Meillä olisi ensi syksyllä esikouluun menevä lapsi. Eskari järjestetään tarhan tiloissa samalla henkilökunnalla.
Lapsi oli tarhassa viime jouluun saakka jolloin otin hänet pois sieltä jatkuvien ongelmien vuoksi.
Lapsesta oltiin tekemässä tarhan henkilökunnan toimesta jos jonkinlaista diagnoosia (adhd, autismi jne) mutta vaikka vuosia kävimme testeissä ja kokeissa joissa olisimme voineet jotain konkreettista näyttöä saada, mitään vikaa ei koskaan löytynyt. Tämä aiheutti välien kiristymisen tarhan henkilökunnan kanssa, ja päätimme että lapsi ei enää tarhaan mene.
Kuitenkin tuo eskari on siis alkamassa syksyllä ja nyt mietimme mitä tehdä. Toista tarhaa tai eskaria ei ole, joten tämä on ainoa vaihtoehto. Mutta miten se lähtee sujumaan? Viimeksi kun olin aivan asiallisesti yhteydessä tarhaan, johtaja oli minulle erittäin töykeä ja hädin tuskin halusi edes jutella kanssana. Olen lähes varma ettei eskarivuosi tule sujumaan mitenkään jouhevasti kun asetelmat ovat valmiiksi tuollaiset.
Ehdotuksia?

Vastaukset 4
Vanhimmat
henkilökuntaa?
Annoitko ikävää palautetta?
Eikö lapsi asettunut sääntöihin ja ohjeisiin?
Mistä nyt siis puristaa?
turhaan pyritään "diagnosoimaan" lasta. Se ette ole missään testeissä näkynyt vähän niin ja näin. Lapsi saattaa käyttäytyä päiväkodissa todella paljon eri tavalla kuin kotona tai missään muualla. Itse olisin tyytyväinen, jos päiväkodissa huomataan ettei kaikko ole kunnossa, niin yrittävät tehdä asialle jotain kun vielä voidaan.
Tottakait alkuun olimme hyvillämme että päiväkoti ilmoitti että heidän mielestä kaikki ei ollut ok.
Mutta kun kaksi vuotta olimme käyneet mitä erilaisimmissa tutkimuksissa, ja sieltä saamamme palaute alkoi lopulta olla sitä että turhaan lasta kiusataan moisilla testeillä kun kertakaikkiaan mitään vikaa ei löydy, alkoi se itsestäkin tuntua turhalta. Ja vaikka testeistä meni kaikki tieo päiväkodille, he eivät joko uskoneet tai halunneet uskoa testien tuloksia, jotka muuten teki heidän valitsemansa taho.
Missään vaiheessa emme itse olleet vastahankaisia tutkimuksille vaan kaiken palautteen otimme tarhasta vastaan. Kuitenkaan se ei tuntunut riittävän kun lopulta tilanne meni siihen ettei meidän kanssa edes haluttu keskustella ns. päivän asioista lasta haettaessa.
Itsellä on tunne, että lapseen ei suhtauduta ns.puolueettomasti, kun jostain syystä me vanhemmat emme miellytä tarhan henkilökuntaa vaikka koskaan emme ole mitään negatiivista sinne päin sanoneet, ei mielestämme ole ollut mitään syytä.
Päiväkodin henkilökunta oli sitä mieltä että lapsi pitää laittaa psykologille. Minä tietenkin lapseni parasta ajatelle laitoin. Psykologin mielestä lapsessa ei mitään, vaikka vilkas onkin ja kritisoi päiväkodin sääntöjä vastaan. Kotona,jumpassa ja muiden luona hoidossa ei ole kukaan lapsesta mitään sanonut vaikka olen kysynyt onko jotain ongelmia. Psykologikin oli sitä mieltä lopulta että vika on päiväkodissa. En kuitenkaan vaihtanut hoitopaikkaa ja eskari vuosi meni täysin piloille. Pelkäsin että ei pärjää koulussakaan, kun päiväkodista vihjailtiin siihen malliin. Koulu on kuitenkin mennyt hyvin.
Kannattaa siis aina huomioida että myös henkilökunnassa voi olla vikaa ei aina lapsessa tai vanhemmissa.