ongelmana

Mä oon sitä mieltä että olis ehdottomasti parempi kun sekarotuisia koiria ei teetettäis, etenkään tarkoituksella. Lukekaa loppuun ennen hermon menetystä!!

Mun ensimmäinen koira oli sekarotuinen ja on tottakai jäänyt mieleen maailman parhaana koirana ja rakkaimpana ystävänä. Tälläkin hetkellä omistan myös sekarotuisen koiran joka on joka suhteessa samalla viivalla ja ihan yhtä tärkeä kun muut.

Pointti oli se, että sekarotuisia ei pystytä millään kontrolloimaan tällä hetkellä. Tosin eipä kaikkia rotukoiriakaan rekisteröidä. Sekarotuisia on kuitenkin helppo tehtailla ja niiden halvan hinnan vuoksi ihan liian monien kynnys koiran ottamiselle madaltuu. En väitä että tässäkään kohdassa ongelmaa ei olisi rotukoirilla. On kuitenkin helpompi laiminlyödä tai jättää heitteille eläin jonka omistajaa ei voi jäljittää ja "sijoitus" jonka rahallinen arvo on esim 100e vaikka 800 euron sijaan. Rotukoiran kalliimpi hinta on myös mun mielestä huono peruste ottaa sekarotuinen. Koiran hankintahinta voi kuitenkin koitua hyvin pieneksi menoeräksi, mitä vaan voi sattua ja silloin on voitava olla varaa. Harvemmilla on muutenkaan koska tahansa laittaa tiskiin rotukoiraan tarvittavaa rahasummaa, joten siinä säästellessä on oivaa aikaa miettiä ja tarkastella omia motiiveja ja kiinnostusta eläimen hankkimiselle ja hoitamiselle.

Kukaan ei myöskään pysty valvomaan pentueiden määrää kasvattajalla. Rekisteröimättömän kasvattajan on niin halutessaan muutenkin helppo toimia vastoin lakia ja moraalia. Ja taas huomautan etteivät kaikki oikeat kasvattajatkaan pulmusia ole.

Kukaan ei kuitenkaan voi käsi sydämellä väittää ettei kyseessä olisi useimmiten sekarotuinen koira josta luovutaan hyvin kevyinkin perustein, joka huostaanotetaan ja joiden kohdalla useimmiten esiintyy räikeimmät rikkeet kasvatuspuolella. Sekarotuinen on järjellä ajateltuna hyvin sama kuin lainsuojaton. Sekarotuisten teettäminen ei myöskään oikein palvele mitään tarkoitusta, vai? Vaikea kuvitella ainakaan mitään sellaista joka ohittaisi miinuspuolet asiassa.

Toistan nyt senkin, että mielestäni sekarotuinen on yhtä arvokas koira kun mikä tahansa muukin ja ihan samalla tavalla tärkeä! Tuntuu pahalta että nämä viattomat eläimet kärsivät liikaa tehtailusta ja huonosta omistajuudesta vaan siitä syystä että mitään ei pystytä kontrolloimaan eikä rahallista panostusta välttämättä tarvita nimeksikään.

En missään tapauksessa myöskään tarkoita kärjistää enkä syyttää kaikkia omistajia sekarotuisten huonosta kohtelusta enkä tarkoita että jokainen kasvattaja tehtailisi taikka muuten täyttäisi kauhutarinoiden ominaispiirteet! Upeaa että löytyy myös rakastavia ja vastuullisia ihmisiä antamaan kodin näillekin sydäntenvalloittajille :)
2322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkä hiton takia sä täällä vuodatat. Jos joku ottaa sekarotuisen, niin eihän se kuulu sinulle, kai? Miksi sinulla on sekarotuinen, kun ei niitä pidä olla?
Ristiriitainen on tuo sinun juttusi.
Voin sanoa käsi sydämellä, etten mistään hinnasta luopuisi omasta sekarotuisestani, joka on myös sirutettu ja tiedot löytyvät kennelliitosta siinä, kuin rotukoiranikin. Eli, omistaja kyllä voidaan jäljittää.
Elä syytä toisia siitä, että sekarotuisesta luovutaan kevein perustein. Sinä ehkä voit niin menetellä,mutta elä yleistä,kaikki eivät niin tee. Tehtailua en hyväksy rotu,-tai sekarotuisten kohdalla, sitähän löytyy molemmista.
"Lainsuojattoman" ja puhtaan omistajana toivotan sinulle toki hyvää kevättä, samoin koirillesi.

Äänestä

Joo, totta, että sekarotuisilla saattaa joku tehdä "helppoa" rahaa, mutta tehtailua on PALJON myös rotukoirilla. Niillä se tuntuu olevan melkeinpä luvallista. Nartulla saatetaan teettää liian usein ja tiheästi pentuja, jolloin sen hyvinvointi on omistajalleen vain sivuseikka rahantekemisen sijasta.
Meillä kaksi seropia, jotka ihan oikeita vahinkoja, ei siis teettämällä tehtyjä. Toisen emo karkasi juoksuaikanaan ja tuli sulhasen kera, ja raskaana, takaisin muutaman tunnin romanssin jälkeen. Toisen isä kaivautui sähköaidan ali treffaamaan juoksuaikaista "tyttöystäväänsä". Pois ei enää aidan alta halunnut temppujen jälkeen mennä, vaan maltillisesti odotti portilla, että joku päästäisi pois. Ihanat koirat näistä romansseista syntyi, meidän perheen onneksi.

Olen kuitenkin samaa mieltä siinä, että sekarotuisille ei pitäisi teettämällä tehdä pentuja, niin suloisia kuin tietysti ovatkin. Vastuuntuntoa soisin kaikille koiranomistajille ja -kasvattajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekarotuiset kirjoitti:

Mä oon sitä mieltä että olis ehdottomasti parempi kun sekarotuisia koiria ei teetettäis, etenkään tarkoituksella. Lukekaa loppuun ennen hermon menetystä!!

Mun ensimmäinen koira oli sekarotuinen ja on tottakai jäänyt mieleen maailman parhaana koirana ja rakkaimpana ystävänä. Tälläkin hetkellä omistan myös sekarotuisen koiran joka on joka suhteessa samalla viivalla ja ihan yhtä tärkeä kun muut.

Pointti oli se, että sekarotuisia ei pystytä millään kontrolloimaan tällä hetkellä. Tosin eipä kaikkia rotukoiriakaan rekisteröidä. Sekarotuisia on kuitenkin helppo tehtailla ja niiden halvan hinnan vuoksi ihan liian monien kynnys koiran ottamiselle madaltuu. En väitä että tässäkään kohdassa ongelmaa ei olisi rotukoirilla. On kuitenkin helpompi laiminlyödä tai jättää heitteille eläin jonka omistajaa ei voi jäljittää ja "sijoitus" jonka rahallinen arvo on esim 100e vaikka 800 euron sijaan. Rotukoiran kalliimpi hinta on myös mun mielestä huono peruste ottaa sekarotuinen. Koiran hankintahinta voi kuitenkin koitua hyvin pieneksi menoeräksi, mitä vaan voi sattua ja silloin on voitava olla varaa. Harvemmilla on muutenkaan koska tahansa laittaa tiskiin rotukoiraan tarvittavaa rahasummaa, joten siinä säästellessä on oivaa aikaa miettiä ja tarkastella omia motiiveja ja kiinnostusta eläimen hankkimiselle ja hoitamiselle.

Kukaan ei myöskään pysty valvomaan pentueiden määrää kasvattajalla. Rekisteröimättömän kasvattajan on niin halutessaan muutenkin helppo toimia vastoin lakia ja moraalia. Ja taas huomautan etteivät kaikki oikeat kasvattajatkaan pulmusia ole.

Kukaan ei kuitenkaan voi käsi sydämellä väittää ettei kyseessä olisi useimmiten sekarotuinen koira josta luovutaan hyvin kevyinkin perustein, joka huostaanotetaan ja joiden kohdalla useimmiten esiintyy räikeimmät rikkeet kasvatuspuolella. Sekarotuinen on järjellä ajateltuna hyvin sama kuin lainsuojaton. Sekarotuisten teettäminen ei myöskään oikein palvele mitään tarkoitusta, vai? Vaikea kuvitella ainakaan mitään sellaista joka ohittaisi miinuspuolet asiassa.

Toistan nyt senkin, että mielestäni sekarotuinen on yhtä arvokas koira kun mikä tahansa muukin ja ihan samalla tavalla tärkeä! Tuntuu pahalta että nämä viattomat eläimet kärsivät liikaa tehtailusta ja huonosta omistajuudesta vaan siitä syystä että mitään ei pystytä kontrolloimaan eikä rahallista panostusta välttämättä tarvita nimeksikään.

En missään tapauksessa myöskään tarkoita kärjistää enkä syyttää kaikkia omistajia sekarotuisten huonosta kohtelusta enkä tarkoita että jokainen kasvattaja tehtailisi taikka muuten täyttäisi kauhutarinoiden ominaispiirteet! Upeaa että löytyy myös rakastavia ja vastuullisia ihmisiä antamaan kodin näillekin sydäntenvalloittajille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu