Mitä tehdä

On hirveän vaikea lähteä kuorimaan kuumaa perunaa ilman asianmukaisia välineitä. Mutta minä yritän tämän yhden kerran.

Hmmm...



"Siperialainen ei pidä hänestä

en minä ainakaan kuorsaa

kahvia keitän

harmaat karvat

kylmä nenä

ja Baudelairen agaatti palaa soihtuna"


Jos oikein tarkasti katsotaan niin huomataan, että tämä sanarykelmä ei ole runo vaan jokin tilanne; yksi hetki jossa käsi ojentuu espressoon ja hipaisee matkalla harmaan siperiankissan pehmeää turkkia.
Kissa seisoo keittiönpöydällä ja tuijottaa silmiin. Kirjoittajalle tulee mieleen Baudelaire ja hänen käsittämättömän upea kissarunonsa.


"Viens, mon beau chat, sur mon coeur amoureux ; retiens les griffes de ta patte, et laisse-moi plonger dans tes beaux yeux, mêlés de métal et d'agate"

ja sama huonompana suomeksi:

"Lepää, kaunis kissani, rinnallain ja käpälin kyntesi salaa. Suo mun katsoa, silmis sukeltain, misä malmi ja agaatti palaa."

Tarina ei lopu tähän. Koska kirjoittaja on hyvin helposti raiteiltaan menevä olento, niin hän kokee makuuhuoneessaan kuorsaavan ventovieraan hyvin häiritseväksi ilmiöksi. Tarinan kirjoittaja ei kykene asettamaan tätä ääntä ja sen lähdettä minkäänlaiseen lokeroon omassa elämässään. Ja tuntuukin siltä, että hän on tehnyt virheen, mutta ei pysty myöntämään sitä itselleen. Eikä hänellä ole oikeastaan minkäänlaista pakoreittiä tai pelastautumissuunnitelmaan ahdinkoonsa. Hän on kuin ansassa kissansa silmissä ja kuumassa kahvinkeittimessään.

Häntä koskee sieluun, koska hänen kaikki tarpeensa ovat sillä hetkellä täysin tyydytetyt. Ja tämä on niin hirvittävä tilanne, että se lähentelee täydellistä henkilökohtaista katastrofia. Ehkä hän on hetken onnellinen, mutta ymmärtää, ettei se voi missään nimessä olla mahdollista tai edes hivenen totta.

Flau kirjoitti:

On hirveän vaikea lähteä kuorimaan kuumaa perunaa ilman asianmukaisia välineitä. Mutta minä yritän tämän yhden kerran.

Hmmm...



"Siperialainen ei pidä hänestä

en minä ainakaan kuorsaa

kahvia keitän

harmaat karvat

kylmä nenä

ja Baudelairen agaatti palaa soihtuna"


Jos oikein tarkasti katsotaan niin huomataan, että tämä sanarykelmä ei ole runo vaan jokin tilanne; yksi hetki jossa käsi ojentuu espressoon ja hipaisee matkalla harmaan siperiankissan pehmeää turkkia.
Kissa seisoo keittiönpöydällä ja tuijottaa silmiin. Kirjoittajalle tulee mieleen Baudelaire ja hänen käsittämättömän upea kissarunonsa.


"Viens, mon beau chat, sur mon coeur amoureux ; retiens les griffes de ta patte, et laisse-moi plonger dans tes beaux yeux, mêlés de métal et d'agate"

ja sama huonompana suomeksi:

"Lepää, kaunis kissani, rinnallain ja käpälin kyntesi salaa. Suo mun katsoa, silmis sukeltain, misä malmi ja agaatti palaa."

Tarina ei lopu tähän. Koska kirjoittaja on hyvin helposti raiteiltaan menevä olento, niin hän kokee makuuhuoneessaan kuorsaavan ventovieraan hyvin häiritseväksi ilmiöksi. Tarinan kirjoittaja ei kykene asettamaan tätä ääntä ja sen lähdettä minkäänlaiseen lokeroon omassa elämässään. Ja tuntuukin siltä, että hän on tehnyt virheen, mutta ei pysty myöntämään sitä itselleen. Eikä hänellä ole oikeastaan minkäänlaista pakoreittiä tai pelastautumissuunnitelmaan ahdinkoonsa. Hän on kuin ansassa kissansa silmissä ja kuumassa kahvinkeittimessään.

Häntä koskee sieluun, koska hänen kaikki tarpeensa ovat sillä hetkellä täysin tyydytetyt. Ja tämä on niin hirvittävä tilanne, että se lähentelee täydellistä henkilökohtaista katastrofia. Ehkä hän on hetken onnellinen, mutta ymmärtää, ettei se voi missään nimessä olla mahdollista tai edes hivenen totta.

esitellä itseäni - arvaa kenen sanoja?

kirjoittajana kiinnosta kirjoitti:

esitellä itseäni - arvaa kenen sanoja?

Kyllä mä olen tuon ansainnut. Mutta minkä sille mahtaa että on niin ailahtelevainen tuo mieli.

Mitäköhän sitten huomenna ... huh