Eka IVF tulossa

Meillä takana 4 clomikiertoa ja 2 puregonkiertoa inseminaatioineen (4), ei tulosta. Seuraava yritys on sitten ivf. Meillä ei ole suuria ongelmia löytynyt, hieman heikko sperma ja mulla ei luomuovista. Aiemmat hoidot on toimineet hyvin, ainut ongelma on, ettei raskaus vaan ala. Onko kokemuksia, miten ivf näin vanhemmalla iällä on tuottanut tuloksia? Punktiokin pelottaa, ja toisaalta melkein tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta tässä iässä ei voi enää pitää taukoja, aikaa vastaan täytyy taistella koko ajan.
3564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yhteensä kuusi lääkeavusteista inssiä joista kaikista nega. Kolme clomeilla ja kolme puregonilla. Aina saatiin 1-2 kaunista oikeankokoista follikkelia kypsymään mutta raskaus ei vaan alkanut. Ekan ivf:än tuoresiirto sitten muutti tilanteen, eli nyt olen raskaana 20 5 viikoilla.
Punktiossa saatiin ihan kivasti sitten munasoluja kerättyä, ihan normaalin näköisiä ja kokoisia mutta ne eivät vaan hedelmöittyneet normaalisti. Koko satsista saatiin ainoastaan 2 normaalisti jakautunutta munasolua. Kumpikin siirrettiin ja niistä toinen sitkeä sissi jatkoi kasvuaan ja nyt siis tosiaan odotan häntä saapuvaksi loppukesästä

Äänestä
  • kun olet toiminut!! jamennyt hoitoihin!

    suoraan vaan ivf:n ja tsemppiä hoitoihin!

    inssi auttaa osaa porukasta mutta sun tilanteessa toi ivf on paras. on niitä vanhempiakin tullut raskaaksi hoidoilla kun sinä. anna palaa vaan! kerran se kirpasee!

    ite tulin hoidoil raskaaks ja suosittelen kaikille!

    t. Tuulia

    Äänestä

Eli meillä melko samanlainen tilanne...takana syksyllä neljä clomikiertoa, nyt keväällä yksi clomikierto ja IVF-hoito juuri läpikäyty. Ikää mulla myös 39 vuotta, miehen sperma priimaluokkaa. Kaksi alkiota siirrettiin 17.3. ja nyt sitten vaan odotellaan testipäivää.
Älä turhaan murehdi punktiota; riippuu tietty henkilöstä, mutta mulla se sujui tosi hyvin. Ei sattunut, ihan vaan pientä 'tuikkimista'. Oikeastaan se oli aika 'miellyttävä' kokemus, kun sai kunnolla kipulääkitystä suoneen, niin vaan leijui jossakin ties missä!
Niinhän se on, että tässä iässä ei taukoja voi pitää, on vaan mahdollisimman nopeasti yritettävä tai sitten vallan luovuttaa. Tsemppiä teille hoitohin ja onnea! Jospa se sieltä vielä onnistuu...meille molemmille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


39-v. kirjoitti:

Meillä takana 4 clomikiertoa ja 2 puregonkiertoa inseminaatioineen (4), ei tulosta. Seuraava yritys on sitten ivf. Meillä ei ole suuria ongelmia löytynyt, hieman heikko sperma ja mulla ei luomuovista. Aiemmat hoidot on toimineet hyvin, ainut ongelma on, ettei raskaus vaan ala. Onko kokemuksia, miten ivf näin vanhemmalla iällä on tuottanut tuloksia? Punktiokin pelottaa, ja toisaalta melkein tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta tässä iässä ei voi enää pitää taukoja, aikaa vastaan täytyy taistella koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu