Seksikauppa: voisiko hieronnan

kieltää?

Kansainvälistä naiskauppaa, inhottavaa nykyajan orjuutta yritetään kitkeä maastamme Ruotsin mallin mukaisella seksipalvelujen ostokiellolla. Naiskaupassa köyhistä maista olevia naisia huijataan ja pakotetaan seksiorjiksi rikkaisiin maihin väkivaltaisen järjestäytyneen rikollisuuden toimesta. Ruotsin mallin vaihtoehto purisi kuitenkin vain naiskaupan pieneen mutta näkyvään osaan – katuprostituutioon. Ehkä tulisikin harkita astetta järeämpiä keinoja ja mennä Ruotsin edelle puuttuen suoraan prostituution suureen massaan eli hieromalaitoksiin. Radikaali ehdotukseni olisi, että kiellettäisiin kokonaan kaikenlainen hieronnan harjoittaminen. Samalla kiellettäisiin muut manipulaatioon, sivelyyn, aromahöyrihin ym. perustuvat hoidot ja erilaiset kätten päällepanemishoidot. Ruotsissa saatujen kokemusten mukaan hierontapalveluja on mahdoton lähteä erottelemaan seksipalveluista, mm. hierojien koulutusvaatimus osoittautui tehottomaksi.

Osa ihmisistä joutuisi tietenkin luopumaan hieronnan tuomasta mielihyvästä ja helpotuksen tunteesta, mutta meidän on tehtävä uhrauksia ihmiskaupan hillitsemiseksi. Emme voi aina vain osoittaa sormella jotain toista ihmistä, ja nimetä häntä syylliseksi. Jos on vääryyttä, meidän on oltava valmis itsekin luopumaan jostain. Et kai sinäkään hyväksyisi ajatusta, että oma tyttäresi olisi seksiorjana jossain hieromalaitoksessa.

11

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isukkio

      Et kai sinäkään hyväksyisi ajatusta, että oma tyttäresi olisi seksiorjana jossain hieromalaitoksessa.
      ---
      Onko parempi että tytär kuolee rahan puutteessa nälkään ? Vai tuletko iloiseksi kun _muitten_ tyttäret kuolevat nälkään, niinhän se taitaa ollakin.

      • Meiju

        Siis naisille on mielestäsi nälkään kuolemisen ainoana vaihtoehtona itsensä myyminen. Kaunis ajatuksesi on varmaankin, että seksiä ostavat miehet ovat ts. mielestäsi hyväntekijöitä, nälkäkuoleman ehkäisijöitä ? Eikö kuitenkin olisi ylevämpää, että he lahjoittaisivat jonkun tietyn rahasumman näille riutuville naisille vaatimatta mitään vastapalvelusta, alentamatta heidän ihmisarvoaan ?


      • aina joku muu
        Meiju kirjoitti:

        Siis naisille on mielestäsi nälkään kuolemisen ainoana vaihtoehtona itsensä myyminen. Kaunis ajatuksesi on varmaankin, että seksiä ostavat miehet ovat ts. mielestäsi hyväntekijöitä, nälkäkuoleman ehkäisijöitä ? Eikö kuitenkin olisi ylevämpää, että he lahjoittaisivat jonkun tietyn rahasumman näille riutuville naisille vaatimatta mitään vastapalvelusta, alentamatta heidän ihmisarvoaan ?

        ...........


      • Meiju
        aina joku muu kirjoitti:

        ...........

        Prostituution kannattajat perustelevat mielipidettään usein sillä, että joillakin naisilla ei ole muita vaihtoehtoja hengissä pysymiseksi. Tämän näkökannan edustajat voisivat siis omalla toiminnallaan eliminoida tämän väittämänsä epäkohdan esittämälläni tavalla. Itse en jaa tätä mielipidettä heidän kanssaan enkä siis voi tuntea minkäänlaista henkilökohtaista velvollisuutta elättää heitä. Suomessa ei kuolla nälkään.


      • Tapsa

        Suomessa on mahdotonta kuolla nälkään. Jos sun tyttäres meinaa kuolla nälkään, niin menkööt sossun luukulle. Ja vaikkei ne antaiskaan rahaa, menköön poliiseille sanomaan että sillä on nälkä ja ettei se ole saanut ruokaa pitkään aikaan. Jos sossu ei anna ruokaa tai rahaa, poliisin on pakko antaa. Muuten se on heitteillejättö. Tai tehköön niin kuin kaikki asunnottomat, tekee pienen rikoksen, esim. yrittää varastaa ruokaa, jos ei jää kiinni; pääsee syömään, jos jää kiinni, pääsee vankilaan syömään....

        Suomessa ei ole pula-ajan jälkeen kukaan kuollut nälkään, eikä kuole.


    • Meiju

      Ei hierontaa toki tarvitse kieltää. Fysikaalisissa hoitolaitoksissa ja vastaavissa on ammattitaitoisia hierojia, jonne pääsee lääkärin lähetteellä tai ilman.

      • ikkunassa luki

        Emme suorita sukupuolielinten manipulaatiota emmekä katsele asiakkaan suorittamaa itsetyydytystä.


    • Keljo Porsaankaarre

      thaityttö alkaa hieroa. Jonkin ajan kuluttua hirojattaren kädet eksyvät "alavatsalle" joka johtaakin välillämme "villiin seksiin". Tämän satunnaisen episodin jälkeen menetänkin kiinnostuksen hierontaan ja poistunkin paikalta, mutta en pyydä jo maksamiani rahoja osittain takasin.

      Kysymys: Olenko syyllistynyt seksin ostoon?

      • Make

        Oikeuskäytäntöön ei voi ottaa mitenkään kantaa ennen kuin edes laki on olemassa. Jos laissa on tulkintakysymyksiä, niin ne selviävät vähä vähältä ylemmissä oikeusasteissa. Saat siis asiaan vastauksen jäätyäsi kiinni tästä villistä seksistäsi ja käytyäsi läpi kaikki oikeusasteet.


      • esson baari

        Jos ei voida osoittaa, että olet hierontaan mennessäsi sopinut maksavasi seksistä, vaan että seksiakti on ollut seurausta molempien osapuolten kiihottumisesta ja tämän tilanteen luonnollisista seurauksista ei sinun käsittääkseni voida osoittaa syyllistyneen seksin ostoon. Näytön kannalta oleellista on mm. se, ylittikö maksamasi summa merkittävästi 3 tunnin hierontapalvelusta suoritettavan korvauksen. Välitön poistuminen tapauksen jälkeen ja maksun osittaisen takaisinvaadinnan tekemättä jättäminen mennee inhimmillisen käyttäytymisen piikkiin.


    • ukkomies

      ..onnistua. Kannatan kyllä ajatustasi, olen itse
      siitä edellisen hallituksen prostituutio-ministerille sähköpostin kirjoittanut, mutta eipä
      kyseinen henkilö vaivautunut vastaamaan.
      Suomessa tahdotaan kieltää "toisen ihmisen ostaminen mielihyvää tuottamaan", tämähän tarkoittaa juuri mm. hierojia....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe