polvileikkaus

Minulta on polvesta tähystämällä leikattu ulompi revennyt polvikierukka, sisempi kiinnitetty ja eturistiside uusittu.Tämä leikkaus tehtiin elokuussa.Nyt jalkani lähtee vain yks`kaks päältä.Onko kellään muulla samanlaista vaivaa?
2567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hello.mulla tehtii ulompi eturistiside siirteestä,alempi oli revenny sa korjattiin ja sisempi kierukka ankkuroitiin kolmella ankkurilla ja yhteen jäi huono pito,nyt jalka paukkuu ja tuntuu painetta.jotain lukko oireiden tapaisia mutta ei onneks jää jumiin.luule että toinen laikkaus perään ehkä.alkuvuodesta kuvittelin että kohta sitä pääsee uudella jalalla lenkille mutta täytyy vaan pitkäjännitteisesti odottaa seuraavaa siirtoa.parane sinäkin mahd.pian.fysioterapeutti sano viimeks tänään että joissain tapauksissa vaikka itse leikkaus ei onnistuisikaan täydellisesti voi kierukka aluks pysyä siellä minne se kuuluu mutta sitten jossain vaiheessa luiskahtaa pois.huonon paikalleen asettelun vuoksi.jotenkin niin..eli vaikeempia juttuja ainakin näin maallikolle.

Äänestä
  • millonka sinulle on tehty leikkaus?onko siitä otettu mangeettikuvia?minulta otettiin.polvessa on edelleen nestettä,leikkauksen jäliltä jotain metallihippuja ja jotain singaali muutoksia.myös polvilumpion alapinnan rusto on paksumpi,johon syön nyt rustolääkettä.kuntoutuksessa kulin 36-kertaa ja nyt lääkäri oli sitä mieltä,että lopetetaan.nyt vaan on kävely,pyöräily ja uinti, niin ja tietysti reisilihasjumppa ohjeena kuntoutukseen.mulla kanssa paukkuu ja tuntuu myös lukko oireilta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipeä kirjoitti:

Minulta on polvesta tähystämällä leikattu ulompi revennyt polvikierukka, sisempi kiinnitetty ja eturistiside uusittu.Tämä leikkaus tehtiin elokuussa.Nyt jalkani lähtee vain yks`kaks päältä.Onko kellään muulla samanlaista vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu