kiirastorstaina

norlandialla.matka sujui hienosti,mutta kun päästiin satamaan,ei päästykään maihin.olimme autokannella,laivan henkilökunta kävi kertomassa,että matkalla joku oli koittanut heittää kanssamatkustajansa mereen ja odotellaan poliisia.kuulutukset kertoivat tilanteesta kokoajan.odoteltiin vaan sitä poliisia.tulihan se sieltä mini koostumuksessa.kameramies,nimiä käsinkirjoittava kaveri ja pari pysäyttäjää.homma kävi todella hitaasti,johtamaton toiminta oli ala-arvoista.laivayhtiö tarjoili juotavaa.autokannella käveli pariskunta,joka kertoi nähneensä koko tilanteen.eipä tuntunut poliisia kiinnostavan.odotan innolla poliisita kirjettä,jossa ilmoitetaan,että kuvat on tuhottu,koska niitä ei tutkinnallisista syistä tarvita.kiitos vielä kerran eckerölinen henkilökunnalle maltillisesta ja ystävällisestä käyttäytymisestä.
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Poliisin ammattitaito on nähty ennenkin, muistan viellä ajan kun poliisi suoritti rajatarkastuksen olympiaterminaalissa, en tiedä millä perusteella heidät oli valittu tehtävään, mutta täysiä sikoja olivat.

Äänestä

Voi sitä, jolla ei ollut passia tai henkilökorttia mukana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tallinnasta kirjoitti:

norlandialla.matka sujui hienosti,mutta kun päästiin satamaan,ei päästykään maihin.olimme autokannella,laivan henkilökunta kävi kertomassa,että matkalla joku oli koittanut heittää kanssamatkustajansa mereen ja odotellaan poliisia.kuulutukset kertoivat tilanteesta kokoajan.odoteltiin vaan sitä poliisia.tulihan se sieltä mini koostumuksessa.kameramies,nimiä käsinkirjoittava kaveri ja pari pysäyttäjää.homma kävi todella hitaasti,johtamaton toiminta oli ala-arvoista.laivayhtiö tarjoili juotavaa.autokannella käveli pariskunta,joka kertoi nähneensä koko tilanteen.eipä tuntunut poliisia kiinnostavan.odotan innolla poliisita kirjettä,jossa ilmoitetaan,että kuvat on tuhottu,koska niitä ei tutkinnallisista syistä tarvita.kiitos vielä kerran eckerölinen henkilökunnalle maltillisesta ja ystävällisestä käyttäytymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu