odotellessa.Onko teillä jo valmiiksi mietittynä,milloin,miten ja missä haluatte kesälomanne viettää?Minä olen lähdössä toukokuun lopussa etelän lämpöön.Sitten taas kuukausi töissä ja heinäkuun alusta 5 vk kesäloma alkaa.Loma aikana katson jos jonkun äkkilähtö reissun saisi vielä.Muuten kuopsuttelen kukkapenkkejä ja lepäilen.
Kesää
silva46
11590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ole kesälomaa viettänyt kuin viikon vuonna 2004, pätkätyöläiseksi jouduin 1999. Työttömyyden jaksoja en sano lomiksi.
En ole katkera mutta kuitenkin; heko heko ja hah hah haa.
Toukokuun jälkipuolisko on lomaa. Okei; se menee pihan uudistamiseen, talon siivoamiseen ja eräiden juhlien järjestelyyn.
Seuraava loma, se "kesäloma", on syyskuun loppupuolella, kun illat ovat pimeitä ja kylmiä, tuulet hyytäviä ja kaikki kesään liityvä jo ohi.
Toukukuun puolivälissä otan äkkilähdön ja vietän viivästyneet synttärit jossakin lämmössä ;)
Kesällä olen suomessa ja pysyn. Kakolankiertokäynnin olen varannut.
Meinasikko menn Ulkoministeriä kattoon samall kiertueel ;)
Monitaitoiselle henkilölle suosittelen kiertueen osumista down by the laituri viikonloppuun, tulee vibaa punttiin kaiken mukavan merkeiss ;)
Kanervaa näkee sen verti usein muutenkin :)
DBTL katsottu useampaan kertaan, ehkä piipahdan tänäkin vuonna?
vaan säät suosis, niin hieno yhdistelmä turku ja kesä by the laituri tai varsinkin saaristo (airisto) ;)
Onko tämänvuotisesta ohjelmistosta mitään tietoa?
ole ainakaan minulla. Kyllä siellä yleensä joka vuosi on jotain tämän ikäisellekin ;)
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=124833
Montecristo avautuu turisteille - varaudu jonottamaan
Maailmankuulu Montecriston saari Italiassa avautuu turisteille ensimmäistä kertaa. Satunnaisen matkailijan ei kuitenkaan kannata haaveilla vierailusta saarella, sillä saarelle pääsee vain 1000 turistia vuodessa, kertoo Corriere della Sera.
aina kun puutarhan tonkimiselta malttaa.
Iltaisin on sitten mukavaa päräyttää motskari tulille ja heittää iltalenkki.
Heinäkuussa kierrellään maata pitkinpoikin.
Paljon pieniä askareita odottaa vuoroaan, joten luvassa oikein mukava kesä.
Hei,
Odotan kesää innolla. Kait sellainen kesä tänä vuonna, ettei tartte ajatella kitkemistä eikä ruohonleikkuuta...no, rannalla ja liikkuen, pyöräillen ja jotain matkasuunnitelmia on, ehkä sisävesiristeilyä. Yritän ottaa mahdollisimman rennosti. Suomen kesä on niin lyhyt että haluaisin nauttia joka päivästä täysin siemauksin. t:mira-ley :))
Talven pimeimpänä aikana radiosta tuli laulu"pitkä kuuma kesä,ja mä aion elää sen"
Se herätti tämän tytön tajuamaan,että kesä tulee joskus,ja olen villi ja vapaa tekemään mitä haluan!!!
Loma on ehkä elokuussa,mutta ainahan on viikonloput..eiku autoon ja baanalle.
Tai vaihtoehtoisesti terassille kauniiksi lauantaipäiväksi istumaan..ja illaksi kotiin.
Mukavaa kesää muillekin uusiosinkuille!!!