Katkonainen uni.

Yöuneni on ollut katkonaista jo monta kuukautta. Herään vähintään kaksi kertaa yössä, yleensä kolme tai neljäkin kertaa. Olen nyt ostanut yöheräämisiä varten kaloritonta mehua sekä makarooneja joita käyn pureskelemassa aina kun herään sillä kuvittelen sitten saavani helpommin unenpäästä kiinni kun syö jotain. Kaloritonta mehua sekä makarooneja siksi, etten lihoisi sen yösyönnin takia. Saankin sitten taas nukuttua pari tuntia parhaimmillaan. En juo kahvia, en tupakoi, en käytä alkoholia. Mietinkin, että mistä tämä johtuu. Ajattelen näin, jos päiväni ovat jotenkin katkonaisia niin samoin ovat myös yöt. Tai sitten minulla on liian vähän fyysistä rasitusta päivän aika, jopa henkistäkin, eli elämäni on liian helppoa. Toisaalta ajattelen paljon, itseasiassa koko ajan jotain, eli en oikeastaan rentoudu milloinkaan. Tässäkin voisi olla joku syy siihen. Käyn joka päivä lenkillä, itseasiassa illalla. Ja syön vain kerran päivässä, illalla.

Mutta jos jollakulla on samoja oireita tai on jopa keksinyt avun niin olisi mukava kuulla. Lääkärithän määrää jotain unimömmöja jos heiltä kysyy. Eihän tämä vaiva hirveän paha ole, mutta joskus olisi mukava mennä illalla nukkumaan ja herätä vasta aamulla.
51042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla heräilyongelmaa on ajoittain, mutta se menee itsekseen ohi. Heräilyä on silloin enemmän jos yrittää nukkua liikaa, joten pyrin menemään petiin myöhemmin jos heräily käy vaivaksi. Meditointi on toinen mitä olen kokeillut. Sekin toimii. Siinä ideana on ajatusten hallinta. Jos herää yöllä niin meditoinnin keinoilla oppii pitämään pään kurissa etteivät kaikenlaiset ajatukset ala pörisemään pöntössä pitäen hereillä. Kun uni on pätkinyt pariin otteeseen niin että se on vaikuttanut päivävireyteen, olen ottanut lääkäriltä kaappiin mirtazapinea varalle. Muutaman yön kuurilla pienellä annoksella pätkiminen loppuu pitkäksi aikaa. Ei ole varsinainen tajuntaa tyrmäävä unimömmö, vaan pelkästään rauhoittaa unta. Uniakin näkee vilkkaasti. Vaikutus on tietysti yksilöllistä, mutta tämä mömmö ei koukuta. Lääkkeissä luota kuitenkin enemmän lääkärin neuvoihin kuin tähän keskustelupalstaan.

Äänestä

Käyppä luontaistuotekaupassa sieltä voi saada avun. Tietysti myös yksilöllistä!
Lisäksi pitää muistaa että kyseisistä kaupoista lähtee yleensä kahden ison muovikassin kanssa pois eli järki sielläkin käteen :)

Koita ottaa päivällä 15-20min torkut(ei syö yöunia), älä ulkoile enää illalla ennen nukkumaanmenoa tai syö raskaasti.

Itse heräilen 4-6 kertaa yössä ja aamuisin väsyttää niin pirusti!

Äänestä

Kannattaisiko myös koeilla pieni "kuuri" unilääkkeitä, joilla saat kierteen poikki?!
Useimmat ovat tosin pidemmässä käytössä sellaisia jotka tekevät riippuvaiseksi. Vaikea päästä uneen ilman...

Äänestä

Kaikille vinkeistä. Lääkkeitä en enää kehtaa aloittaa kun olen ne saanut lopetettua. Ne on kieltämättä tehokkaita. Tuota banaani juttua voisi kokeilla eli tämmöiset luonnonmukaiset konstit on lähempänä, meditaatio, hmm, ehkä seuraavaksi jos banaani ei auta. Niinkuin sanoin, ei tämä niin kauheaa ole, mutta mukava ois nukkua illasta aamuun. Ja elämäntapa muutokset eli iltasyönnin poisjättäminen, mutta se taas on tavallaan minun "pahe" josta en tahtoisi luopua. Mutta katsellaan ja kuunnellaan, kevättä. Kiitos:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätkis.,., kirjoitti:

Yöuneni on ollut katkonaista jo monta kuukautta. Herään vähintään kaksi kertaa yössä, yleensä kolme tai neljäkin kertaa. Olen nyt ostanut yöheräämisiä varten kaloritonta mehua sekä makarooneja joita käyn pureskelemassa aina kun herään sillä kuvittelen sitten saavani helpommin unenpäästä kiinni kun syö jotain. Kaloritonta mehua sekä makarooneja siksi, etten lihoisi sen yösyönnin takia. Saankin sitten taas nukuttua pari tuntia parhaimmillaan. En juo kahvia, en tupakoi, en käytä alkoholia. Mietinkin, että mistä tämä johtuu. Ajattelen näin, jos päiväni ovat jotenkin katkonaisia niin samoin ovat myös yöt. Tai sitten minulla on liian vähän fyysistä rasitusta päivän aika, jopa henkistäkin, eli elämäni on liian helppoa. Toisaalta ajattelen paljon, itseasiassa koko ajan jotain, eli en oikeastaan rentoudu milloinkaan. Tässäkin voisi olla joku syy siihen. Käyn joka päivä lenkillä, itseasiassa illalla. Ja syön vain kerran päivässä, illalla.

Mutta jos jollakulla on samoja oireita tai on jopa keksinyt avun niin olisi mukava kuulla. Lääkärithän määrää jotain unimömmöja jos heiltä kysyy. Eihän tämä vaiva hirveän paha ole, mutta joskus olisi mukava mennä illalla nukkumaan ja herätä vasta aamulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu