Parinvaihto

vahingossa

Tämä tapahtui alkuvuodesta meille vaimoni kanssa. Olemme 40 kaupungissa asuva aviopari. Kyläilemme usein lähpitäjässä ikäisemme parin tykönä saunomassa tai muuten istumassa iltaa. Tammikuun lopulla olimme taas heidän luonaan. Kaveri pyyteli moottorikelkkaajelulle. Asia ei minua suuremmin innostanut, mutta vaimoni oli heti valmis vetämään kypärää päähänsä. Yllytin häntä siihen. Kaveri huikkasi lähtiessä, että laita sauna lämpiämään. Meni hetki kun vaimo laittoin tekstiviestin, että ovat ajelleet lähistölle johonkin laavulle. Vastasin, että sauna olis kohta valmis. Sain kaverilta vastauksen, että voitte mennä ensin (minä ja hänen vaimonsa) he voisivat kylpeä sitten kun tulevat. Kun luin viestin kaverin rouvalle, niin hän oli heti valmis. Riisuiduimme ja otimme löylyt. Suihkussa homma karkasi käsistä. Pesin hänen siroa vartaloaan. Pieni, siro ja mielettömän kauniskasvoinen kun oli. Suutelimme ja samantien hän alkoi imeä penistäni joka oli heti valmis. Vetäydyimme rakastelemaan heidän takkahuoneen sohvalle. Rakastelun jälkeen hän sai ajatuksen (vai oliko jo suunnitellut valmiiksi) ottaa meistä kännykkäkameralla kuva ja lähettä se miehelleen ja vaimolleni. Istuimme pyyhkeiden sisässä sohvalla ja hän kuvasi. Paluupostissa tuli välittömästi kuva missä hänen miehesä suuteli vaimoani käsi poskipäätä hyväillen. Se sai meissä uudet kiksit aikaan. Rakastelimme pitkään. Kun olimme lopettaneet, niin kohta laavulaiset tulivat. Menimme neljästään vielä lauteille. Kun tulimme suihkun puolelle, niin kaveri totesi, ettekös te ole jo saunoneet tarpeeksi. Ymmärtin yskän. Kaverin penis oli kivasti koholla. Vetäydyimme hänen vaimonsa kanssa keittiöön iltapalan laittoon. Jonkun ajan kuluttua takkahuoneesta kuului ääniä. Emme malttaneet, vaan menimme kurkistamaan oven raosta. Vaimoni oli täydessä "imupuuhissa" ja kaveri vaikeroi nautinnosta seisten hänen edessään. Poistuimme yhtä hiljaa kuin olimme tulleetkin. Tuntui mielettömän nautinnolliselta ajatella mitä tapahtui. Meni lähes tunti ennen kuin he selviytyivät iltapalalle. Tapahtuma on tuonut rakasteluumme tämän jälkeen tosi kiihkeän tunteen. Jutustelemme illan tapahtumia läpi ja intohimo saa meidät syttymään. Saatamme rakastella joskus 3-4 kertaa peräjälkeen kun alamme muistella mitä tuo ilta pitikään sisällään. Soitellessamme kaverin kanssa hän kertoi, että sama sähkö on heilläkin suhteessa.

3

22316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fantasioissa

      olemme päässeet tähähän samaan. Toki rakastellessa meidän tulee puhuttua tämän suuntaisia meitä yhteisesti kiihottavia mielikuvia. Olis kiva jutella vaikka chatissa tai jossain. Voitaisko sopia joskus treffit, haluaisin jakaa intiimimmin omia tuntemuksiani.

    • chatissa

      Teilla mehukas tilanne. Olen rakentelemassa samanlaista vaimoni ja hänen työkaverinsa kanssa. Voitaisko tavata joskus vaikka chatissa ajatuksia vaihtaen? Timppa

    • Anonyymi

      Meillä alkoi siten että syötiin ja tansittiin takkatulen valossa, humalassa tuli kaverin vaimoa puristeltua ja tykkäsi siitä, illemmalla vaimo meni makkariin oli aika tuiskeessa. Istuttiin kolmestaan ja Jari sanoi nukutaahan tuo sanoin mene mun mamman viereen. Kuului puhetta jonkin aikaa ja taas puhetta. Istuttiin Siljan kanssa sohvalla, otin kainaloon täällä me ihmetellään ja katsellaan tulta.
      Alkoi kuulua supinaa ja liikettä kohta kuului hiljaa oiiih älä oi oi ja sitten vaimon normaalia huokailua, katsotiin toisia ja hiippailtiin ovelle Jari pani vaimoa kunnolla vaimon jalat oli taivasta kohti.
      Siirryttiin toiseen makkariin Silja pani oven lukkoon riisui vaatteet konttasi viereen, ihanaa saan olla miten haluan ihaili kalua ja nuoli ja imi vuoroin, Käänsi pillun ylä puolelle ja laskeutui, nuolin ja sormetin Silja huokaili on ihanaaa nuole lantio keinui koko ajan , kuiski tee loppuun asti lantio painui kunnolla alas tärisi ja vapisi kosteaa valui kunnolla naamalle silloin laukesin kuului imemisen ja yskähtelyn ääniä.

      Silja tuli viereen, voi raukkaa ja kuivasi naamaa. Olen ollut kiimanen koko illan onneksi Jari meni makkariin. Suudeltiin kunnolla ja hyväiltiin, hienoa tämä kasvaa ja Silja sukelti alas, nousi päälle istui syvään kuiskas saanhan olla vähän hutsu ja nai kunnolla. Saat olla tykkäätkö jos sanon hutsuksi vai saanko sanoa rumemmin huora.

      Silja kiihtyi lisää sanoi, sano ilotytöksi haluan olla sun ilotyttö, laskeutui välillä imemään ja taas päälle, pyörittelin nännejä sormenpäillä Silja kiljahteli, olen huora kotiäiti paneeh minua Silja keinui niin että ruli taas makasi rinnanpäällä huokaili voi että haluttaa työntelin sisään aivan pohjaan puri kaulasta ja kuiski kyrpä halkaisee minut ihanan syvällä , haluatko takaa pane ilotyttöä takaa.
      Silja pyllisti ja sanoi onhan hyvä perse liikutin kalua pyllyvaossa Silja pakoili kun koski pyllyyn, levitin limaa kalulla, ei et saa laittaa työnsin sormea sisään sen Silja antoi tapahtua liikkui edes taas, panin kalun pyllyn suulle ja sisään kun terska lopsahti sisään valitti mutta liikutti pyllyä sain pikku hiljaa sisään ja sain liikkua kunnolla silja huokaili ei koskaan ei olet ensimmäinen.
      Pidin lantiosta ja panin sisään Silja huusi nai nai kohta tunsin nyt tulee laskin sisään Silja työnsi kovasti vastaan ja lysähti alas.
      Silja huokaili voi kulta sinä teit sen, mieheni inhoais tämmöistä. Hiivittiin suihkuun, kun tultiin vaimo tuli vastaan jalat yhdessä, kuiskas saako Jari nukkua mun kaa.
      Silja kertoi että on aika vähää heidän seksi, mutta nyt varmaan paranee. Kaksi kertaa vielä yön aikana rakasteltiin Silja oli erittäin halukas antamaan kertoi että haluaa niin että panen vaikka läpi ei lopeta. Silloin nuolin kunnolla siljan pillua ja nielin kaikki mitä tuli,
      Aamulla oltiin kahvilla sovittiin ollaan koko päivä ristissä on jotenkin jännää. Päivällä rakasteltiin useasti kaksin ja toisten nähden.
      Sovittiin että mietitään ja otetaan uusiksi jos kaikki haluaa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe