Tunteiden porttikongissa....

Tajuttoman hyvin sanottu!
Mie aivan typerryn!

Huh, huh, huh! kirjoitti:

Tajuttoman hyvin sanottu!
Mie aivan typerryn!

Ai SIEkö typerryit? ;D Heh, ajatuksiani vaan oli tuo sydämen laulu -juttu :)

lukijalaskurin naputtelu ja itsellesi vastaamminen!

lopeta tuo kirjoitti:

lukijalaskurin naputtelu ja itsellesi vastaamminen!

Oletpas sinä kateellinen ihminen. En todellakaan ole alkuperäinen runon kirjoittaja.

jkjkjo kirjoitti:

Oletpas sinä kateellinen ihminen. En todellakaan ole alkuperäinen runon kirjoittaja.

ristiriitaista aikaa

Se on vähän sama kuin sanoisi, että sydän tietää vaan ei kerro.

Viisaita sanoja sinäkin kirjoitat. Totta on varmaan sekin, että ei mikään voi olla niin varma kuin epävarma ja siihen totuuteen kai rakkauskin usein juuri siksi takertuu. Eikä itse rakkaus karsasta epätäydellisyyttä, koska sen silmissä, siis itse rakkauden, on kaikki täydellistä se epätäydellinenkin. Eikä siihen pysty toinen ihminen mitenkään yksin. On siksi väärin ajatella, että toisella ihmisellä joku voisi yrittää tehdä itseään täydellisemmäksi tai paikata hauraan kohdan itsessäsi.

Ja vielä kysymys siitä, että miksi heikkoudesta ja hauraudesta puhuminenkin saa aikaiseksi niin usein puheet itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Eihän oman heikkoutensa tai haurautensa toteaminen tarkoita ettei hyväksyisi itseään sellaisena kuin on. Voisin jopa sanoa, että se itsetuntemusmäärä, joka sisältyy omasta itsestään niiden ääneen toteamiseen voi olla itsensä hyväksymistäkin vieläkin korkeammalla. Sillä monesti meistä jokainen katsoo itseäänkin niiden sumentavien lasien läpi eikä osaa nähdä itseään sellaisena kuin oikeasti on, ja näinollen joskus sekin peili voi näyttää harhaan johtavasti väärän kuvan.

...mutta menköön... kirjoitti:

Se on vähän sama kuin sanoisi, että sydän tietää vaan ei kerro.

Viisaita sanoja sinäkin kirjoitat. Totta on varmaan sekin, että ei mikään voi olla niin varma kuin epävarma ja siihen totuuteen kai rakkauskin usein juuri siksi takertuu. Eikä itse rakkaus karsasta epätäydellisyyttä, koska sen silmissä, siis itse rakkauden, on kaikki täydellistä se epätäydellinenkin. Eikä siihen pysty toinen ihminen mitenkään yksin. On siksi väärin ajatella, että toisella ihmisellä joku voisi yrittää tehdä itseään täydellisemmäksi tai paikata hauraan kohdan itsessäsi.

Ja vielä kysymys siitä, että miksi heikkoudesta ja hauraudesta puhuminenkin saa aikaiseksi niin usein puheet itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Eihän oman heikkoutensa tai haurautensa toteaminen tarkoita ettei hyväksyisi itseään sellaisena kuin on. Voisin jopa sanoa, että se itsetuntemusmäärä, joka sisältyy omasta itsestään niiden ääneen toteamiseen voi olla itsensä hyväksymistäkin vieläkin korkeammalla. Sillä monesti meistä jokainen katsoo itseäänkin niiden sumentavien lasien läpi eikä osaa nähdä itseään sellaisena kuin oikeasti on, ja näinollen joskus sekin peili voi näyttää harhaan johtavasti väärän kuvan.

tuon osan heikkoudesta, vähän pintapuolisemmin...
Mutta onneksi korjasit, mitä siis epäröit? Tuo kuulostaa enemmän vahvuudelta kuin heikkoudelta ;)

Ymmärsin väärin kirjoitti:

tuon osan heikkoudesta, vähän pintapuolisemmin...
Mutta onneksi korjasit, mitä siis epäröit? Tuo kuulostaa enemmän vahvuudelta kuin heikkoudelta ;)

Jos tarkoitat tuota runon kysymystä voisitko sittenkään rakastaa..., niin voin vain tuohon yllä olevaan viitaten vastata, että eihän omien heikkouksien ja haurauksienkaan tunteminen ja niiden hyväksyminen tee sydämestä silti haavoittumatonta. Haavoittuvuus on niin iso osa ihmisyyttä, että jos itsetuntemus poistaisi kehittyessään sydämen haavoittuvuuden ei jäljellä olisi enää aidosti täydellä tunteella tunteva ihminen.

...nekin kulkee käsi kädess... kirjoitti:

Jos tarkoitat tuota runon kysymystä voisitko sittenkään rakastaa..., niin voin vain tuohon yllä olevaan viitaten vastata, että eihän omien heikkouksien ja haurauksienkaan tunteminen ja niiden hyväksyminen tee sydämestä silti haavoittumatonta. Haavoittuvuus on niin iso osa ihmisyyttä, että jos itsetuntemus poistaisi kehittyessään sydämen haavoittuvuuden ei jäljellä olisi enää aidosti täydellä tunteella tunteva ihminen.

hauras ja haavoittuvainen ja aivan varmasti myös hän on tietoinen omasta haavoittuvuudestaan...

Siinäpä se juuri onkin, tarvitaan paljon rohkeutta ottaa se riski, ja vaatii todella paljon uskallusta rakastaa kaiken uhallakin. Hän myös on tietoinen siitä, epäiletkö ettei olisi? Eikö rakkaudettomuus olisi vielä pahempaa?

Voisiko olla, että on jotakin suurempaa, joka järjestelee näitä asioita :)

on.. kirjoitti:

hauras ja haavoittuvainen ja aivan varmasti myös hän on tietoinen omasta haavoittuvuudestaan...

Siinäpä se juuri onkin, tarvitaan paljon rohkeutta ottaa se riski, ja vaatii todella paljon uskallusta rakastaa kaiken uhallakin. Hän myös on tietoinen siitä, epäiletkö ettei olisi? Eikö rakkaudettomuus olisi vielä pahempaa?

Voisiko olla, että on jotakin suurempaa, joka järjestelee näitä asioita :)

Ystävä hyvä, usko siihen vanhaan totuuteen rakkauden matemaatiikan oppikirjasta, että lopputuloksena saatuna se oma haavoittuvuuden tunne auttaa varmasti ymmärtämään myös toisen sydämen haavoittuvuutta. Ja vaikka, mitä se kaunis määritelmä rakkaudesta ja sen kestävyydestä kertookaan, niin aina on kuitenkin muistettava, että vaikka rakkaus kestääkin niin kestääkö ihminen itse. Koska rakkauden kanssa ei saisi sattua keneenkään, ei itseen, mutta silti kaikkein vähiten kuitenkin siihen toiseenkaan.

Ja ikuisuuskysymys varmaan tuo viimeinen. Se on niitä uskonasioita, joihin on vaikea olla ottamatta kantaa kyseenalaistamatta samalla toisten mielipiteitä. Aiheena se on itsessäänkin jo niin hauras, ettei kommentoida edes paljoa uskalla, koska sotkisin vain keskenään eri uskonnot, uskomukset ja kohtalonopit ilmaistessani oman sekoitukseni tuosta kaikesta siihen liittyvästä. Sen kuitenkin voin tunnustaa, että jostain ne kortit on meille kaikille pöytään heitetty millä täällä maan päällä kulloinkin pelataan.

..... kirjoitti:

Ystävä hyvä, usko siihen vanhaan totuuteen rakkauden matemaatiikan oppikirjasta, että lopputuloksena saatuna se oma haavoittuvuuden tunne auttaa varmasti ymmärtämään myös toisen sydämen haavoittuvuutta. Ja vaikka, mitä se kaunis määritelmä rakkaudesta ja sen kestävyydestä kertookaan, niin aina on kuitenkin muistettava, että vaikka rakkaus kestääkin niin kestääkö ihminen itse. Koska rakkauden kanssa ei saisi sattua keneenkään, ei itseen, mutta silti kaikkein vähiten kuitenkin siihen toiseenkaan.

Ja ikuisuuskysymys varmaan tuo viimeinen. Se on niitä uskonasioita, joihin on vaikea olla ottamatta kantaa kyseenalaistamatta samalla toisten mielipiteitä. Aiheena se on itsessäänkin jo niin hauras, ettei kommentoida edes paljoa uskalla, koska sotkisin vain keskenään eri uskonnot, uskomukset ja kohtalonopit ilmaistessani oman sekoitukseni tuosta kaikesta siihen liittyvästä. Sen kuitenkin voin tunnustaa, että jostain ne kortit on meille kaikille pöytään heitetty millä täällä maan päällä kulloinkin pelataan.

satuttamatta
tunteilla aidoilla
valehtelematta
elämän aroilla
unohtamatta
varjojen viimassa
katkeamatta

ettei elämä jäisi
rakastamatta

Ymmärsin väärin kirjoitti:

tuon osan heikkoudesta, vähän pintapuolisemmin...
Mutta onneksi korjasit, mitä siis epäröit? Tuo kuulostaa enemmän vahvuudelta kuin heikkoudelta ;)

...että kaikenlainen taide on siitä ihanaa, että taiteessa ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta siitä, mikä mikin on, vaan jokainen voi luoda oman näkemyksensä näkemästään ja kuulemastaan ja vielä kaikenkukkuraksi muokata näkemystään uudestaan ja uudestaan. (Olen joskus tainnut ennenkin mainita muuten tämän asian täällä, mutta se kertaus....)
Joten siis näin runosivulla kun ollaan, niin oman runoluomukseni taiteilijana annan vapauden itsellesi kuten myös muillekin lukijoille tulkita tätä runoteostani juuri itse haluamallasi tavalla löytääksesi siitä juuri itsellesi sopivan mielikuvan.