aikaa pähkäilyt tuota nykyistä hakkuu menetelmää joka ei sovi oiken minun typerään päähäni.Hakataan kerralla kaikki pois. Minun mielestä metsästä pitäisi hakata huonokuitupuu ja kypsät tukkipuut pois.Kun puu on 10-15 cm halkaisijaltaa hakataan nämä kuitupinoon jos ne saisivat kasvaa vielä 15-30 vuotta saataisiin kunnon LAATU TUKKIA .Miksi tehdään näin typerää metsän hoitoa kysyn vain.
Olen tuossa
Jo pitemmän
151765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että saadaan sitä laatu tukkia mitä sinäkin perään kuulutat. Harsinta/yläharvennuksella ei saada aikaiseksi kuin vajaa tuottoinen ja huono laatuinen metsä.
... yläharvennuksesta. Pitää osata tehdä oikein jos halutaan laatutukkia. Ikävä vaan että taito ei nykyisin periydy enää isältä pojalle. Nykyiset määrämittaan hakatut puupellot jos mitkä ovat niitä vajaatuottoisia.
Metsässä käytetään vain yhtä totuutta kerrallaan.
Vaihtoehtoja ei siis ole samanaikaisesti käytössä.
Kuten itsekin viittaat,maallikoiden esitykset ovat typeriä.
Voineeko Kirkko toimia esimerkkinä,siellähän toisinajattelijoille aletaan jo järjestää sateenkaarimessuja.
Meitä vaihtoehtoisten metsänkäsittelymuotojen kannattajia siihen soveltuvilla kohteilla lienee jo useita mutta toistaiseksi on toimittava salaa.
tietoni siihe kun meidän miesväki hoiti metsää niin että hakattiin siihen aikaan niinkun aloitus viestissä kerroin.Itse hakattiin, ajettiin ja myytiin niinsanotut"roskapuut" kerättiin polttopuiksiEi siihen aikaan metsänhoitoyhdistys mitään puukaupoja hieronut ainakaan meillä.Nytkun olisi tarkoitus myydä vähän metsää, ainut hakkumuoto on aukko ,kyntäminen,istutus,täähän on aivan sanonko sanon PERSEESTÄ NYKYNEN METSÄNHOITO.Mutta eihän näitten tavitsekaan otta vastuuta mistää turpeen allahan he sitten jo ovat.
Mene ihmeessä itse keräämään ne risut ja huonot pois. Kyllä ne tienlaidassa ostetaan.
Mutta jos rahaa tarvitset niin kyllä silloin on pakko hakata niitä isoja pois.
Ei niistä risuista ja alle jääneistä ikinä kunnon metsää tule.
Kyllähän se tahtoo niin olla, että jos päästät kuitupuuta tarvitsevan ostajan hakkaamaan metsääsi harvennuksen, sieltä lähtee aivan liian paljon ja aivan liian hyvää puuta. Jos harvennusta ei tehdä ollenkaan, tulee riukuuntumaa eli ohkaisia mäntyjä, jotka taipuilevat ja katkeilevat. Samoin tulee lähinnä lehtipuiden pilaamia latvuksia. Se huonojen ja isoimpien poistaminen on aivan mahdoton tehtävä niin taloudellisesti kuin teknisestikin ellei tehdä kerralla lopullista, asiallista harvennusta. Jos et usko, että harvennushakkuu on välttämätöntä laatutukin saamiseksi, kokeile vaikka porkkanapenkillä; älä harvenna tiheään kylvettyä riviä tai hajakylvöä. Syksyllä näet mitä sait. Metsä käyttäytyy aivan samoin.
te olette senverran nuorija kloppeja keskustelemaan tälläisistä käytännön asioista,ja toiseksi mihinkä teidän taitonne riitää jo ette ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Minäkin naisena tiedän paljon enemmän metsänhoidosta kun te pojan klopi,
jotka olete käyneet vain peruskoulun apukouluna rippikoulun ja lyhennetyn armeja apukoulun
Käytännön asioita on raha, lisäksi on raha ja sen lisäksi on raha. Tämän päivän tukin hinnalla hankintakaupassa ei juuri kukaan halua tehdä työtä mistä ei saa rahaa. Siksi avohakkuu onkin niin suuressa suosiossa.
järjen ja järkiperäisen METSÄNHOIDON tae vain RAHA TÄYTYISI ajatella tulevia sukupolvija ympäristöä.Nyt tehty ISÄN AUKKO ei hyödytä vasta kun lapsen lasta jos vielä silloinkaan.
Paljastit nyt mummeli typeryytesi jo siinäkin, että puhuttelet pojan klopiksi. Jos itse olet vanhempi kuin minä, kävit kai aikanaan lukkarinkoulua. Ethän osaa kirjoittaakaan virheittä.
Jos jollakin on metsää vain 1-5 ha, on sitä tietysti sääli hakata kerralla kumoon. Silloin ei toki voi edes puhua metsäTALOUDESTA. Harrastukset ja pihapiirit on aivan eri asia kuin metsätilat. Minun metsissäni on lähemmäs sata kuviota, kukin 1 - 5 ha. Ne on tässä vuosikymmenien aikana hoidettu niin, että tavoitteena on päätehakata 1 - 3 vuoden välein joku kuvio. Joka vuosi raivaan ja teen harvennushakkuita myös ihan moottorisahatyönä mutta enimmäkseen traktoriharvesterilla. Enää ei oikein ole puhtia nostella käsivoimin pöllejä.
Metsistäni löytyy todella monimuotoisia kohteita. Muokkaukset tehdään niin varovaisin menetelmin kuin mahdollista ja luonto siementää suurimman osan uudistusaloista.
Metsänhoitoyhdistyksen eikä metsäkeskuksen kanssa ole koskaan menetelmistä riidelty eikä mulle ole milloinkaan saneltu mitä pitää tehdä.
Sitä jonkun kaipaamaa uutta kasvustoa syntyy kyllä liiankin kanssa, kun toisen harvennuksen jälkeen rikkoo maan pinnan sopivasti.
ne kaatavat juuri ne puut mitkä sinä haluat.
ei tuo avohakkuu enää mikään ainoa sallittu tapa ole.
ja porkkanamaalla ja metsällä on jonkun verran eroa.
ne porkkanat kuolee joka syksy mutta harventamattomassakin metsässä on joskus järeääkin puuta,sen kasvaminen vaan vaatii enemmän aikaa.
ja metsässä toivottavasti kasvaa useampaa sorttia puuta kuin vaan sitä yhtä laatua,mitä porkkana maalla on.
Niitäkin henkilöitä jotka ajatelevat omilla JÄRKEVILLÄ aivoillaan eivätkä ole haihtelijoiden jotadeltavissa
Mulla on sellainen 5ha metsätilkku pihapiirinä. Talo ja piha valmis, metsän ajourat olen kunnostellut kelkka-/mönkijä-/lenkkeilyreiteiksi ja maasto vihdoinkin virkistyksellisesti itselle mieluinen ja muutenkin kunnossa. Arvokaskin kun paikka lähellä kaupunkia.
90-luvun lopulla sen hankittuani, puusto oli kaiken ikäistä ryteikköä, osa noin 20 vuotiasta istutettua koivikkoa. Perkasin ja harvensin metsän mhy:n kaverin ohjeita noudatellen, otin paljon rakennuspuuta, risut raivasin jne. Nyt metsä on hyvässä kasvussa ja kunnossa, jos ajatellaan talousmetsänä.
Mutta mutta...nyt puuttuu aluskasvillisuus kun sen menin perkaamaan. On vaan isoa ja vielä isompaa puuta. Nyt huolestuttaa että ajaudun pakosta avohakkuutilanteeseen!!! Se olisi erittäin vaikea tilanne ja varmaan talo menisi ennen sitä myyntiin. Itse uskon nimittäin että paikka kokonaisuudessaan on paljon arvokkaampi metsän kanssa kun ilman sitä lisättynä suurella puutilillä.
Onkohan sellaisia metsureita tai ammattilaisia oikeasti olemassa joilla on muitakin arvoja kuin taloudellisia? Tarvitsisin silmää omaavaa leimaajaa, kyllä minä puut muuten kumoon ja pinoon saan. Ovatkohan pirkanmaan vanhan kansan metsurit jo kaikki mullan alla vai kulkevatko jo rollaattorilla?
Onko muilla samoja murheita eli että metsä kasvaa niin että pelottaa?
että puut elävät satoja vuosia.eli voit siirtää ongelmasi tuleville polville ilman että sinun täytyy tehdä mitään.
ei hirvitä, jos nostaa katseen hieman ylemmäksi ja eteenpäin. Vähän ajan päästä kasvu on kovempaa kuin pitkiin aikoihin.