Veikkaukseni on vuoden vaihde ja siitä vuosi
eteenpäin niin hintataso on 50 % nykyisestä.
Asuntojen hinnat romahtavat
18
3287
Vastaukset
- väsynyt
Mistä kiven alta näitä höpöttäjiä aina ryömii ennustamaan?
- Joppe
Älä manipuloi ja jauha paskaa! Olet todennäköisesti joku repaleperse köyhä joka kateuksissaan haaveilee asunnoista johon hillot eivät riitä. Lopeta paskanjauhaminen ja esitä faktaa!
- Tämäkin
En ole noita edellisiä kirjoittajia, mutta kun kyselit faktaa, niin sitä on esim.
-Työttömyys lisääntyy edelleen
-Amerikan ja useiden euroopan maiden taloudessa ei ole näköpiirissäkään nousua. Nämä ovat maita, jotka suoraan vaikuttavat suomen talouteen.
-Kulutusta on erittäin epätoivoisesti yritetty pitää yllä mm. korkotason jo pitkään jatkuneella laskemisella. Pian ei ole enää mahdollista laskea, joten se alkaa olla tiensä päässä. Korkotason nousu tulee automaattisesti hillitsemään asuntokaupan vauhtia, jolloin hinnat laskevat.
Olen kolme kertaa myynyt itse asuntoni ja neljästi ostanut. Tämän viimeisen ostin vajaa kaksi vuotta sitten. Edelleen tulee tarkasti seurailtua. Pidän ihmeenä, ellei hinnat alkaisi laskea, ainakin jonkin verran. Tuskin puolittuvat, ellei maailmalla mitään isompaa kriisiä synny. Alaslähtöpäivämäärää en lähtisi veikkailemaan. - Jarru
Tämäkin kirjoitti:
En ole noita edellisiä kirjoittajia, mutta kun kyselit faktaa, niin sitä on esim.
-Työttömyys lisääntyy edelleen
-Amerikan ja useiden euroopan maiden taloudessa ei ole näköpiirissäkään nousua. Nämä ovat maita, jotka suoraan vaikuttavat suomen talouteen.
-Kulutusta on erittäin epätoivoisesti yritetty pitää yllä mm. korkotason jo pitkään jatkuneella laskemisella. Pian ei ole enää mahdollista laskea, joten se alkaa olla tiensä päässä. Korkotason nousu tulee automaattisesti hillitsemään asuntokaupan vauhtia, jolloin hinnat laskevat.
Olen kolme kertaa myynyt itse asuntoni ja neljästi ostanut. Tämän viimeisen ostin vajaa kaksi vuotta sitten. Edelleen tulee tarkasti seurailtua. Pidän ihmeenä, ellei hinnat alkaisi laskea, ainakin jonkin verran. Tuskin puolittuvat, ellei maailmalla mitään isompaa kriisiä synny. Alaslähtöpäivämäärää en lähtisi veikkailemaan.ja korkotason nousu kulkevat kuulepas aika tavalla käsi kädessä. Korkomarkkinat kyllä jo ennakoivat orastavaa talouden piristymistä ja ovat siksi olleet noususuunnassa.
Se on joka tapauksessa varmaa, ettei mitään 50 prosentin romahduksia tulla näkemään. Kymmenen prosentin lasku tekisi kyllä terää. - köyhä
Tämäkin kirjoitti:
En ole noita edellisiä kirjoittajia, mutta kun kyselit faktaa, niin sitä on esim.
-Työttömyys lisääntyy edelleen
-Amerikan ja useiden euroopan maiden taloudessa ei ole näköpiirissäkään nousua. Nämä ovat maita, jotka suoraan vaikuttavat suomen talouteen.
-Kulutusta on erittäin epätoivoisesti yritetty pitää yllä mm. korkotason jo pitkään jatkuneella laskemisella. Pian ei ole enää mahdollista laskea, joten se alkaa olla tiensä päässä. Korkotason nousu tulee automaattisesti hillitsemään asuntokaupan vauhtia, jolloin hinnat laskevat.
Olen kolme kertaa myynyt itse asuntoni ja neljästi ostanut. Tämän viimeisen ostin vajaa kaksi vuotta sitten. Edelleen tulee tarkasti seurailtua. Pidän ihmeenä, ellei hinnat alkaisi laskea, ainakin jonkin verran. Tuskin puolittuvat, ellei maailmalla mitään isompaa kriisiä synny. Alaslähtöpäivämäärää en lähtisi veikkailemaan.Todennäköisesti asuntojen hinnat tulevat lähivuosina sahaamaan edestakaisin, mutta noilla mainitsemillasi perusteilla hintojen olisi pitänyt "romahtaa" jo viime vuoden puolella!
Mutta ehkä halusitkin vain huudattaa uusia asunnonomistajia :) - jop
Tämäkin kirjoitti:
En ole noita edellisiä kirjoittajia, mutta kun kyselit faktaa, niin sitä on esim.
-Työttömyys lisääntyy edelleen
-Amerikan ja useiden euroopan maiden taloudessa ei ole näköpiirissäkään nousua. Nämä ovat maita, jotka suoraan vaikuttavat suomen talouteen.
-Kulutusta on erittäin epätoivoisesti yritetty pitää yllä mm. korkotason jo pitkään jatkuneella laskemisella. Pian ei ole enää mahdollista laskea, joten se alkaa olla tiensä päässä. Korkotason nousu tulee automaattisesti hillitsemään asuntokaupan vauhtia, jolloin hinnat laskevat.
Olen kolme kertaa myynyt itse asuntoni ja neljästi ostanut. Tämän viimeisen ostin vajaa kaksi vuotta sitten. Edelleen tulee tarkasti seurailtua. Pidän ihmeenä, ellei hinnat alkaisi laskea, ainakin jonkin verran. Tuskin puolittuvat, ellei maailmalla mitään isompaa kriisiä synny. Alaslähtöpäivämäärää en lähtisi veikkailemaan.Saksan talous on kasvanut jo kolmena kuukautena peräkkäin ja se tarkoittaa perinteisesti laman loppumista
- Tämäkin
köyhä kirjoitti:
Todennäköisesti asuntojen hinnat tulevat lähivuosina sahaamaan edestakaisin, mutta noilla mainitsemillasi perusteilla hintojen olisi pitänyt "romahtaa" jo viime vuoden puolella!
Mutta ehkä halusitkin vain huudattaa uusia asunnonomistajia :)No, en olisi laskua ihmetellyt jo viimevuoden lopullakaan. Aina se on on niin mennyt, että osakkeiden laskiessa, laskevat ensin pörssiosakkeet ja sitten asunto-osakkeet pienellä viiveellä.
90-luvun aivan alussa, syöksyn jo alettua, oli kyllä korkotaso tähän nykyiseen verrattuna vielä suhteellisen korkealla. Osakesijoittajat pääsivät silloin hyppäämään korkoinstrumentteihin. Asunto-osakkeita tulvi tämänkin takia markkinoille paljon.
Nyt korkotaso on vielä erikoisen alhaalla ja useat ovat toistaiseksi pitäneet sijoitusasuntonsa. Mutta tulevan muutoksen ei tarvitse olla suuri. Pieni korkojen nousu ja uhkakuva asuntojen hinnanalennuksesta. Se riittää käynnistämään reaktion. Mielikuvilla sijoittajat toimivat. Pankin sijoitusneuvojiin ei sensijaan kannata uskoa.
- Anssi
Tuomosia veikkauksia ovat jotku hokeneet jo kolme vuotta, mutta mitenkäs on hintojen käynyt?
Julkinen vuokra-asuntorakentaminen on jäänyt 90-alun laman jälkeen niin vähäiseksi että asunnoista on hieman pulaa. Tähän kun yhdistetään vuokrasäännöstelyn purku ja matalat korot, niin paljon pitää tapahtua, jotta hintoihin tulisi selvästi laskua.- Kepi
jos kerran ostettavasta tavarasta on välittäjillä jatkuva pula..niin miten helvetissä ne hinnat voivat tippua??? Sittenkun tulee ylitarjontaa, voi hinnoille jotain tapahtua.
- Anssi
Kepi kirjoitti:
jos kerran ostettavasta tavarasta on välittäjillä jatkuva pula..niin miten helvetissä ne hinnat voivat tippua??? Sittenkun tulee ylitarjontaa, voi hinnoille jotain tapahtua.
Onhan ne hinnat laskeneet, nimittäin muuttotappiokunnissa. Jostain napapiirin pohjoispuolelta tai itäsuometa voi saada hyvinkin halpoja asutoja/taloja. Kasvukeskuksissa hinnan nousu on edelleen totta.
- Veikko
Korot ovat olleet kaksi kuukautta
nousussa, eiköhän kysyntä siitä hiivu pikku-
hiljaa, kun nuoret eivät enää kykene/uskalla
ottaa velkaa. - Vili
Tunteet näyttävät käyvän kuumana, kun
joku väläyttää mahdollisuutta, että hinnat
putoavat.
Mutta näin todella voi käydä, siinä ei auta
itku markkinoilla. - Jarru
Loistavaa talousjournalismia. Eli talous joko laskee, kasvaa tai pysyy paikallaan. Yltiö positiivisuudesta yltiö negatiivisuuteen. Tunnelissa on pimeintä aina ennen ensimmäistä valonpilkahdusta.
- hihhuli
jossain pikkukylissä, joista porukka muuttaa pois esim. työn perässä ja suuri osa asunnoista on tyhjillään
Esim. PK-seudulla voi keskimäärin hinnat laskeakin 10% mutta tuskin enempää - Muistihirviö
Edellisessä romahduksessa asuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla putosivat noin 50% lähtötasostaan kolmessa vuodessa 1990-1993.
Silloin homman takana oli Neuvostoliiton hajoaminen. Suomen ulkomaanviennistä loppui 40% kuin seinään, mikä aiheutti tuolloin käytössä olleen oman valuutan arvon heikkenemisen ja korkotason kipuamisen 20% tuntumaan.
Tällä hetkellä ei ole mitään suurta yksittäistä vientimarkkinaa, joten sellainen ei myöskään voi romahtaa käsiin. Lisäksi omasta leikkivaluutasta on hankkiuduttu eroon, joten valuuttakurssiriski puuttuu. - Reiska
Nuoret, jotka eivät muista edellistä
lamaa ottavat nyt hulluna lainaa ja
maksavat älyttömiä KÄYTETYISTÄ asunnoista.
Sääliksi käy, kun hinnat kohta putoavat.- vuokralainen
Sääli on sairautta. Jos on rahaa niin antaa nuorten ostaa - ovatpahan tyytyväisiä kun saavat asunnon. Eikä tämä päivän korkotasolla ihan kauheita korkoja tarvi maksaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6517996Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672283Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332199- 1471775
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251262Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101165Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65849Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59815Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7754