Mitä mieltä olette te joita on oikeasti käytetty seksuaalisesti hyväksi siitä, että onko nämä mun kokemukset lähelläkään sitä tuskaa, mitä te olette joutuneet kokemaan?
Mua kiusattiin ala-asteelta yläasteelle asti. Se oli sellaista nimittelyä enimmäkseen ja pilkkaamista. Yläasteella se vain sai uusia piirteitä. Enää ei riittänyt rillikalleksi ja mykäksi haukkuminen. Mun luokalla yläasteella oli eräs poika, joka kiusasi mua. Kerran kun istuin luokkahuoneen ulkopuolella lattialla odottamassa tunnin alkua, hän tuli siihen kavereidensa kanssa ja tunki haaroväliään mun kasvojen eteen. Se sama poika kerran huusi mulle koulun pihalla aikovansa raiskata mut, mutta ei hän sitä tehnyt enkä jostain syystä edes pelännyt sitä, koska mulle oli tullut sellainen käsitys sen puheista, että olen niin inhottava, ettei hän koskisi muhun pitkällä tikullakaan. Eli en oikeasti pelännyt sitä, mutta kun monta vuotta joutuu pelkäämään kouluun lähtiessään kaikkia vastakkaista sukupuolta olevia eikä tiedä, millä tavalla ne mua tänään tulevat kiusaamaan tai ahdistelemaan, niin kyllä siinä ehtii tuntemaan paljon kaikenlaista.
Vaikka mua ei fyysisesti satutettu, niin silti kaikki ne seksiin liittyvät ilkeät puheet minusta muiden kuullen ovat aiheuttaneet mussa paljon pelkoa ja häpeää. Koska mua ei koskaan tytöt kiusanneet vaan aina pojat, mun on ollut todella vaikea kommunikoida vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko enkä oikein osaa puhua miehille vieläkään. Olen nyt 23-vuotias ja vasta vuosi sitten aloin ensimmäistä kertaa seurustelemaan. Vasta viime aikoina olen siis ollut ensimmäistä kertaa miehen kanssa.
Mä haluan vain sanoa teille kaikille, joita on seksuaalisesti ahdisteltu tai käytetty hyväksi, että minä voin vain vähän aavistaa siitä, kuinka paljon enemmän te olettekaan joutuneetkaan kärsimään, kun jopa minulla on ollur vaikeuksia melko pientenkin tapahtumien jälkeen elämässä ja miesten kanssa. Mun on ollut vaikea kertoa kaikista mun asioista mun miehelle enkä yleensä koskaan saa orgasmia hänen kanssaan, vaikka yksin saankin aina.
Mulla on paljon vihaa koko miessukupuolta kohtaa. Minä en voi ymmärtää, miten ne pystyvät tekemään niin hirvittäviä tekoja ja jopa lapsille... Ovatko ne ihan paatuneita perverssejä kaikki ja eikö heillä ole minkäänlaista omaatuntoa? Mikä heitä oikein vaivaa?
Mun poikaystäväni on onneksi todella ihana ja ymmärtäväinen, mutta en minä silti voi noista kaikista kiusaamiskokemuksista hänelle kertoa. Joskus hän joutuu kuuntelemaan mua, kun haukun kaikki miehet väkivaltaisiksi raiskaajiksi ja välillä mietin, voinko edes hänen kanssaan mennä naimisiin, jos hänkin on pohjimmiltaan samanlainen. Välillä tekee mieli olla yksin koko loppuelämä, koska miehet ovat niin kauheita.
En halua loukata teitä, jotka on oikeasti raiskattu, mutta halusin sanoa, että kaikenlainen seksuaalinen väkivalta (myös henkinen) satuttaa ja saa aikaan häpeää ja syyllisyyttä. Minä koen todella paljon myötätuntoa teitä kohtaa, koska teidän tuskanne on varmasti paljon suurempi. Luin jostain vasta, että jopa 1/3 naisesta joutuu elämänsä aikana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Se on mielestäni aivan järkyttävän paljon! Vaikka toisaalta yksikin on liikaa. Voi kumpa voisin tehdä asialle jotakin, mutta enhän minä voi. Muistakaa, että se ei todellakaan ole teidän syynne eikä teissä itsessänne ole mitään vikaa! Syy on niissä miehissä, jotka teitä satuttivat.
Mua kiusattiin ala-asteelta yläasteelle asti. Se oli sellaista nimittelyä enimmäkseen ja pilkkaamista. Yläasteella se vain sai uusia piirteitä. Enää ei riittänyt rillikalleksi ja mykäksi haukkuminen. Mun luokalla yläasteella oli eräs poika, joka kiusasi mua. Kerran kun istuin luokkahuoneen ulkopuolella lattialla odottamassa tunnin alkua, hän tuli siihen kavereidensa kanssa ja tunki haaroväliään mun kasvojen eteen. Se sama poika kerran huusi mulle koulun pihalla aikovansa raiskata mut, mutta ei hän sitä tehnyt enkä jostain syystä edes pelännyt sitä, koska mulle oli tullut sellainen käsitys sen puheista, että olen niin inhottava, ettei hän koskisi muhun pitkällä tikullakaan. Eli en oikeasti pelännyt sitä, mutta kun monta vuotta joutuu pelkäämään kouluun lähtiessään kaikkia vastakkaista sukupuolta olevia eikä tiedä, millä tavalla ne mua tänään tulevat kiusaamaan tai ahdistelemaan, niin kyllä siinä ehtii tuntemaan paljon kaikenlaista.
Vaikka mua ei fyysisesti satutettu, niin silti kaikki ne seksiin liittyvät ilkeät puheet minusta muiden kuullen ovat aiheuttaneet mussa paljon pelkoa ja häpeää. Koska mua ei koskaan tytöt kiusanneet vaan aina pojat, mun on ollut todella vaikea kommunikoida vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko enkä oikein osaa puhua miehille vieläkään. Olen nyt 23-vuotias ja vasta vuosi sitten aloin ensimmäistä kertaa seurustelemaan. Vasta viime aikoina olen siis ollut ensimmäistä kertaa miehen kanssa.
Mä haluan vain sanoa teille kaikille, joita on seksuaalisesti ahdisteltu tai käytetty hyväksi, että minä voin vain vähän aavistaa siitä, kuinka paljon enemmän te olettekaan joutuneetkaan kärsimään, kun jopa minulla on ollur vaikeuksia melko pientenkin tapahtumien jälkeen elämässä ja miesten kanssa. Mun on ollut vaikea kertoa kaikista mun asioista mun miehelle enkä yleensä koskaan saa orgasmia hänen kanssaan, vaikka yksin saankin aina.
Mulla on paljon vihaa koko miessukupuolta kohtaa. Minä en voi ymmärtää, miten ne pystyvät tekemään niin hirvittäviä tekoja ja jopa lapsille... Ovatko ne ihan paatuneita perverssejä kaikki ja eikö heillä ole minkäänlaista omaatuntoa? Mikä heitä oikein vaivaa?
Mun poikaystäväni on onneksi todella ihana ja ymmärtäväinen, mutta en minä silti voi noista kaikista kiusaamiskokemuksista hänelle kertoa. Joskus hän joutuu kuuntelemaan mua, kun haukun kaikki miehet väkivaltaisiksi raiskaajiksi ja välillä mietin, voinko edes hänen kanssaan mennä naimisiin, jos hänkin on pohjimmiltaan samanlainen. Välillä tekee mieli olla yksin koko loppuelämä, koska miehet ovat niin kauheita.
En halua loukata teitä, jotka on oikeasti raiskattu, mutta halusin sanoa, että kaikenlainen seksuaalinen väkivalta (myös henkinen) satuttaa ja saa aikaan häpeää ja syyllisyyttä. Minä koen todella paljon myötätuntoa teitä kohtaa, koska teidän tuskanne on varmasti paljon suurempi. Luin jostain vasta, että jopa 1/3 naisesta joutuu elämänsä aikana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Se on mielestäni aivan järkyttävän paljon! Vaikka toisaalta yksikin on liikaa. Voi kumpa voisin tehdä asialle jotakin, mutta enhän minä voi. Muistakaa, että se ei todellakaan ole teidän syynne eikä teissä itsessänne ole mitään vikaa! Syy on niissä miehissä, jotka teitä satuttivat.
Vastaukset 26
Vanhimmat
tarkistaa lääkityksesi, tai jopa hakeutua osastolle.
ihan ystävänä: Sinulle tekisi nimenomaan hyvää kertoa poikaystävälle tai jollekin ammattiauttajalle . Tuollainen vanhojen asioiden patoaminen on yksinkertaisesti turhaa ja satuttavaa. Jos hän on ihana ja ymmärtäväinen kuten kerroit, hän varmasti ymmärtää eikä esim. pidä sua tyhmänä. Siten voisit pikkuhiljaa vapautua tuosta vihastasi. Minä vihasin pitkään ala-aste/yläasteaikaisia kiusaajiani, suurin osa haukuista liittyi myös seksuaalisuuteeni, joten tiedän millaista se on. Itselläni tosin kääntyi päinvastoin, eli hankin hyväksyntää nuorena huonoissa suhteissa kun huomasin kelpaavani, joissa sitten tapahtui sekä henkistä että fyysistä pahoinpitelyä. Omaksuin täysin sen "huoran"-roolin, josta kiusaajani minua haukkuivat eli mikä tahansa kävi, en jättänyt vaikka minut suhteessa otettiin monesti väkivalloin.
Nykyisin olen kuitenkin tervehtynyt paljon, kiitos ihanan tulevan mieheni. Enää en pelkää, hänelle olen voinut kertoa kaikki ikävätkin asiat ja hän on antanut "synninpäästön". Jos sinäkin luotat poikaystävääsi, sinun kannattaa ehdottomasti kertoa. Siinäpähän paljastuu sekin, rakastaako hän todella sinua. Kaikkea hyvää sinulle, pärjäillään:)
Kaikki miehet eivät ole samanlaisia, miksi ihmeessä olisivat, kun naisetkaan eivät ole? Yleistäminen on helppoa mutta maailma ei ole mustavalkoinen, kukaan ei ole täydellisen paha eikä täydellisen hyvä.
Kyllä minä tiedän, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia, mutta vaikea se on uskoa, jos lapsesta asti kaikki miehet mun omaa isääni lukuunottamatta kohtelevat mua niin ilkeästi. Kyllä minä olen yrittänyt olla yleistämättä, mutta vaikeaa se on kun kahteenkymmeneen elämänsä ensimmäiseen vuoteen niitä ihania mukavia ja helliä miehiä ei ole tavannut. Kaikki miehet paitsi isäni tietenkin ovat aina vain halunneet satuttaa ja todella syvästi ne kaikki niiden sanomat asiat ja teot ovat satuttaneetkin.
Tässä ei ole kysymys siitä, että yleistäisin. Haluan vain kertoa omista tunteistani ja siitä, mitä tuollainen pitkäjaksoinen vastakkaisen sukupuolen kiusaaminen voi saada ihmisessä aikaan!!!
Jokaisella kestää oma aikansa päästä yli traumoistaan. Minä en kuitenkaan tässä vaiheessa pysty kertomaan noita asioita kenellekään kuin tässä anonyymisti.
En minä halua vihata muita ihmisiä koko elämääni tietenkään, enkä tuomita ketään. En minä jokapäiväisessä elämässäni näin ajattele, että kaikki miehet ovat väkivaltaisia raiskaajia, mutta välillä kun olen masentunut ja elämä vaikuttaa epätoivoiselta, ne ajatukset tulevat mieleeni. Minä en missään vaiheessa ole omaksunut mitään huoran roolia eikä se tulisi mieleenikään.
Psykiatrilla en ole käyny sosiaalisten tilanteiden pelkoni takia. Muutama viikko varasin ajan YTHS:n mielenterveyspuolelle ja ne lupasivat lähettää mulle ajan ja että pääsisin sinne kuukauden sisään, mutta eipä niistä ole mitään kuulunut... Kaikilla ei ole varaa terapiaan.
Jokaisella kestää oma aikansa päästä yli traumoistaan. Minä en kuitenkaan tässä vaiheessa pysty kertomaan noita asioita kenellekään kuin tässä anonyymisti.
En minä halua vihata muita ihmisiä koko elämääni tietenkään, enkä tuomita ketään. En minä jokapäiväisessä elämässäni näin ajattele, että kaikki miehet ovat väkivaltaisia raiskaajia, mutta välillä kun olen masentunut ja elämä vaikuttaa epätoivoiselta, ne ajatukset tulevat mieleeni. Minä en missään vaiheessa ole omaksunut mitään huoran roolia eikä se tulisi mieleenikään.
Psykiatrilla en ole käyny sosiaalisten tilanteiden pelkoni takia. Muutama viikko varasin ajan YTHS:n mielenterveyspuolelle ja ne lupasivat lähettää mulle ajan ja että pääsisin sinne kuukauden sisään, mutta eipä niistä ole mitään kuulunut... Kaikilla ei ole varaa terapiaan.
näin meni mun tarina!!
ihastuin 17-vuotiaana 30 mieheen, hän todennäköisesti käytti mun sinisilmäisyyttä hyväksi.
Kaiken kukkurax tuoilla jätkällä oli vaimo ja 2 pientä lasta. lupasi ja lupasi jättää sen naisen, en tosin ajatellut muuta kuin itseäni. olin 6 vuotta tämän paskan pauloissa kunnes tapasin rakkauteni.
tämä kusipää raiskasi ja kusetti minkä ikinä kerkesi. siis Pakotti sukupuoliyhteyteen, miksi?
totuin sen isoon munaan ja halusin sitä aina vaan lisää. halusin. halusin.
...Tai päinvastainen vain näennäisesti.
Eli olen mies.
Olin lapsena rauhallinen ja suht koht hiljainen, en kuitenkaan ujo tai arka. Mutta jostain syystä ala-asteen 3. luokalla eräs tyttöporukka samassa koulussa alkoi kiusaamaan minua. Pian siihen liittyivät muutkin koulun tytöt mukaan.
Eli sain seuraavan 9 vuoden ajan kuulla olevan ruma, ällöttävä, tyhmä, vastenmielinen, jne. Yläaste oli pahinta aikaa, silloin noita kommentteja kuuli päivittäin, tai monta kertaa päivässä. Lukiossa onneksi tilanne helpottui.
Pojat eivät koskaan kiusanneet minua.
En koskaan saanut kuulla yhdeltäkään tytöltä mitään myönteistä itsestäni, joten luonnollisesti noiden vuosien aikana aloin itsekin uskoa kaikkea nälvimistä. Eli opin, että olen todellakin fyysisesti äärimmäisen vastenmielinen, oksettava sukupuolisesti, täydellisen tyhmä, iljettävä, jne. Lisäksi äitini ja isäni olivat tyypillisiä suomalaisia kasvattajia. Eli mistään ei ikinä kehuttu, mutta kritisoida muistettiin kyllä monista asioista.
Vasta reippaasti yli kaksikymppisenä tajusin, että kaikki nuo negatiiviset määreet eivät pitäneetkään paikkaansa. Olen täysin normaalin näköinen, monien naisten mielestä jopa komea (!) mies. Ihan normaalisti fiksu, hyvä keskustelemaan, jne.
Mutta vaikka ystävien joukossa on sittemmin ollut monia naisia, niin on ollu ihan äärimmäisen vaikeaa ottaa romanttista tai seksuaalista kontaktia naisiin. En ole muuten ollenkaan ujo ihminen, mutta noiden asioiden suhteen olen. Muutaman kerran olen ollut tilanteessa, jossa nainen olisi halunnut rakastella kanssani. Mutta - yllätys yllätys - ei ole seisonut, ei.
Onhan se nyt selvä ettei seiso, kun jännittää kauheasti että entä jos minä olenkin vastenmielinen kun riisun vaatteeni, kun jännittää entä jos minulla ei seisokaan, tai jos olenkin huono sängyssä, tai jos kaikki ne kymmenet ja sadat naiset jotka ovat haukkuneet minua ällöttäväksi ovatkin olleet aivan oikeassa.
Vaikka nyt aikuisiällä on ollut monia hyviä ystävyyssuhteita ja työkaveruuksia naisten kanssa, niin romanttisia suhteita ei ole päässyt syntymään. Olen kyllä yrittänyt lukemattomia kertoja, mutta kaikenlainen heikkous miehessä tuntuu olevan iso turn-off naisille... Ja onhan tuollainen jopa impotenssina näkyvä seksuaalinen epävarmuus iso heikkous.
Itse olen aina ajatellut, että kyllä nuo epävarmuudet ja jopa seisokkiongelmat katoaisivat, jos olisi rakastavat nainen rinnalla. En ole muuten mikään nyhverö tai looseri, ihan normaali mies kaikin puolin, vaikkakin hieman taiteellinen ja rokkihenkinen luonteeltani. :)
Mutta eipä sitä naista löydy tuollaisten puutteiden kanssa. Ikää on jo 31 vuotta, taitaa olla liian myöhäistä. Olin jo reippaasti yli 20 vuoden kun ensimmäisiä kertoja uskalsin naisia lähestyä.
Eli tuo aikoinani kohtaamani kaikenkattava henkinen kiusaaminen on sitten tuhonnut minulta kaiken seksielämän ja rakkauselämän. Ehkä jopa lopullisesti.
Se on pienestä kiinni. Ei minua ole koskaan raiskattu, ei ole hyväksikäytetty, pelkästään kiusattu.
Ehkä tästä voi oppia sen, kuinka haavoittuvainen ihminen voi olla. Eli älkää nyt hyvät ihmiset lapsena ja nuorena pyrkikö lyömään muita täysin lyttyyn. Siitä voi toiselta mennä elämä pilalle.
Harmi että omalta kohdalta asiat ovat menneet näin. Ehkä vielä joskus sitten löytyy joku... :(
Vaan sulle. Itellä on vähän samanlaisia fiiliksiä vaikka en ole läheskään yhtä vanha,mutta ethän säkään vielä vanha ole. Älä heitä toivoa.
Minä ymmärrän kyllä, miltä susta tuntuu, koska se kuulostaa niin samanlaiselta kuin omat kokemukseni. Mun poikaystäväänikin oli kuulemma tytöt kiusanneet silloin kun hän oli pieni ja haukkuneet pienimunaiseksi, vaikka eivät kyllä olleet hänen muniaan nähneetkään. Onhan se miehelle tosiaan eri asia olla heikko kuin naiselle. Naiselta ei odoteta niin paljon kuin miehiltä niissä vaikeissa asioissa kuten aloitteissa ja seksissä.
Vaikka minä tiedän kyllä, että minäkin olen normaali nainen ja ihan viehättäväkin niin kyllä sellaisesta pitkään jatkuneesta kiusaamisesta jää sieluun haavat, varsinkin kun vastakkainen sukupuoli sai tuntemaan itseni niin vastenmieliseksi ja kauheaksi. Ja vaikka tiedän myös, että myös naisetkin voivat olla todella ilkeitä ja että on monia miehiä, jotka eivät ole koskaan kiusanneet yhtään ketään, niin on se vaikea yrittää saada oman sydänkin uskomaan se. Kun on niin tottunut siihen, että vastakkainen sukupuoli inhoaa mua, mutta naiset on myötätuntoisempia, niin ei sitä silti ole niin helppo kuitenkaan uskoa sydämessään, että se ei ole totta, että kaikki miehet ovat paskiaisia tai se että minä olen ihan tavallinen nätti ja viehättävä nainen. Olisi ehkä helmpompaa, jos musta olisi tullut lesbo, mutta onneksi tässä ei sentään niin ole käynyt ja tuskin käykään.
Mutta kyllä ne lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat vaikuttaa myöhemmälläkin iällä. En minäkään voisi mennä ketään miestä iskemään tai ees kuvitella, että kukaan mies olisi musta kiinnostunutkaan. Yleensä se on sitten aina täysi yllätys mulle, jos joku mies sanoo muhun ihastuneensa. Ja sittenkin sitä on vielä vaikea uskoa. Onneksi mulla on nyt mies, jonka uskon ihan oikeasti musta välittävän. Toivon, että sinäkin vielä löydät sellaisen naisen, johon uskallat luottaa ja jonka seurassa voit olla huoleti ja rennosti.
Tuo väite että niin ja niin paljon naisia olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi on luultavasti jotain feminististä perua. Tällaisia lentäviä väitteitä on vuosien tai vuosikymmenten varrella liikkunut paljon ja ne ovat paljastuneet hyvin kyseenalaisiksi. Jos se olisi totta,sitten esim.minun pitäisi tuntea monia hyväksikäytettyjä naisia. Mutta sukulaisistani ei ole paljastunut yhtään tällaista naista,ja on vaikea keksiä kuin enintään pari kaikista muista lukuisista tytöistä joille olen jutellut.
Olen melkein saman ikäinen kuin sinä ja minulla on vastaavasti ongelmia naisten kanssa mutta pystyn kyllä erottamaan negatiiviset tunteet käytännön elämästä. Sinulla siihen voi olla vähän pitempi matka kun kirjoitat täällä kuin ajattelisit olevasi vain symppaavien miesvihaajanaisten ympäröimä,mutta kyllä nämä ongelmat ovat yhteisiä eivätkä tunne sukupuolirajoja.
Mistä sinäkään voit aivan varmasti tietää, kuinka monta prosenttia naisista on joskus käytetty seksuaalisesti hyväkseen? Minä sain tuon tiedon erään youtubessa olevan psykologiaa opiskelevan naisen videosta. Siinä luki näin "The - 1 in 3 women will be sexually assaulted in their lifetime - statistic comes from the FBI official website. Go check it out for yourself.." Eli ihan luotettavasta lähteestä pitäisi olla.
Ja todellakin en ihmettele, mikset tunne paljon naisia, jotka on raiskattu, koska suurimmassa osassa tapauksista he eivät kerro siitä koskaan kenellekään. Voi olla, että se kolmasosa oli pelkkä arvio, mutta sitä emme voi mitenkään tietää, että kuinka lähellä totuutta se arvio oli. Ei minunkaan sukulaisistani ole paljastunut tällaista. Minkä ihmeen takia sukulaiset siitä muka saisivat tietää? Vain pieni osa raiskatuista naisista tekee rikosilmoituksen. Ja on tyhmä väittää että näissä seksuaalisen väkivallan asioissa ei olisi sukupuolirajoja. Eiväthän naiset voi miehiä raiskata ja vain osa tapauksista on sellaisia, että nainen voi käyttää mistä kohtaan seksuaalista väkivaltaa, ehkä se on enemmänkin henkistä.
Ja muistuttaisin vielä kerran siitä, että feminismi on aivan eri asia kuin miesviha. Feminismi tarjoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei miesten alistamista tai vihaamista!!! Minä olen kyllä samalla feministi, mutta tiedän että välillä vihaan miehiä liikaa ja kuvittelen kaikkien olevan samanlaisia. Mutta se vain juontuu lapsuudesta ja nuoruudestani, kun tunsin että kaikki vastakkaista sukupuolta olevat inhoavat minua. Minua ärsyttää kun suurin osa ihmisistä käsittää koko feminismi sanan väärin. Sen tarkoitus on ajaa naisille samoja oikeuksia kuin miehille, ei viedä miehiltä heidän oikeuksiaan pois. Tämä maailma sortaa naisia, mutta valitettavasti vain jotkut uskaltavat sen myöntää ja pyrkiä tekemään niille asioille jotain.
Hienoa! Todella hienoa luettavaa.
Toivon sinulle onnea elämääsi ja parisuhteeseesi, ja ihanaa ja aurinkoista kevättä. Koita pärjätä.=)
"Mistä sinäkään voit aivan varmasti tietää, kuinka monta prosenttia naisista on joskus käytetty seksuaalisesti hyväkseen? Minä sain tuon tiedon erään youtubessa olevan psykologiaa opiskelevan naisen videosta. Siinä luki näin "The - 1 in 3 women will be sexually assaulted in their lifetime - statistic comes from the FBI official website. Go check it out for yourself.." Eli ihan luotettavasta lähteestä pitäisi olla."
Jaaha.Olen itsekkin törmännyt joskus tuohon,en nyt muista mitä siitä oli löydetty.
No,kuitenkin,tässä muita tietoja. Etelä-Afrikassa on arvioitu olevan eniten raiskauksia väkilukuun suhteutettuna. Nimittäin 1.19538 raiskausta tuhatta ihmistä (tai ehkä vain naista) kohti. Siis ei kahta raiskausta tuhatta kohti. Sitten on toki muitakin seksuaalisen väkivallan muotoja mutta ainakin länsimaissa niiden etsinnässä on jo menty naurettavuuksiin kun kännipanot katsotaan Britanniassa raiskaukseksi,jos nainen on humalassa ja suomalaiset naiskansanedustajat valittavat katseista seksuaalisena häirintänä. Sitten on kaikki perseiden läpsyttelyt ym. joita tapahtuu niin pojille/miehille kuin tytöille/naisille ja josta tytöt tai naiset tavallisesti ärsyyntyvät enemmän,vaikka eivät aina ollenkaan,mikä tietysti vaikuttaa tilastoihin.
http://www.nationmaster.com/graph/cri_rap_percap-crime-rapes-per-capita
Sitten on tietysti varmaan totta että osa rikoksista jää ilmoittamatta, joskin myös osa tuomituista raiskaajista ynnä muista sellaisista on täysin syyttömiä. Joidenkin tutkimusten mukaan raiskaussyytöksistä valheellisia on useita kymmeniä prosentteja.
"Eiväthän naiset voi miehiä raiskata ja vain osa tapauksista on sellaisia, että nainen voi käyttää mistä kohtaan seksuaalista väkivaltaa, ehkä se on enemmänkin henkistä."
Kyllä voivat raiskata tai muutoin pahoinpidellä,vaikka kaikki valtiot eivät tunnista ainakaan raiskausta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000009&posting=22000000027498618#22000000027498618
"Ja muistuttaisin vielä kerran siitä, että feminismi on aivan eri asia kuin miesviha. Feminismi tarjoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei miesten alistamista tai vihaamista!!! Minä olen kyllä samalla feministi, mutta tiedän että välillä vihaan miehiä liikaa ja kuvittelen kaikkien olevan samanlaisia. Mutta se vain juontuu lapsuudesta ja nuoruudestani, kun tunsin että kaikki vastakkaista sukupuolta olevat inhoavat minua. Minua ärsyttää kun suurin osa ihmisistä käsittää koko feminismi sanan väärin. Sen tarkoitus on ajaa naisille samoja oikeuksia kuin miehille, ei viedä miehiltä heidän oikeuksiaan pois. Tämä maailma sortaa naisia, mutta valitettavasti vain jotkut uskaltavat sen myöntää ja pyrkiä tekemään niille asioille jotain."
En ole kyllä puhunut feminismistä mutta feminismin todistaa ei-miesvihaiseksi vain käytäntö,ei sanat,ja käytäntö on ollut hyvin miesvihaista tähän asti,vaikka poikkeuksia on. Kun kerran itse yleistit pahuuden miehiseksi asiaksi ilman todisteita ja kerrot kuinka poikaystävällekkin jauhat miesten hirveydestä niin et kyllä ainakaan edistä kuvaa feminismistä minään muuna kuin vihana. Kauankohan muija säilyisi jos itse olisi miehenä haukkumassa naiset lyttyyn minkä kerkeää.
Ehkä tuollaiset kokemukset ovat vain asia, josta ei ihan kaikille huudella, oletko ajatellut että se johtuisi siitä että sinä et tiedä kaikkia läheistesi kokemuksia. Jos vain juttelet jonkun tytön kanssa niin sillä asialla ei todellakaan keskustelua aloiteta. Itse ei tulisi mieleenikään yhdellekään sukulaiselleni kertoa! Muutenkin tämänhetkisestä lähipiiristäni kukaan ei tiedä kokemaani väkivaltaa. Ja tuo sinun asenteesi että kaikki on vain feministien keksimää, ei varmasti edesauta sitä että joku nainen kokisi sinut niin luotettavaksi että asiasta kertoisi. Itse en ainakaan tuollaiselle miehelle kertoisi sanallakaan. Sitä en väitä että sen piikkiin voi pistää kaikki ongelmat vastakkaisen sukupuolen kanssa (tai saman sukupuolen jos on homoseksuaalinen).
Väitätkö muka, ettet muka ole maininnut feministejä?
Itsehän sanoit näin:
"Tuo väite että niin ja niin paljon naisia olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi on luultavasti jotain feminististä perua. "
Ja minä todellakin epäilen, että montakaan miestä olisi väärin perustein raiskauksista syytetty. Sinä suurentelet tuota asiaa. Miksi kukaan nainen muka niin tekisi? Ja vielä muka noin iso prosentti..
Enkä edes ymmärrä, minkä takia miesten oikeuksia pitäisi puolustaa tai olla jokin "miesasiamies", koska sellaiselle ei ole tässä yhteiskunnassa tarvetta. Miehethän saavat tehdä melkein ihan mitä tahtovat, he ovat naisia vahvempia, alistavat naisia eivätkä he yleensä joudu oikeuteen raiskauksistakaan. Sinun pitäisi ottaa paremmin selvää tämän maailman menosta ja naisten asemasta ja niistä monesta tavasta, millä miehet ovat aina sortaneet, sortavat ja tulevat sortamaan naisia. Ja ainoa syy siihen on se, että he ovat vahvempia ja käyttävät sitä heille suotua vahvuutta väärin.
En minä tarkoittanutkaan välttämättä, että kolmasosa naisista on raiskattu mutta ainakin seksuaalisesti ahdisteltu tai pahoinpidelty tms. No, anteeksi jos selitin asian huonosti tai väärin.
Ja minä kyllä tiedän, mikä ero on feminismillä ja naisvihalla ja tiedostan sen, että välillä omat ajatukseni ja puheeni menevät miesvihan puolelle. Sen takia selitinkin aikaisemmin jo, mitä feminismi tarkoittaa ja että se on ihan eri asia se, kuin miesviha. Ja toivon, että sen takia ei kukaan saa lisää väärinkäsityksiä minun ajatusteni pohjalta. Yleensä ne naiset, jotka oikeasti ovat miesvihaajia, eivät tunnusta sitä, että heidän vihansa ei ole perusteltua eikä sitä, että sen taustalla on erilaisia lapsuuden kokemuksia, vaan he ovat tiukasti sitä mieltä, että kaikki miehet ovat paskiasia. Minä olen myöntänyt, että he eivät ole. Sanoin vain, että se välillä tuntuu siltä. Se on eri asia kuin oikeasti vihata miehiä. Miesviha on valinta, mutta omia tunteitaan ei voi noin vain muuttaa.
Enkä vieläkään usko, että monikaan nainen kykenee raiskaamaan miehen, suurin osa ei edes halua raiskata miehiä. Ja suurin osa miehistä kyllä pystyy laittamaan vastaan, jos joku nainen sellaista yrittää. Sitä paitsi mielestäni naisen humalatila ei oikeuta raiskausta, eikä seksuaalinen ahdistelu ole sen hyväksyttävämpääkään. Kuten tuossa aloitusviestissä kerroin, seksuaalinen ahdistelu voi aiheuttaa vakavia traumoja nuorelle tytölle ja vaikuttaa hänen loppuelämäänsä. Miksi ihmeessä vähättelet sitä kutsumalla sitä "ärsyyntymiseksi". Ihan kuin miehillä olisi oikeus tehdä naisille niin. Se on seksuaalisen väkivallan henkinen muoto ja myös väärin.
No oletpahan tässä keskustelussa osoittanut minkälainen mies sinä olet. Sinusta siis naisia ja tyttöjä saa raiskata humalassa ja niitä saa ahdistella seksuaalisesti. Luultavasti harrastat sellaista itsekin sitten.
En ymmärrä, miksi mulle valitat mun kirjoituksesta. Minähän vain sanoin, että musta välillä tuntuu siltä, en väittänyt että asia oikeasti olisi niin!!!
Ja jos sinua vieläkin mietityttää , minkä takia sanoin, että minusta joskus tuntuu siltä, että miehet ovat kaikki pahoja, niin mietipä mistä se voisi johtua... Ehkä se johtui niistä ikävistä kokemuksistani, joita te miehet mulle olette aiheuttaneet. Tai ehkä niissä mun väitteissä sittenkin on edes vähän perää...
Mun mielestäni sun näkökulmasi ovat melko yksoikoisia. Voisit välillä katsoa asioita naisen näkökulmasta, niin ehkä ymmärtäisitkin jotain.
Ehkä ei huudella mutta toisaalta taas kuinka paljon voidaan mennä olettamaan rikoksia olevan enemmän? Mistä voidaan tietää? Samalla jos ajatellaan että hän ja hän voi olla raiskattu vaikkei ole edes ilmoittanut sellaista,voidaan ruveta ajattelemaan että se ja se mies on raiskaaja vaikkei siitä ole mitään todisteita. On siis (potentiaalisesti) hieman vaarallista spekuloida.
Olen kertonut vain tilastollisia ym. faktoja enkä sanonut miten vakavasti asiaan pitäisi suhtautua. En ole sanonut ettei ongelma olisi vakava,mutta väitän tietäväni että erilaiset feministit ovat väännelleet jos minkälaisia lukuja jotka eivät !onneksi!? pidä paikkaansatai joita ei ainakaan ole todistettu.
"Väitätkö muka, ettet muka ole maininnut feministejä?
Itsehän sanoit näin:
"Tuo väite että niin ja niin paljon naisia olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi on luultavasti jotain feminististä perua. ""
Okei. Tein sitten lyhyen viittauksen siihen.Olet oikeassa.
"Ja minä todellakin epäilen, että montakaan miestä olisi väärin perustein raiskauksista syytetty. Sinä suurentelet tuota asiaa. Miksi kukaan nainen muka niin tekisi? Ja vielä muka noin iso prosentti.."
En minä sitä omasta päästäni keksinyt. Voin kyllä linkittää lisätietoihin jos haluat. Ja miksi tekisi? No,se voi olla hyödyllistä esim.huoltajuuskiistoissa tai miehen maineen tahraamiseksi,pahoinpitelyn tai vangitsemisen aikaansaannissa,rahan kiristämisessä jne.
"Enkä edes ymmärrä, minkä takia miesten oikeuksia pitäisi puolustaa tai olla jokin "miesasiamies", koska sellaiselle ei ole tässä yhteiskunnassa tarvetta. Miehethän saavat tehdä melkein ihan mitä tahtovat, he ovat naisia vahvempia, alistavat naisia eivätkä he yleensä joudu oikeuteen raiskauksistakaan. Sinun pitäisi ottaa paremmin selvää tämän maailman menosta ja naisten asemasta ja niistä monesta tavasta, millä miehet ovat aina sortaneet, sortavat ja tulevat sortamaan naisia. Ja ainoa syy siihen on se, että he ovat vahvempia ja käyttävät sitä heille suotua vahvuutta väärin."
Jos feminismi ajaa naisille samanlaista tilaa kuin miehille niin sitten feministien pitäisi reilusti huonontaa naisten terveyttä,kodittomuutta,itsemurhia jne. jotta siinä päästäisiin miesten tasolle. Sen lisäksi feministien pitäisi vähentää naisten aborttioikeutta,valtaa huoltajuuskiistoissa,heikentää naisten seksuaalista valtaa niin että tyttöystävän tai pelkän seksin saaminen olisi miespuoliselle yhtä helppoa kuin naisille tai tytöille miesseuran saanti,lisätä tyttöjen ympärileikkauksia,laittaa tytöt armeijaan,opettaa yliopistoissa naisista sortajina jne. jne. jne.
Ymmärrätkö nyt miksi miesasiaa tarvitaan?
"En minä tarkoittanutkaan välttämättä, että kolmasosa naisista on raiskattu mutta ainakin seksuaalisesti ahdisteltu tai pahoinpidelty tms. No, anteeksi jos selitin asian huonosti tai väärin."
Okei.No,se on silti luultavasti kyseenalaista tietoa. Nimittäin esim.USA:ssa on laki nimeltä Violence Against Women Act joka keskittyy naisten kokemaan väkivaltaan ja melkein mikä tahansa ärähtely voidaan katsoa väkivallaksi,mutta vain jos nainen on sen kohteena. Niin toinen mahdollisuus on että 'yksi kolmesta' tilasto on totta mutta sitten vastineeksi pitäisi tutkia miestenkin kokemuksia.
"Ja minä kyllä tiedän, mikä ero on feminismillä ja naisvihalla ja tiedostan sen, että välillä omat ajatukseni ja puheeni menevät miesvihan puolelle. Sen takia selitinkin aikaisemmin jo, mitä feminismi tarkoittaa ja että se on ihan eri asia se, kuin miesviha. Ja toivon, että sen takia ei kukaan saa lisää väärinkäsityksiä minun ajatusteni pohjalta. Yleensä ne naiset, jotka oikeasti ovat miesvihaajia, eivät tunnusta sitä, että heidän vihansa ei ole perusteltua eikä sitä, että sen taustalla on erilaisia lapsuuden kokemuksia, vaan he ovat tiukasti sitä mieltä, että kaikki miehet ovat paskiasia. Minä olen myöntänyt, että he eivät ole. Sanoin vain, että se välillä tuntuu siltä. Se on eri asia kuin oikeasti vihata miehiä. Miesviha on valinta, mutta omia tunteitaan ei voi noin vain muuttaa."
OK. Tuo oli ihan hyvästi kirjoitettu.
"Enkä vieläkään usko, että monikaan nainen kykenee raiskaamaan miehen, suurin osa ei edes halua raiskata miehiä. Ja suurin osa miehistä kyllä pystyy laittamaan vastaan, jos joku nainen sellaista yrittää."
Järkeenkäypää kyllä,mutta kuten itse sanoit,on muutakin seksuaalista pahoinpitelyä kuin raiskaus. Olisiko mahdollista että raiskauksesta puhutaan erityisen paljon koska se koskettaa eniten naisia eikä miehiä?
"Sitä paitsi mielestäni naisen humalatila ei oikeuta raiskausta, eikä seksuaalinen ahdistelu ole sen hyväksyttävämpääkään."
En kai ole muuta väittänytkään? Sanoin vain että seksi humaltuneena voidaan katsoa raiskaukseksi,siis jos nainen on humaltunut. Miehille samanlaista suojaa ei ole.
"Kuten tuossa aloitusviestissä kerroin, seksuaalinen ahdistelu voi aiheuttaa vakavia traumoja nuorelle tytölle ja vaikuttaa hänen loppuelämäänsä. Miksi ihmeessä vähättelet sitä kutsumalla sitä "ärsyyntymiseksi"."
Ymmärsit kyllä jotenkin väärin. Sanoin että tytöt/naiset voivat helpommin ärsyyntyä ja tarkoitin silloin sellaista pientä kourimista.
"No oletpahan tässä keskustelussa osoittanut minkälainen mies sinä olet. Sinusta siis naisia ja tyttöjä saa raiskata humalassa ja niitä saa ahdistella seksuaalisesti. Luultavasti harrastat sellaista itsekin sitten."
Kylläpä toisen mielikuvitus laukkaa. Itse sallin kyllä keskimääräisesti oman ikäluokkani naisille sen että 'ahdistelevat' minua mutta aina kun itseni tekisi mieli koskea,en ole niin tehnyt,vaikka ehkä joku olisi halunnut.
"En ymmärrä, miksi mulle valitat mun kirjoituksesta. Minähän vain sanoin, että musta välillä tuntuu siltä, en väittänyt että asia oikeasti olisi niin!!!"
En tarkoittanut valittaa,vain antaa ajattelemisen aihetta.
"Ja jos sinua vieläkin mietityttää , minkä takia sanoin, että minusta joskus tuntuu siltä, että miehet ovat kaikki pahoja, niin mietipä mistä se voisi johtua... Ehkä se johtui niistä ikävistä kokemuksistani, joita te miehet mulle olette aiheuttaneet. Tai ehkä niissä mun väitteissä sittenkin on edes vähän perää..."
"te"? Minä en ainakaan ole tietääkseni aiheuttanut sinulle mitään.
"Mun mielestäni sun näkökulmasi ovat melko yksoikoisia. Voisit välillä katsoa asioita naisen näkökulmasta, niin ehkä ymmärtäisitkin jotain."
Katson paljon asioita naisten näkökulmasta, ja se kyllä tekee elämästä rankempaa.
Minkähän takia viihdyt niin hyvin täällä seksuaalinen väkivalta palstalla...? Anteeksi nyt vain mutta täällä ei tuollaista kaivata. Mene keskustelemaan miesten oikeuksista sellaiselle palstalle jonne kuuluvat sellaiset asiat.
Keskustelen täällä(kin) koska täällä sukupuolitellaan asioita,suht ymmärrettävästi,ja minun kirjoitukseni kyllä liittyvät aiheeseen enemmän tai vähemmän.
Olen aloittanut ketjuja jotka liittyvät enemmän aiheeseen kuin kirjoittajan "tyttelivain" aloittama ketju.
eikä faktoja. Samaa tehdään kaikkien muidenkin rikosten kohdalla, ei tämä ole mikään poikkeus. Fakta on se, että useimpia raiskauksia ei ilmoiteta, siitä on monta tutkimusta tehty. Sen sijaan en ole kyllä missään nähnyt että kaikkia miehiä voidaan epäillä raiskaajiksi jos ei ole osoitettu että eivät sitä ole. Kyllä, nainen voi olla raiskattu vaikkei hän olisi siitä ilmoittanut, ja näitä on oikeasti paljon vaikket niin halua uskoakaan. Kun kerran tätä palstaa luet jostain käsittämättömästä syystä, olet varmasti huomannut naisten kirjoituksissa toistuvan sen että asiasta ei ole ilmoitettu.
Mistä nyt keksit väittää että en halua uskoa?
Olisi kiva jos voisit linkittää niihin tutkimuksiin.
"Tuo väite että niin ja niin paljon naisia olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi on luultavasti jotain feminististä perua."
Onkohan tämä sitten naisen logiikkaa mutta minusta tuo vaikuttaa siltä et asiaan usko...
Tutkimuksia en hirveästi ehtinyt etsiä, mutta tällaisen selvityksen lösin, joka antaa kyllä jotain vinkkiä:
http://www.optula.om.fi/uploads/8z80d66vvbi(1).pdf#search="raiskausten määrä"
Kyseessä on oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen alla tehty selvitys joten mistään huuhaasta ei ole kyse. Selvästi mitään numeroita ei tuossa sanota, mutta kyllähän nuo Tukinaiseen tulleet yhteydenotot ja järjestämät kriisipalaverit jotain kertovat. Jos raiskauksia ilmoitetaan poliisille vaikka 500 vuodessa ja Tukinainen on järjestänyt yli 400 kriisitapaamista niin ei ole mahdollista että raiskauksia ei ole enempää kuin poliisille ilmoitetut, ottaen huomioon että nuo tapaamiset ovat kaikki Helsingissä. En usko että Rovaniemeltä lähdetään kriisitapaamiseen Helsinkiin...
kiusattiin. 1. luokalla. Vain pari mun luokkalaista poikaa kiusasi mua. Parhaiten muistuu mieleen kun kerran välitunnin jälkeen yks tunki kätensä mun haaroväliin ja luokassa oli muitakin oppilaita sillä hetkellä. Sain onneks vedettyä käden pois enkä miettinyt sitä enää jälkeenpäin. On muitakin ahdistelukokemuksia ollut, esim. joskus 11-12 vuotiaana mun persettä kosketeltiin ja siinä oli useampi tyyppi mukana jne. mutta se eka kokemus jäi eniten vaivaamaan. Vasta 10 vuoden päästä se tuli uudestaan mieleen. Muakaan ei ole koskaan raiskattu. Ja mua on haukuttu koulussa huoraksi.
Tänä iltana uskaltauduin puhumaan kokemuksista äidille enkä tehnyt sitä selvinpäin, koska mua hävettää liikaa. Ja syytän edelleen itseäni.
Säkin olet joutunut kärsimään ahdistelusta. Se oli sulle varmasti tosi rankka kokemus. Onneks sulla on kiva poikakaveri. Kannattaa kuitenkin puhua ongelmista jollekkin. Tiedän, että se on vaikeeta mutta ei kannata pitää asioita sisällään.
Oon nyt 18 vuotta. Seurustelin ekaa kertaa vasta viime vuonna. Se aiheutti mulle eniten ahdistusta ja häpeää.
asioita eri tavoin.Oikeastaan monesti on niin,että on vaikea sanoa,mikä olisi vaikea ja mikä vähemmän vaikea kokemus.
Edellinen kirjotitaja kiteytti minusta hyvin sen, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tapa kohdata vaikeuksia. Jollekin joku vaikea on tosi iso juttu, kun taas jollekin se ei ole niin iso juttu. Tässä keskustelussa minua häiritsi se, että yksi tyyppi puhuu täällä miesten oikeuksista. Miehillä kyllä on riittämiin oikeuksia, liikaakin. Naisilla niitä on liian vähän. Minua naisena loukkaa se, että joillakin miehillä on vähättelevä suhtautuminen seksuaaliseen väkivaltaan. Tilanteen ei tarvitse edetä raiskaukseen saakka ennen kuin se muuttuu ahdistavaksi. Mies saattaa painostaa naisen alistumaan tahtoonsa ja nainen miellyttää miestään, jotta säästyisi suuremmilta harmeilta. Mies voi päästä tavoitteensa esimerkiksi uhkailemalla väkivalla, käyttämällä hyväkseen henkistä alistamista jne. Ne miehet, jotka eivät täytä eettisiä standardeja voisivat mennä itseensä ja pohdiskella sitä miltä heistä tuntuisi jos naiset urakalla alkaisivat alistaa heitä, eivät kunnioittaisi fyysistä koskemattomuutta ja rupeaisivat väkivallalla uhkailemaan jos mies ei meinaa suostua olemaan mieliksi. Onhan niitäkin tapauksia, joissa nainen on miestä voimakkaampi, joten väkivallalla uhkaileminen on mahdollista. On hyvä, että näistä vaikeista asioista puhutaan, mutta usein käy valitettavasti niin, että joku onnistuu pilaamaan keskustelun sille, että polkee joidenkin ihmisten oikeuksia saada kunnioittavaa kohtelua. Kunnioittavaan kohteluun ei kuulu väkivalta missään muodossa eikä sillä uhkaileminen! Tästäkin maasta löytyy varmasti paljon sellaisia, jotka tällä hetkellä pelkäävät seksuaalista väkivaltaa tai väkivaltaa yleensä. Ongelma on laaja ja siihen pitäisi entistä voimakkaammin tarttua ja osoittaa uhreille, että tapahtunut ei ole heidän syytään ja että on oikein puhua näistä asioista ja sitä kautta saada apua selviytymisprosessia varten.