kokemuksia

Olisi mukava lukea muiden, ketkä vaihtaneet wintoosan linuxiin mielipiteitä miten on mennyt. Itsellä alkoi linuxiin kiinnostus kokeilunhalusta ja asensin wintoosan rinnalle mandrivan. Alkuun oli perin vainoharhaista kun ei ollut virusohjelmaa eikä palomuuria ja aattelin että onko koko kone jokaisen siihe haluavan käsillä:) No lueskelin ja otin selvää asioista ja huoleni oli turha, mutta tottunut kun oli wintoosaa nii siinähä tarvi olla turva-ohjelmistot. Vaikeudesta sen verran että oli alussa hankalaa saada pelittää nettivideot jne mutta kuulemistani puheista huolimatta se ei ollut niin vaikeeta ja nytten on koneella mandriva 2008 ja ubuntu 7.10 ja voin sanoa että wintoosaa ei mun koneelle enää tule. kaikki mitä tarviin toimii loistavasti tässä ja ei tarvii laitella turva-ohjelmia sun muuta. päivitys onnistuu helposti ja päivittää kaikki ohjelmistot samalla kun taas wintoosassa ainoostaan siihen liittyvät.
8681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulla on toisessa koneessa Linux ja olen tyytyväinen kaikkeen muuhun, paitsi siihen, että kaikkia ohjelmia ei yksinkertaisesti saa linuksiin, joten on pakko käyttää myös Windowsia. Netin käyttö toimii samoin kuin tekstinkäsittely ja talukkolaskenta, Windows-media muotoiset videot netissä eivät toimi eivätkä eräät työssä tarvittavat ohjelmat. Olen kokeillut Fedoraa, Ubuntua ja Debiania. Ne kaikki toimivat hyvin. Muista myös päivittää Linuksia, sehän on ilmaista. Ensimmäiset Linux-kokeilut tein jo viime vuosituhannella.

Äänestä
  • Työssä käytettäviä windowsille tehtyä ohjelmaa joutuu pakosta käyttämään joita ei linuxiin saa eikä saa winwllä toimimaan luotettavasti, siksi koneella molemmat järjestelmät.

    98 prosenttia tietsikan käytöstä kuitenkin linuxilla.

    Äänestä

ja vauhdilla. sormenjälkitunnistus ei toimi ja äänikortti vaati koodaamista ennen susen 10.3 versiota ja webbikameraa ei saa toimimaan kirveelläkään. läppärin näytönkirkkautta ei voi säätää kun on buutannut graafiseen(esim. grubissa se vielä toimii :P).

zenwalk on nopia ku ferrari. verkkokorttia siihen vaan ei saanut pelittämään millään ja sorsat olivat vain suselle ja ei walkissa kääntyneet. wlan sentään pelas.

pelejä ei oo niin paljoo ku tötterölle vaan enpä nuita tarvii mihinkään.

muutapa huonoo en ossoo sannoo tästä vuosien varrelta.

viiruskija eijjoo ja muutenkin voipi olla hyvin huoleton näiden vehkeiden kans. senkus vaan alkaa tekee mitä ikinä meinaskaan ja kaikki on täysin "huoltovapaata".

niinno tötterökokemukset rajoittuu matorikkaaseen w2k:n. duunissa joutuu kärsimään xp:stä :S

tuli mieleen yks hauska juttu kun raahasin läppäriä duuniin ja tökkäsin siihen kiinni duunipaikan skannerin ja digikameran ja aloin vaan skannailemaan ja siirtelemään kuvia. sit kytkin tulostimen ja tulostelin ja porukka katto huulipyöreenä että etkö sä tarvii ajureita noille laitteille tai muuta.. :S hölmistyneenä vain kysyin että miks? näähän toimii kaikki kun vaan kytkee ja alkaa tekemään :)

kehtas mulle yks "tietoviisas" siellä väittää jopa että linux on windowsin kopio :S no mitäpä tuohon osais sanoa dooh että "aha?".

suosittelen siis kaikille komentoa:
su -c rm -rf /windows

Äänestä
  • Eipä antamasi komento toimi

    esus@munkone:~> su -c rm -rf /windows
    su: virheellinen valitsin -- r
    Lisätietoja saa komennolla ”su --help”.

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    Eipä antamasi komento toimi

    esus@munkone:~> su -c rm -rf /windows
    su: virheellinen valitsin -- r
    Lisätietoja saa komennolla ”su --help”.

    Joo tohon on kyllä kirjoitettava, että menin helppoon ja katsoin vaimoa silmiin, kun ostettii läpäriä kotiin hänelle.
    No ostettiin only vista kone .
    Nyt on kulunut kolme kuukautta ja mitään päivityksiä ei kuulu.
    Kone on 2Gt muistilla amd64 ja hidas, kun taivas kun sitä luotii päivähän siinä meni.
    Koitin siihen debiania sisään mutta sitten luovuin, kun luin ettei vistan rinnalle voi toista käyttöjärjestelmää asentaa.
    Ei se kyllä asentunutkaan vaan jäi kyselemään dvd asemaa.
    Vaimo tuskailee koneen kanssa, kun se kaatuilee ja jämähtää paikoilleen.
    Luulisi kaksoisprosessorista toisen pelaavan?.

    No olen vannoutunut Linuksin kannattaja ja suosittelen lämpimästi debiania vaimokin oppi hyvän päälle ymmärtämään, kun käytti monta vuotta linuksia.

    (Kerran luulin erehtyneeni mutta huomasinkin, että olin väärässä)

    Kaikenlainen kopioiminen sallitaan tästä kirjoituksesta.

    Äänestä

  • debian kirjoitti:

    vistan vierelle asentaa linuxin! mulla oli läppärissä hetken aikaa ja toimi se kunne visva sekosi omiin solmuihinsa 10 minuutin käytönjälkeen ja sit vaan tyylikkäästi poistin sen linuxista ;)

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    Eipä antamasi komento toimi

    esus@munkone:~> su -c rm -rf /windows
    su: virheellinen valitsin -- r
    Lisätietoja saa komennolla ”su --help”.

    olen pahoillani.. kokeile su -c 'rm -rf /windows'

    Äänestä

Alussa mullakin hankaluuksia oppia uusi tapa tehdä joka sitten kun sen oppi niin paljastui helpomaksi ja nopeammaksi ja järkevämmäksi kuin winukassa. Nykyisin vain Linux koneella.

Mutta ajatelkaapa jos täytyisi tehdä Linuxista vaihto Windowsiin. Windowsillehan nykyisin ehdollistuu jo lapsesta ja se on ikään kuin luonnollista ja siksi siirtyminen muuhun saa pasmat sekaisin kun täytyy opetella jotain uutta. Mutta jos alusta alkaen käytettäisiin linuxia niin miettikää miten hankala olisi oppia Windowsia, hakea ohjelmapaketit verkosta ja sitten se asennusrumba, alkaa käyttämään virustorjuntoja, huoltamaan konetta örkeistä ja eheyttää jne. jne. Kyllä voisi siirtyminen olla täysin ylivoimainen ajatus jos se tehtäisiin Linuxista Windowsiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

linuxista? kirjoitti:

Olisi mukava lukea muiden, ketkä vaihtaneet wintoosan linuxiin mielipiteitä miten on mennyt. Itsellä alkoi linuxiin kiinnostus kokeilunhalusta ja asensin wintoosan rinnalle mandrivan. Alkuun oli perin vainoharhaista kun ei ollut virusohjelmaa eikä palomuuria ja aattelin että onko koko kone jokaisen siihe haluavan käsillä:) No lueskelin ja otin selvää asioista ja huoleni oli turha, mutta tottunut kun oli wintoosaa nii siinähä tarvi olla turva-ohjelmistot. Vaikeudesta sen verran että oli alussa hankalaa saada pelittää nettivideot jne mutta kuulemistani puheista huolimatta se ei ollut niin vaikeeta ja nytten on koneella mandriva 2008 ja ubuntu 7.10 ja voin sanoa että wintoosaa ei mun koneelle enää tule. kaikki mitä tarviin toimii loistavasti tässä ja ei tarvii laitella turva-ohjelmia sun muuta. päivitys onnistuu helposti ja päivittää kaikki ohjelmistot samalla kun taas wintoosassa ainoostaan siihen liittyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu