Opinnäytetyön helppous

Sunshine

Hei.

Tuskastelin itse opinnäytetyöni kanssa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Onneksi loppujen lopuksi sain sen valmiiksi.

Sopivaa aihetta merkonomin opinnäytetyöksi ei tullut mieleen ja sitä sitten mietin melkein puoli vuotta.

Vinkiksi kaikille jotka tekevät opinnäytetyötä ammatilliseen koulutukseen, että sen ei tarvitse olla niin häävi. Itselleni tuli paineita aiheesta ja siitä miten osaisin tehdä sen ja riittääkö taitoni siihen vaikka olenkin opiskellut. Halusin myös tehdä taloushallintoon liittyvän lopputyön.

Mutta yllätys yllätys. Keksin mielestäni maailman helpoimman aiheen. Euron vaikutuksien tutkiminen.
Opettaja oli tyytyväinen, niin myös minä. Opinnäytetyö oli ns. helppo kunhan siihen jaksoi keskittyä.

Arvosana noinkin yksinkertaisesta aineesta oli erinomainen. KIITETTÄVÄ (5). Parhain mahdollinen.

Muut luokkalaisistani tekivät verotukseen liittyvistä asioista, yrityksen jostain ohjelmasta ym. asioita mitkä olivat erittäin vaikeita tehdä, erityisesti tiedon hankkimisen kannalta vaikeita. Suurinosa heistä sai arvosanaksi HYVÄN (3).

Onnea kaikille opinnäytetyötään puurtaville.

Itse pääsin onneksi helpolla parhain mahdollisin arvosanoin. =)

Mukavaa syksyn jatkoa.

By. SunShine

5

1660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokenut

      Kävin lukion ohella kauppiksen muutamia vuosia sitten. Sen voin todeta kauppiksen päättötyöstä, että se on lähinnä vitsi verrattuna ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön tai yliopiston graduun.

      • sunshine

        Tottakai se on vitsi, ei kukaan ole muuta väittänytkään. Luultavasti se on vitsi juuri sen takia koska ei kauppista ole ns. tarkoitettu viimeiseksi tutkinnoksi. Tässä yhteiskunnassa odotetaan että nuoret opiskelevat ja hankkivat korkeakoulu tutkinnon.

        Korkeakouluissa ja yliopistoissa opinnäytetyö tai gradu on se viimeinen pisara opinnoissa. Kauppiksessa se on vain yksi askel.

        Tarkemmin ajateltuna niin on myös korkeakoulujen ja yliopistojen lopputyöt myös. Eihän se viimeinen työ kerro kaikesta mitä on opiskelujen ja vuosien varrella oppinut.

        Tää viesti oli nyt näköjään vain yleistä miettimistä varten.

        By. Sunshine


      • gradupuurtaja

        ...että gradukaan mikään vaativa tehtävä olisi! Eri yliopistoissa / korkeakouluissa / tiedekunnissa opiskelevat tuttuni ovat väsänneet gradunsa parissa kuukaudessa, ja hyvin arvosanoin ovat "urakasta" selvinneet. En usko, että omakaan graduni tulee suuria panostuksia osakseen saamaan. Olihan City-lehdessä vuosi pari sitten juttu siitä, miten jopa väitöskirjat ovat joskus täysin tuulesta temmattuja. Ja nollatutkimusta ovat journalit pullollaan!! Uskon, että suurin osa tieteellisistä tutkimuksista tehdään suuressa kiireessä ja vain sen takia, että tutkijat saavat lisää julkaisuja nimensä ja arvovaltansa taakse.


    • Marsu

      Hei kaikki merkonomit!
      Kertokaa mistä olette tehneet opinnäytetyönne ja millä menestyksellä?
      Hyviä ideoita kaivattaisiin..

    • Neito Perhonen

      Itse valmistuin keväällä kaupiksesta datanomiksi ja minullakin oli loppujen lopuksi helppoa opinnäytetyön kanssa.
      Aluksi tosissani tuskailin samojen aiheiden kanssa kuin sinäkin, viimein valitsin aiheekseni Nettietiketti-opetus sovelluksen. Tämän jälkeen alkoi suunnitelu vaihe jossa olin ihan paniikissa juuri tuon osaamiseni epäilyn kanssa. Viimein sain sovelluksen valmiiksi (vaikkakin kaksi nappia siitä ei toimi vieläkään, eivät opettajatkaan osanneet joten eivät ilmeisesti voineet minua siitä sakottaa), teksti osuuden kirjoitus jäi kokonaan viimeiseen yöhön... en vain saanut aloitettua sitä vasta kuin oli pakko seuraavana päivänä palauttaa. Tekstin tarkistuskin jäi väliin mutta kirjoitus virheitä siitä ei onneksi löytynyt. Arvosanaksi sain 4 eli toiseksi parhaimman. (Meillä oli jonkin aikaa arvostelun jälkeen mahdollisuus parantaa numeroa) itse odotin korkeintaan 2 työstäni ja oli todella iloinen yllätys tuo 4. Opettajalta ensi käteen kysyinkin että mitä siinä pitäis parantaa... kysy kummissaan että kiitettävän perässäkö olen... sitten sanoi numeroksi 4 joten minun puolestani sai mielihyvin siihen jäädäkkin... olin jo korviani myöten täynnä koko aihetta. Ja tekstiosuudessani ei ollut kuin 11 sivua kansilehti mukaan luettuna ja yksi ainoa sivu oli teksit täynnä (sekin itsearvio) muut oli noin puolillaan tekstiä. Kysyinkin opelta tästä mutta meillä datanomeilla (jos tehtiin joku konkreettinen työ) pää paino oli sovelluksella eikä tekstiosiossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12601
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4710
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3679
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1935
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe