Toimeksianto

chapeau

Tässä immeisten iltapäivälukemiseksi. Palaute toivottavaa. Eräänlainen fandom-muunnelma. En itse ole suuri fantasian ystävä. Tämä on tehty erään nuoren naispuolisen tuttavani toivomuksesta. Joidenkin mielestä varmasti vain ylipitkää roskaa. Saippuoin hiukan Ajan Pyörän rattaita. Ottakaa nonsensena tai dialogiharjoituksena. Kieli poskella.

* * *

Vastuuvapautus: Tässä tekstissä esiintyvien henkilöiden ja maailman tekijänoikeudet kuuluvat amerikkalaiselle Robert Jordanille ja hänen kustantajilleen. Teksti lainaa niitä. Teksti ei tavoittele taloudellista, poliittista tai agitatorista hyötyä.

SHAYOL GHULIN JUURELLA TAI TOIMEKSIANTO

Shayol Ghulin juurella kävi leuto tuuli. Rand al´Thor pahoitti mielensä. Kunpa se ei vain pilaisi hänen kemujaan, maailman murtaja ajatteli. Hän katseli alas kummulta. Tämä paikka oli muuttunut paljon sitten viime näkemän. Valkeus, miten paljon Ainoa Mahti sai aikaan. Muu seurue loikoi alhaalla notkelmassa tulilatvapuiden varjossa. Heidän ympärillään kasvoi kukkia. Lämmin ilma kulki jättiläisten puhalluksina pitkin rinnettä ja liikutteli kasvien lehtiä. Ne suhisivat vihreästi. Ruoho taipui pehmeänä nukkana jalkapohjien alla. Rand astui alas painanteeseen. Mehiläiset sukkuloivat kielosta toiseen. Seurue istui ja makasi punaisilla vilteillä.

Tyytyväisenä Rand pani merkille, miten erinomaisesti kaksitoista käännytettyä myrdraalia hoiti niille asetettuja tarjoilijantehtäviä. Ne kumartelivat mustia vartaloitaan hunajannotkeasti ja kaatoivat jäähdytettyä omenaviiniä retkelle otettuihin maljoihin. Rand al´Thorille ei kaikesta huolimatta jäänyt aikaa katsella kuplien pirskahtelua auringonvalossa maljojen reunoissa. Häntä painoi suuri ajatus.

Rand kutsutti Matin luokseen.
”Mitä voin tehdä hyväksesi, suuri päällikkö?” Mat sanoi.
”Mat. Onko meillä hauskaa täällä?”
”On, tietysti on.”
”Niin että kaikki viihtyvät?”   
”Vanha veikko, totta kai viihtyvät. Sinähän kutsuit heidät.”
Rand ei selvästi kuunnellut toisen vastauksia tarkasti.
”Niin. Onneksi kaikki pääsivät tulemaan.”
”Panen pääni pantiksi, että Lohikäärmeen huviretkeltä kukaan ei mistään hinnasta olisi halunnut jäädä pois.”
Matin kasvot sädehtivät.

Rand katsoi seuruetta ja myös Mat kääntyi katsomaan. Vilteillä loikoi se joukko, johon Lohikäärme takertui. Suuri taikuri oli tuonut mukanaan kaikki avustajansa. Omenaviini näytti maistuvan Keihään Neidoille.

*

Thom Merrilin katseli kuinka Lanfear pelasi pitkästyneen näköisenä krokettia kolmen aielin kanssa. Sitten vanhan miehen huomio palasi Egweneen. Tämä hymyili ja katsoi sitten maahan.
”Niin, Randista.” Nuoren naisen äänessä oli pakotettua huvittuneisuutta. ”Tiedätkös, leikari, katso häntä nyt. Hän on surkuhupaisa ilmestys. Eikö totta?”
Vanha mies hymyili partaansa. Tämä näytti riittävän naiselle, sillä hän jatkoi, katsoen edelleen poispäin kumppanistaan.
”Niin, katso häntä. Hänen tragediansa – hänen tragediansa on siinä, että hän on nyt yksinvaltiaana ja saa jatkuvasti pelätä saavansa sen puukon lapaluiden väliin. Ja hänen pitäisi yksin murtaa maailma ja kaikkea. Mutta hänen todellinen onnettomuutensa on se, että häntä ei rakasteta.”
Leikari hieraisi poskeaan.
”Niin se on, häntä ei rakasteta”, Egwene jatkoi. ”Katsohan, leikari – minä rakastan sinua leikari –, katso häntä. Siinä hän on kummulla paljaassa maailmassa kaukana kotoa. Ja missä on se rakkaus? Kaukana lämpimästä kodista hän on nyt. Minä yritin lohduttaa häntä aluksi. Lohduton yksinvaltias! Kerro leikari, oletko kuullut hullunkurisemmasta näystä?”

”Katso häntä ja tuota ihmismassaa, jonka hän on ottanut ympärilleen. Hän sanoo tarvitsevansa heitä sotimaan ja hallitsemaan. Mutta hän tarvitseekin heidät rakastamaan. Tuolla hän on Matin kanssa, tuossa on Aviendha, tuolla Min – hänetkin on siis raahattu tänne -, tuolla hänen taikurinsa ja Siuan Sanche, tuossa puiden alla Elayne - kas, hän on tehnyt seppeleen – ja tässä me. Ja tuolla hupsu Perrin. Ei Rand pöyhkeä ole, pois se hänestä. Hän kaipaa rakkautta.”

Egwene katseli syvän mietteliäänä jonnekin Randin olkapään ohitse.
”Ja hän yrittää kovasti. Nytkin hän on ottanut itselleen vapauden koota kaikki tänne jollekin kummalliselle huviretkelle aivan Pimeän Valtiaan nenän alle. ”
Leikari hypisteli viiksiään ja sanoi: ”En sanoisi aivan nenän alle. Minun tietääkseni täällä ei ole aikoihin nähty mitään merkkejä liikehdinnästä.”
”No, tuo on kyllä totta”, Egwene myönsi. ”Randin päälliköt kai luulevat, että Pimeän Valtias riuhtaisi itsensä irti ja vetäytyi tai levitti armeijansa muualle. Tarkoitan, sen jälkeen kun Rand kuivasi meren.”

Vanha leikari joi loppuun viininsä ja laski maljan kädestään. Hän pyyhki suunsa kämmensyrjällä ja sanoi sitten paksulla äänellä: ”Mutta kun asiaa silti ajattelee tarkemmin, niin noissa kallioissa on enemmän reikiä kuin tearilaisessa tahkojuustossa.” (Hän viittasi kädellään kohti tummia seinämiä, jotka alkoivat kohota arviolta puolen peninkulman päässä.) - ”Ja minä arvaan, että siellä on jäljellä muutakin asujaimistoa kuin haahkoja. Sieltä ei ole vetäydytty minnekään. Ja sinne minä en päätäni pistä. Eikä sitä muuta miksikään se, että Lohikäärme on pannut tämän visvaisen luodon versomaan vaikka mitä ruusutarhaa.”

Nuori Amyrlin nauroi viinimaljaansa.
”Minä ajattelin aivan samaa, leikari. Aivan samaa.” (Viinin pisarat lensivät kevyinä ja nauravina halki ilman.)
”Lohikäärmeen rautaisesta nyrkistä löytyikin vihreä peukalo!”
Hän nauroi hersyvästi ja leikari hymyili.
Sitten Amyrlin jatkoi: ”Ihmettelin sitä jo heti aluksi.” Hänen sileä otsansa kurtistui. ”Mietinpä vain, mitä hän oikein tahtoo todistaa tällä kaikella.” Nuoren Amyrlinin käsi teki pienen kaarteen ilmassa. ”Että hän ei pelkää mitään. Että hän voi syödä lounaansa kaikessa rauhassa Pimeän Valtiaan kynnysmatolla...” Hänen äänensä haipui ilmaan.
Leikari hymyili lisää. Parran suojista oli turvallista hymyillä.

Aurinko paistoi tulilatvapuihin ja leuto tuuli pöyhi edelleen ruohoa. Ja kaukana, rannalla joka ei näkynyt sinne missä kemut olivat, sama tuuli puhalsi rantakaislikon kankeaan törrötukkaan.

Pian vastaleivottu Amyrlin halusi vielä palata aiempaan aiheeseensa.
”Ja se mitä olin vielä sanomassa Randista.” Hän nyökkäsi Lohikäärmeeseen ja Matiin päin. ”Että vaikka hän ei ole mitenkään pöyhkeä, kuten sanoin, niin hän kumminkin aina varsin mielellään tuo tämän oman murhenäytelmänsä esiin. Oletko seurannut hänen esiintymistään? Hän valittaa aina ettei hän voi luottaa kehenkään ja että naiset pistävät hänen päänsä pyörälle. Sitten hän tiuskii. Hän tekee joka kerralla niin suuren numeron itsestään. Poikasena hän oli todella, todella suloinen.” Egwene pyöritteli silmiään.
”Taisit olla itsekin rakastunut häneen?” leikari sanoi.
”Na, olin silloin todellinen hupakko. Mutta näin hänen lävitseen.”
Leikaria nauratti.

*

”Rakas Mat”, sanoi Rand, ”sinä tiedät että minä edelleen rakastan kolmea ihanaa naista. Mutta pelkään – rakkaus ei toimi sillä tavalla. He kaikki liukuvat sormieni välistä kuin hiekka.”

Egwene ja leikari katselivat Lohikäärmettä ja hänen sotapäällikköään.
”Mitäköhän hän sanoi?” sanoi nuori nainen.
”Jotakin siihen suuntaan kuin että hän tahtoisi joitakuita muitakin kuin vain ryöstösaaliin edustajia lämmittämään sänkyään”, sanoi leikari. Hän oli hyvä lukemaan ihmisten huulilta.

”Mat, sinulla on aina lahjomattomia mielipiteitä. Sano sinä, kenet minä otan.”
Matin kasvot vetäytyivät hymyyn.
”Rand. Ei tuollaiseen voi vastata. Eikä tuollaista voi kysyä.”
”Minä kysyin. Kenet sinä valitsisit?”
”Rand, tämä on mieletöntä. Enkä minä tiedä.”
”He ovat kaikki viehättäviä, eikö totta? Harvoin sitä sattuu tavallisen pojanklopin kohdalle että kainalossa kehrää kolme tuollaista kissaa.”
”No ota sitten heidät kaikki!” Matin ääni oli äkkiä voipunut. ”Ota kaikki kolme, yhtä aikaa ja moneen kertaan. Sitä paitsi, Lohikäärme, sinä et tee heille oikeutta.”
Rand kohotti kulmiaan ja sanoi sitten pehmeästi:
”Olen pahoillani, Mat, mutta en voi jakaa heitä meidän kolmenkaan kesken.”

Molemmat olivat tulleet huomaamattaan miettineeksi, missä kolmas kaksvirtalainen oli. Thom Merrilinin katse oli kuitenkin hetkeä aikaisemmin tavoittanut Perrinin vilttikehän syrjäiseltä laidalta, missä tämä sudenhahmossaan oljenteli puiden varjossa ja näytti juuri aloittelevan lampaanviulua. Hänen vieressään istuivat Faile ja Loial.

*

Faile pyöritteli sormissaan heinänkortta (hän oli juuri nyppäissyt sen vierestään maasta) ja käänsi sirot piirteensä sivulle. Hän katsoi painanteen ylitse valoisaan, harvaan tulilatvapuumetsikköön.
”Sanokaapa miksi elämästä on mennyt maku”, hän sanoi äkkiä hiljaa, aivan kuin itsekseen. Lähistöllä oli vain ogier kyllin lähellä kuulemaan mitä hän sanoi. Faile sanoi vielä: ”Ja miten typerän seppeleen tuo Elaynen-hutsu on tehnyt.”
”Mennyt maku?”, sanoi ogier vaimeasti ja Faileen päin kääntyen. ”Meillä on riittänyt yllin kyllin tekemistä ja seikkailuja. Ei, minusta makua on ollut täysin riittävästi.”
Faile katseli metsikköön. Hänen huulensa liikkuivat.
”Sinä tiedät kyllä mitä minä tarkoitan.” Nuoren naisen ääni oli veltto.
Ogier katsoi häntä ja oli hiljaa.
”Niin tiedän.”

Failen kasvoille nousi väsynyt, heikko hymy. Se paljasti hiukan hänen kasvojensa vasemmalla puolella olevasta hymykuopasta.
Ogier siirteli isoja käsiään ja kävi makaamaan ruohikkoon selälleen kädet niskan takana.
”Mutta pidän minä seikkailuistakin”, ogier sanoi.
”Niin minäkin. Tahtoisin vain taas joutua yhteen.”
Ogierin rinta hytkyi kumeasta naurusta.
”Tämä nimittäin on pitkästyttävää”, Faile sanoi.

*

Rand vakavoitui jähmeästä hymystään.
”Mat. Sinä tiedät, miten minä en voi luottaa kehenkään. Mutta sinuun minä luotan kuin kallioon. Ja minä tahdon sinä luotat minuun.”
”Luotan, Lohikäärme. Luotan, Rand”, Mat sai sanotuksi.
”Ja luotat, kun sanon, että minä rakastan jokaista kolmea mittaamattoman paljon.”
”Mitä vain sanot.”
”Olen ollut erossa heistä kauan. Ja pelkään, etten pysty pitelemään yhtäkään heistä, vaan että pudotan ja särjen kaiken.”
”Älä puhu noin!” Matin ääni oli äkkiä kiivas ja väsynyt. ”Paitsi jos sinä Lohikäärme vain yrität rakastaa. Rakastaa kun silti et enää usko edes rakkauden voimaan. He kyllä pitävät sinusta huolen, nuo tytöt.”

Rand pudisteli päätään.
”Mat, tiedätkö, alkaa tuntua, että suutari on hyljännyt lestinsä! Peluri-Mat on jättänyt roolinsa. Onnen lisäksi hän luottaa rakkauteen!”
Hän nauroi.
”Vanha uskollinen Mat, joka kotona Kaksvirroilla puuhasteli tyttöjen kanssa kaikkea arveluttavaa isänsä heinäladossa! Missä hänen suurimmaksi – ja uskoakseni edelleen ylittämättömäksi – saavutuksekseen jäi Emondinvainion Viisaus pölisevässä heinäkasassa keskipäivällä. Tämä veijari alkaa puhella minulle rakkauden voimasta! Ne aieltytötkö tässä ovatkin taustalla? Hekö sinulle tästä kertoivat? Pysy lestissäsi, Peluri-Mat! (Sinä alat käydä entistä viekkaammaksi.)”

Mat aikoi selvästi sanoa jotakin, mutta sulki suunsa.
Rand vakavoitui.
”Mat. Minä rakastan heitä. Mutta en tiedä, rakastaako minua heistä kukaan. Olen ollut pitkään poissa. Nyt olen saanut koottua tänne kaikki rakkaani. Olkoon tämä suvanto tai myrskyn silmä. Tyyntä myrskyn edellä, sanotaan. Nauti tyvenestä. Pian me menemme taas. Katso tätä joukkoa. Siinä on taito, siinä on tappamisen kyky. Pian me taas ratsastamme, mutta nyt me makaamme vilteillä puiden alla ja juomme ja syömme ja iloitsemme. Iloitsemme tyvenestä. Ole sinäkin iloinen, Mat, kaikki sinunkin entiset ja nykyiset tyttösi ovat täällä.” Hän piti tauon kuin olisi vielä ajatellut jotakin.

Hän ei ollut pitkään vaiti.
”Mat, minun silmäni ovat sumussa. En tiedä, kuka heistä rakastaa minua. Enkä minä voi ratkaista sellaista kysymystä. En tiedä, ja asia on arkaluonteinen. Se mitä aion pyytää on täysin typerää. Mutta minä tahdon, että sinä olet tuomarina kauneuskilpailussani.”
Mat katsahti Randiin. Hänellä oli epämukava olo.
”Mat, sinä valitset minulle tytön.”

*

Sulavaliikkeinen myrdraali mustassa puvussa ojensi heitä kohden aprikoositarjotinta. Amyrlinin istuin otti yhden mutta Thom Merrilin kieltäytyi. Sen sijaan leikari otti sujuvasti haltuunsa liköörikarahvin, jota toinen häive oli tuomassa.
”Eikö olekin ihanaa!” sanoi Egwene.
”On”, vastasi leikari.
Egwene hämmensi lasiaan pikkusormellaan. Sitten hän laittoi sormen suuhunsa.
Leikari katseli hänen touhuaan ja sanoi sitten puoliääneen (oli kuin hän olisi halunnut kääntää Amyrlinin huomion pois kiinnostavasta lasista):

”Oletko pannut merkille tuota miekkosta, joka nyt puhuu Siuan Sanchen ja noiden parin Sisaren kanssa?”
”Olen”, sanoi Egwene. ”Tuon jolla on kaulahuivi? En tunne häntä. Täällä on paljon väkeä jota en tunne.”
”Näyttää varsin seuralliselta kaverilta.”
”Enpä tiedä. Hiukan jähmeältä hän vaikutti ainakin aluksi. Lanfear puhui hänen kanssaan ja he riitaantuivat ja Lanfear oli vähällä järjestää kohtauksen. Mutta”, sanoi Egwene, ”minusta hän oli kiehtova. Kuulin kun hän kertoi asuneensa iät ajat näillä kolkilla. Hän taatusti osaisi kertoa sinulle kallioista ja niiden koloista, herkkupala-leikari.”
Amyrlinin nauru pulppuili heleästi.
Hän jatkoi: ”Mitä nyt? Näytät ihan siltä kuin tahtoisit että suutelen sinua. Mutta leikari-rakas, eihän se käy, ei käy, ei käy. Minä olen – no, sinä tiedät mitä minä olen. Sitä paitsi sinä olet humalassa.” Nuori Amyrlin nauroi lisää omenaista naurua, joka helkkyi kirkkaana aukion ylle.
Rakas leikari tyytyi vain hymyilemään rakastettavasti.

*

Mat oli mennyt kummulta. Rand al´Thor lähetti noutamaan luokseen Basherea. Ennen kuin Bashere kutsun saatuaan ennätti lähteä valtiaan luokse, Siuan Sanche tarttui häntä olkapäästä ja sanoi hiljaa:
”Näyttää siltä että nuori Mat saa päättää, kenelle omena kuuluu.”
Bashere nyökkäsi. ”Totta.”
Lanfear tuhahti ja nauroi. Kaulaliinamies kohotti kulmiaan ja nauroi myös. Jotkut erottivat hänen huuliltaan: ”Jopas nyt.” Muutamat muut loivat toisiinsa tiiviitä katseita.
Bashere meni.
Kaulaliinaa käyttävä mies kääntyi taas Lanfearin ja Siuan Sanchen puoleen.
”Mitäs tuumitte tästä sopasta, hyvät naiset?”
”Minä tuumin”, sanoi Siuan Sanche, ”että tämä päivä merkitsee hyvästejä parille ystävyyssuhteelle.”
Lanfear ja kaulaliinamies hymyilivät. Siuan Sache hymyili myös. Hän teki sen hienon alakuloisesti.

”Kuulehan, vanha ystävä”, sanoi Rand, ”kai täällä on kyllin mukavaa, mitä luulet?”
”Minusta juhlat toimivat erinomaisesti, Valtias Lohikäärme”, Bashere sanoi ja kumarsi päätään.
”Hyvä, hyvä”, sanoi Rand. ”Tiedätkö, olen ajatellut ratkaista erään pulman. Ajattelin sitä jo kun suunnittelin näitä kemuja.”
”Minä kuuntelen.”
”Rakas Bashere, minä ajattelin, että saisit viedä viestin kolmelle ihastuttavalle nuorelle naiselle.”
Rand ja hänen hoviherransa kääntyivät kyljittäin seurueeseen päin. Pian Bashere kiiruhti kummulta pitkin, sopusuhtaisin askelin.

*

Amyrlin ja Thom Merrilin katselivat Basheren kulkua, kuinka hän ensiksi meni kauemmas puiden alle, mistä häntä he eivät enää nähneet häntä, tuli pian ja kävi puhumassa ensin Minin ja sitten Aviendhan kanssa. Kun Bashere sanoi jotakin aieltytön korvaan, Egwene katseli häntä tarkkaavaisesti, nyhjäisi leikaria hihasta ja sanoi:
”Mitä hän oikein sanoo?”
”Luullakseni”, sanoi leikari, ”hän kertoo, että Lohikäärme kehottaa viehättäviä neitoja kaunistamaan itsensä illan tansseja varten.”

”Minne kaikki kolme oikein hävisivät?” kysyi Egwene hetken perästä.
”Uskoisin heidän menneen peseytymään joelle”, sanoi Thom Merrilin. ”Ajattelin vain – kai he kaikki osaavat uida?”
”Na, siitä asiasta sinä varmaan varmistuisit mielelläsi”, sanoi Amyrlin.

*

Faile ja ogier loikoivat edelleen vilteillä. Perrin makasi auringossa vatsallaan käpälät kuonon edessä.
Faile puhui.
”Tämä joukko inhottaa minua. Kaikki tämä velttous.”
Ogier mumisi jotakin syvää ja myöntävää.
”Tapahtuisi edes jotakin.” Faile katseli tylsästi metsään. ”Kaikki mitä mekin olemme kokeneet. Ei sikäli, etteikö humalakin voisi olla hauskaa. Mutta siihenkin minä olen vasta pääsemässä. Randin viinit maistuvat öljyltä.”
Loial nauroi syvältä ja puisteli päätään. Nuori nainen jatkoi.
”Olen varmaan kertonut seikkailuistani Valeren Torven metsästäjissä. Siitä vapaudesta. Elämästä. Tai sitten – olenko kertonut koirien myrkyttämisestä?”

Loial katsoi Failea hiukan pöllämystyneenä.
”Niin, kotona, ennen kuin karkasin sieltä. Puihin kiipeilemisen ohella se oli meidän suurin huvimme.”
”Ihanko totta?”
”Emme me niitä oikeastaan myrkyttäneet. Huumasimme enemmän, ukonputkea ja belladonnaa ja sen sellaista. Sillä seudulla ihmisillä oli paljon isoja vihaisia koiria. Kun uutteen sekoitti vahvasti maustettuihin ruoantähteisiin, tietysti etenkin lihanpaloihin, ei paraskaan vihikoira huomannut myrkkyä. Parin tunnin päästä ne sitten aina virkosivat, useimmat.”
”Useimmat?” Loial mutisi.
Faile nauroi hersyvästi. Pian he molemmat nauroivat.

*

”Aviendha!” Mat sanoi aieltytölle. Tämä kääntyi häneen päin. Tyttö oli juuri lopettanut hiustensa kuivaamisen. ”Lähdetäänkö pienelle kävelylle? Tahtoisin puhua eräästä asiasta.”
Aviendha kohotti kulmiaan. ”Mikäs siinä, Matrim Cauthon”, hän sanoi ja suoristautui.
He kävelivät sisälle metsään. Matin leuat tuntuivat kankeilta. Hän sanoi:
”Minä en tiedä, mitä pitäisi sanoa. Kysyn suoraan: Sinä kai pidät Randista hyvin paljon?”
Aviendha näytti yllättyneeltä. Sitten hän nauroi. ”Kyllä, minä pidän hänestä hyvin paljon. Sinä kyselet outoja.”
”Sinä rakastat häntä.”
Aviendhan oli vaikea peittää hämmennystään.
”Niin.” (Oliko vastauksessa jotain varovaista?)
”Hyvä!” sanoi Mat.
”En tiedä onko se hyvä. Sydämeni on raskas, Mat. Se tietää, ettei voi saada Lohikäärmettä omakseen.”
”Mutta sinä olet hyvä hänelle? Sinä rakastat häntä?”
”Kyllä, kyllä, kyllä. Mutta jos en saa rakastaa Lohikäärmettä, osaan rakastaa muitakin.” Aieltyttö laski silmänsä Matiin. Hän hymyili surullisesti nuorelle kenraalille.

Mat tuijotti häntä hetken, mutta vajosi sitten istualleen maahan ja hieroi käsillä kasvojaan.
”Tämä on hullujen touhua. Sinä sitä paitsi ymmärrät minut väärin.”
Aviendha kävi istumaan hän eteensä. Tulilatvapuiden heittämässä varjossa hänen ripsensä näyttivät mustilta ja kosteilta.
”Niin, minä en ymmärrä, Mat.”
”Kuinka voisit? Älä räpsyttele minulle ripsiäsi. Tämä on Randin mielettömiä päähänpistoja. Hän tekee kerallaan meistä muistakin hulluja.”
Aviendha kuunteli. Mat puhui.
”Nyt hän haluaa valita morsiamen itselleen teistä kolmesta.”
Aieltyttö kävi kalpeaksi.
”Ja minun pitäisi toimia tässä tuomarina. Kauneuskilpailussa, niin kuin hän sitä nimittää.”

”Onko hän tullut hulluksi?” mutisi Aviendha hiljaa.
Minun käsittääkseni sen piti ollakin vain ajan kysymys, Mat ajatteli.
Aieltyttö katsoi Matia suoraan silmiin.
”Mat. Sinä tiedät miten paljon minä rakastan Randia. Minä en ikinä pystyisi rakastamaan ketään muuta samalla tavalla. Minä pidän sinusta paljon, Mat.”
Matin suuri aataminomena liikahti ajamattoman sänkisen ihon alla.
”En tiedä mitä sinä ajattelet lähisisarestani Elaynesta ja Ministä”, Aviendha sanoi, ja katsoi Matia edelleen. ”Mutta tiedä, että minä rakastan Randia.”

”Hyvä”, Mat sai sanotuksi. ”Anteeksi. Minun oli pakko kertoa”, hän sanoi kohottautuessaan maasta.
Aviendhan sormet olkapäällään hän kumminkin vajosi takaisin istumaan.
”Minä rakastan Randia hyvin paljon. Hyvin paljon. Mat, en tiedä ymmärrätkö.”
”Minä ymmärrän kyllä”, Mat sanoi paksulla äänellä.
”Mat, anna minun todistaa se.”
”En voi”, sanoi Mat.
”Minun täytyy voittaa tämä Randin kilpailu.”
”Sinä olet jo näyttänyt tunteesi minulle. Tyttö rakas. Minä lupaan puhua Randille puolestasi.”
Suolaiset pisarat näkyivät aieltytön silmäkulmissa.
”Se on iso palvelus. Nuori kenraalini. Anna minä korvaan sen. Nyt kun tiedät että minä rakastan häntä eniten.”
Mat oli vaiti.
”Mitä sotilaat tahtovat?” puheli Aviendha edelleen. ”Sillä sotilas sinä olet, Valeren torven Mat. Armeijan? Minä lupaan sinulle sotaisan maineen, kenraalini.”
Mat koski hänen poskeaan. Sitten hän meni.

*

Kaksitoista mustan ajahin jäsentä, yllään valkoiset, lihamehusta tahriintuneet suuret esiliinat, valmisteli paahtokylkeä ja osa alkoi suolistaa kaloja. Kalojen silmät olivat käyneet sameiksi lämpimän päivän edetessä. Mustat Sisaret pyyhkivät suomuja käsistään kangasrääsyihin. Tämä näytti suuresti huvittavan Randia.
Myös nuorella Amyrlinillä näkyi olevan hauskaa. Hänkin katseli Aes Sedaita. Hän kohotti leveäsuisen maljansa niin iloluontoisen vaativasti että leikari joutui myös nostamaan omansa.
”Malja Valkean Tornin keittiötaiteelle!” nuori Amyrlin sanoi.
”Tornin keittotaidolle!” sanoi leikari. Hän hymyili tahtomattaankin. Tilanne oli vain niin täydellisen koomillinen.
”Kerro, leikari-kiltti, kerro missä olet nähnyt maailman kauneimmat miehet ja naiset? Minä olen yksinäinen, leikari. Mistä heitä löytää, niin voin lähteä etsimään?”
”Täällä he ovat”, leikari sanoi vaimeasti. Hänen suupielensä kääriytyivät uudelleen hiukan ylöspäin.

*

”Mitä mekin täällä teemme?” sanoi Faile. ”Tämä on mennyt sairaaksi. Randilla on niin iso kimpale valtaa edessään, ettei hän edes tajua, että madot kalvavat siihen jo käytäviä ristiin rastiin.”
”Niin”, sanoi ogier venytellen. ”Kokonaiskuva alkaa käydä yhä hämärämmäksi.”
”Puhut totta.” Faile katseli makuultaan jonnekin puiden lomaan. Perrin oli lähtenyt jolkottamaan auringonpaisteeseen ravistellen turkkiaan. Faile taivutti itseään ja kohottautui kyynärvarren varaan. Hänen paitansa oli makuulla valahtanut tuuman verran ylöspäin. Nyt hän laittoi käden vatsalleen ja veti helman takaisin.

”Mutta onko tämä nyt minkäänlaista sotaa?” nuori nainen sanoi.
Ogier katseli oksien välistä kaartuvaa taivasta kädet niskan takana.
”Tätä sotaa ei voi voittaa kuukaudessa tai kahdessa. Rand tietää sen. Hänen kenraalinsa tietävät sen.”
”Tiedän minäkin sen.” Failen ääni kuulosti vihaiselta. ” Silti Rand tuhlaa aikaa ja miehiä.”
”Kenties.”
”Elämä täällä on niin tyhjänpäiväistä. Meissä ei ole voimaa tehdä mitään ratkaisevaa. Me valloitamme kaupunkeja ja syömme niiden rikkauksia ja Rand huvittelee mielivaltaisesti.”
Ogier nauroi, mutta hänen naurussaan oli sama musta sävy kuin nuoren naisen puheessa.
”Faile, sinä olet kiivaalla tuulella tänään. Kokeilisit uudemman kerran, minun viinini ei maistu enää ollenkaan pihkalta.”
”Öljyltä”, sanoi Faile. ”Se oli öljyltä.” Mutta hän hymyili jo hiukan.

Faile otti uuden heinänkorren sormiinsa.
”En kestä tätä joukkoa, jonka Rand kerää ympärilleen. Se tekee minut sairaaksi. Yliälykkäitä ihmisiä, villejä ja pyrkyreitä. Katso vaikka Andorin ristisiittoista prinsessaa ja hänen väkeään. Ei sikäli”, Faile nauroi, ”etteikö Randin kotiseudulla oltaisi vielä enemmänkin ristisiittoisia.”
Loialkin nauroi. Faile jatkoi.
”Niin kuin olen sanonut, tämä valtavan, juonia kuhisevan kiertolaisarmeijan elämä tympäisee minua. Noiden aielien liityttyä mukaan meistä on tullut suunnaton, nälkäinen ja tahmeaa ruokailuelinten eritettä pudotteleva heinäsirkkaparvi. Hyökkäisivät edes!”

Ogier mietti hetken.
”Niin, sinä sanoit, että kaipaat elämää ja jännitystä. Niin kuin Valeren torven aikoihin.”
”Niin.”
”Minä huomaan että olet tylsistynyt.”
Faile huokaisi. ”Niin olen. Tiedätkö, kai muistat sen kun tapasin teidät ensi kerran. Siitä lähtien kaikki on mennyt kurjempaan suuntaan.”
”Tuo ei minusta ole totta,” sanoi ogier. ”Olemmehan me kokeneet paljon. Kulkeneet Randin matkassa, taistelleet trollokkeja vastaan Kaksvirroilla…”
”Kaksvirrat! Älä viitsi mainita sitä nimeä, ethän?” sanoi Faile. ”Kun tutustuin koko tähän seurueeseen… Randiin ja Matiin. Ja Perriniin. Tiedätkö – minä tiedän että sinä ymmärrät mitä tarkoitan –, Perrin ja minä.”

Hän katkaisi heinänkorren.
”Minä hänen morsiamenaan. Hänen vaimonaan. (Minä inhoan tuota sanaa.)”
Failen käsi oli poskella ja kämmen painoi siihen kuopan. Sormet venyttivät ihon poimuksi poskipään kohdalle.
”Minä Perrinin morsiamena. Minusta tuntui. Se vain on niin onnetonta.” Faile nielaisi.
Hänen katseensa oli hakeutunut ruohosta ja viltistä takaisin metsänreunaan. Hän puhui hiljaisesti.
”Tiedätkö? Perrin on ihana. Hän on erittäin hellä. Tahdon vain sanoa sen.”
Hänen poskessaan oli punainen jälki.
”Minä rakastan Perriniä hyvin paljon.”

Loial katsoi häntä miettiväisenä.
Faile hymähti. ”Minä tiesin että sinä ymmärtäisit minua.”
”Olen ollut pitkään läsnä.”
Äkkiä ogier hymyili.
Pian Faile hymyili myös, heikosti.

*

Mat tarttui Miniä käsipuolesta. Tämä laski pyyhkeen ja käänsi kasvonsa häneen.
”Mat. Mitä?”
”Hei. Tahtoisin puhua kanssasi.”
Min nauroi.
”Saahan sitä puhua. Istu alas.”
”Ei. Se liittyy Randiin.”
Min katsoi häntä ihmeissään.
”Vai niin. Mennään sitten.”
He kulkivat syvemmälle puiden alle.
”Mat, mitä oikein on tekeillä? Sinä näytät kalpealta.”
Mat nauroi ontosti.
”Se on vain Rand. Jouduin juuri äsken kuulemaan hänen uusimmasta päähänpistostaan.”
Minin huulilla kareili hymy.
”Mitä hän on nyt keksinyt? Sano, eihän hän satuta itseään?”

Mat katsoi häntä silmiin ja tarttui nuoren naisen käteen.
”Min. Hän kertoi minulle. Hän aikoo valita itselleen morsiamen.”
Min pyöritteli silmiään.
”Johan pomppasi.”
Mat katsoi häneen tarkkaavaisesti.
Min sanoi: ”Vai on Rand keksinyt nyt, että hän tahtoo valita tytön itselleen. Vaikka olihan hänellä jo vaikkapa Aviendha. Lohikäärme ja hänen hilpeät yksityisjuhlansa jäämajassa!”
”Sinäkin tiesit siitä?”
”Mat-kulta, kukapa ei olisi tiennyt. Älä viitsi näyttää tuollaiselta. Mikä siinä on noin ihmeellistä?” Minin ääni oli lempeän huvittunut. ”Hirvilläkin on kiima-aika.”

Matilla oli tunne, että tilanne oli vähällä luisua hänen hallinnastaan.
”Min, hän on tosissaan.”
”Näinköhän?”
”Hän on sanonut ottavansa itselleen morsiamen. Ja minun pitää auttaa häntä valitsemaan. Olla tuomarina.”
Min henkäisi. Sitten hän katsoi Matia, äkkiä vakavana.
”Hän luulee sen toimivan, eikö luulekin.”
”Hän on Lohikäärme.”

Min puhui. Hänen silmissään oli villi ilme.
”Vai tämän takia hän pyysi meitä kaunistautumaan! Kiitos, Mat, että tulit kertomaan minulle.”
Mat katsoi jonnekin hänen ohitseen.
”Mat, tiedän että sinä olet rehellinen poika. Vaikka pelaat.” Min hymyili hiukan kiihtymyksensä keskellä. ”Olen tiennyt sen siitä asti kun tutustuimme. Minä pidän sinusta paljon, Mat. Kerro nyt, onko minulla mitään mahdollisuuksia?”
”Mitä minä voin sanoa? Hän on Rand. Min –” Mat takelteli ”sinä olet sievä tyttö. Hyvin viehättävä.”
”Mat. Sinä valehtelet hyvin.”
Mat oli vaiti. Sitten hän sanoi hiljaa:
”Yksi kolmesta. Ne ovat sinun mahdollisuutesi.”
”Se ei ole paljon”, Min hymyili alakuloisesti. ”Minä selvästi tarvitsen pientä parannusta.”
Mat ei vieläkään sanonut mitään.
”Mitä sinä haluat, Mat? Nimeä se! Saat mitä haluat! Vielä minulla ei ole paljoa antaa. Mutta mitä, mitä, mitä?”
Min katsoi häntä suoraan. Tyttö sanoi:
”Miten olisi valtakunta? Minä lupaan sinulle valtakunnan, kultapoika-Mat! (Kuuletko, sinä joka olet mieluummin vaatimaton ja puhtaanvalkea kuin säälimätön.)”
Mat katsoi häntä. Nuori mies näytti siltä kuin oli tahtonut sanoa jotakin, mutta hänen suunsa ei antanut myöten. Hän kääntyi mennäkseen.
”Minä myös rakastan Randia!” suorasuu nuori nainen huusi hänen peräänsä.

*

”Mikäs susikoira teillä nukkuu tuolla?” sanoi likaisenkeltaista kaulaliinaa käyttävä herrasmies. ”Komea otus.”
”Hän on Perrin”, sanoi Siuan Sanche.
”Pelkään, että se saa lämpöhalvauksen, kun se on jäänyt nukkumaan tuohon paahteeseen.”
”Kiitoksia huolenpidostanne”, sanoi entinen Amyrlin. ”Sinä Sisar siinä, viitsitkö ravistaa Perrinin hereille. Kuten tämä herrasmies sanoi, tuollainen ei todella ole terveellistä.”
”Ainakaan silloin, kun voi haihduttaa vain kielensä kautta”, vieras mies sanoi.
Sisar meni. Amyrlin katsoi sutta inhoten.
”Minä en ole ikinä pitänyt koirista. Niillä ei ole minkäänlaisia ruokatapoja. Verrataan nyt vaikka kissaan, joka on siisti eläin. Katsokaa nyt tuotakin. Nukkuu naama ruoassa, mokomakin lekottelija.”

Sisar ei kumminkaan saanut sutta hereille. Sen sijaan hän toi tämän suojaksi valaanhetuloista tehdyn seanchanilaismallisen päivänvarjon ja korjasi pois sipulilihakulhon suden pään alta.

*

Bashere ja Rand katselivat alas matalalta kummulta kuivuneen meren suuntaan. Mitkä suurenmoiset kemut, Bashere ajatteli tuntien mielihyvää. Randin Ashamanit olivat langettaneet seurueen juhlapaikan ylle taian, joka piti lokit loitolla ruoantähteistä. Linnut vain iskivät päänsä joustavaan, taitavasti kudottuun kupuun.

Egwene nauroi kalansuomuille ja Aes Sedaille. Sitten hän katseli taas ympärilleen ja pukkasi leikaria kylkeen.
”Missäs Lanfear on? Aha, tuollahan hän on, näkyy kyllästyneen pelaamaan aielien kanssa.”
”Mutta missä Faile ja Loial ovat?”, sanoi leikari. ”Hetki sitten he olivat vielä tuolla makuullaan.”
”Ah, minä näin”, sanoi Egwene.
”Niinkö?” sanoi Thom Merrilin.
”Faile ja Loial sanoivat lähtevänsä vähän kävelemään ylös rinnettä ja ehkä uimaan ja juottamaan hevosia.”
”Vai niin.”
”Niin he tekivät jopa huolimatta siitä, että sillä suunnalla ei ole vettä mailla halmeilla.”
Leikari oli hetken hiljaa.
”Voi olla, etteivät he tienneet sitä”, hän sanoi.
”Voi olla”, sanoi Egwene. Hän hymyili.
Leikari hymyili myös.

*

”Elayne. Tulin kertomaan sinulle. Rand on mennyt järjiltään. Lopulta hän tahtoo tänään valita itselleen morsiamen.” Mat veti henkeä. Elayne katseli häntä joen törmältä. Hänen tukastaan tippui kuivaamisen jälkeenkin vettä hänen kylpyviittansa selkämykseen. Hän piti kädessään seppelettä, jonka oli aiemmin punonut kukista ja jota hän oli juuri ollut sovittamassa päähänsä.
”Rand tahtoo mitä?”
”Valita itselleen morsiamen. Ja minun pitää olla tuomarina.”
”Sehän on hienoa, jo oli aikakin! Elayne sanoi kirkkaasti. ”Kerro hänelle onnitteluni ja neuvo häntä
minun puolestani vastedes myös välttämään Siuanin rohtoja ja viiniä yhdessä. Ne ovat nimittäin aika metka yhdistelmä.”
”Siuanin rohtoja? Ei, Siuan ei liity tähän mitenkään.” Mat kuulosti hämmentyneeltä.
”Minäkin tulin tänne pitämään hauskaa.”
”Elayne, sinä et nyt ymmärrä. Rand on tosissaan. Hän aikoo viimein tehdä valintansa.”

Elaynen kasvot alkoivat käydä totisiksi.
”Vai niin.”
”Hän on jo etsinyt käsiinsä Rhuarcin ja Siuanin ja muita toimituksista tietäviä.”
”Ja hekin ovat sitä mieltä, että hän on vakavissaan?”
”Tietysti ovat.”
Andorin Perijättär alkoi näyttää pelästyneeltä.
”Sinä olet tuomari?”
Mat selitti hänelle.

”Minä pidän sinusta paljon, Mat. Tahdon, että sinä tiedät, miten paljon minä rakastan Randia. Olen aina rakastanut. Hänen kaikissa oikuissaankin.”
”Randia ei ole helppo rakastaa.”
”Voi, häneen on helppo ihastua. Mutta totta. Rakastaminen on jotakin muuta.” Prinsessa meni hiukan hämilleen. ”Kuule, Mat, minä en tiedä mitä ajattelet minusta. Silti olen varmaan oikeassa, kun sanon, etteivät meidän – tarkoitan sinua ja minua – välimme ole aina olleet parhaat mahdolliset. Mutta nyt, kun Rand on vahvistanut valitsevansa yhden ja vain yhden tytöistään morsiamekseen ja hylännyt kaikkien ideat moniavioisuudesta, minä en tahdo muistella tähänastista ystävyyttämme pahalla. Toivon, ettet sinäkään.”
”En, ei tietenkään”, sanoi Mat.
”Sinä ymmärrät, kun sanon, että minä kuolen jos en saa olla Randin oma. Minä kuolen”, Elayne toisti hiljaa ja surullisena.
”Elayne, minä huomaan, että sinä rakastat Randia hyvin paljon. Olisit varmasti hyvä hänelle.”
”Olisin hyvä hänelle. Aivan varmasti”, sanoi Elayne.

Mat oli hetken hiljaa. Tyttö puhui.
”Minä rakastan Randia niin paljon. En edes voi sanoa, kuinka paljon.”
Mat veti ilmaa sisäänsä.
”Rakkautensa tahtoisi aina niin mielellään todistaa jotenkin.”
”Niin”, sanoi tyttö hiljaa. ”Mat, tiedäthän, että minä rakastan Randia. Muistathan sen.”
”Minä voin yrittää puhua puolestasi.”
”Millaiset minun mahdollisuuteni sitten ovat?”
”Pelkään. Eivät kovin suuret.”
Elaynen käsi lennähti suulle.
”Ei!” Hänen silmänsä olivat suuret kun hän katsoi Matiin. ”Sinun pitää auttaa minua, Mat!”
”En tiedä, kuinka paljon on enää tehtävissä. Sinä tiedät Randin ja ne muut.”
Elayne näki Matin silmät. Harmaat ja haaleat.
Hän astui eteenpäin.

”Minä ymmärrän. Sinulle on pakko luvata jotakin, niinkö?”
Pienet kuivat oksat pistelivät hänen jalkojaan.
”Minä ymmärrän nyt. Mitä sinä haluat? Minulla ei ole paljoa antaa.” Hän oli hetken hiljaa.
”Minäpä tiedän. Kuuntele. Minä lupaan sinulle, Mat, lupaan että sinua rakastaa maailman kaunein nainen.”

Hän oli tullut Matin eteen. ”Minusta se on aika paljon annettu.”
Matin korvissa toistuivat vielä Minin viime sanat ennen niitä jotka tämä huusi hänen peräänsä.
Elayne puhui nieleksien:
” Mat. Minä rakastan Randia hyvin paljon. En edes voi sanoa, kuinka paljon. Muista se, niin on hyvä.”

Hän astui eteenpäin. Sitten hän pudotti kylpyviittansa yltään.
Huomaamattaan hän puristi kukkaseppelettä yhä kädessään. Matin silmät olivatkin hakeutuneet sen kukannuppuihin. Sitten nuori päällikkö katsoi tyttöä.
Elayne astui väristen eteenpäin.
”Tule kylpemään”, hän sanoi.

*

Aurinko oli hetki sitten ohittanut päivän keskipisteen. Sen kuumat säteet paistoivat tulilatvapuiden latvuksiin. Vesi höyrysi jo pois viimeisistäkin oksanhaaroista. Syvemmällä metsässä, puiden alla, Faile tuli huomaamaan, että joistakin kohdin ogierit muistuttivat mittasuhteiltaan paljon niitä oriita, joita hän oli kotona pikkutyttönä nähnyt aina keväisin.

*

”Kuulitko, mitä Siuan Sanche vastasi yhdessä vaiheessa sille kaulaliinamiehelle, juuri kun Rand oli haetuttanut Basheren luokseen?” sanoi nuori Amyrlin.
”Kuulin, tai näin, luullakseni”, vastasi leikari.
”Minusta hän oli oikeassa. Hän on usein oikeassa.”
”Niin. Hänellä on se ominaisuus.”
Amyrlin nauroi. Sitten hän pyysi:
”Ole kiltti, leikari-kulta, kaada minulle vielä vähän viiniä.”
Thom mutisi jotain ja otti hänen maljansa.
Egwene kumartui hänen puoleensa, tarttui leikaria ja suuteli nopeasti. Sitten hän juoksi pois.

*

Matin palatessa kummulle aurinko oli jo puolessa välissä matkaa alas taivaalta. Hän tapasi Randin yksin. Tämä istui pienen vänkyrän puun alla ja katseli aurinkoa. Bashere oli mennyt takaisin alas aikoja sitten.
Rand kääntyi. Hän hymyili Matille.
”Mat! Hauska nähdä sinua. Olet sen näköinen kuin et olisi paljoa ehtinyt kurkkuasi kostuttaa.”
Hän nauroi.
”Mutta punainen sinä kyllä olet. Arvaan, että sen täytyy johtua siitä, että olet ahkerasti juossut minun asioillani.”
Mat katsoi häntä ja otti askelen lähemmäs. Hän hymyili.
”No kerro, kerro!” sanoi Rand. ”Odotat selvästi pääseväsi kertomaan jotakin. Hetki vielä ja halkeat!”

Hän otti toisen pikarin esiin selkänsä takaa ja kaatoi Matille ja itselleen.
”Mitä olet päättänyt, hyvä Mat?”
Mat katsoi häneen suoraan.
”Jos todella annat minun sanoa mielipiteeni –”
”Se ei ole mielipide, Mat-kulta, se on tuomio!”
”- niin olen tehnyt päätökseni.”
”Kuka, kuka, kuka?” sanoi Rand ja hymyili.
Mat katsoi häntä silmiin ja sanoi:
”Elayne.”

Rand nauroi.
”Oikein hyvä! Oikein hyvä, Mat. Erinomainen valinta. Elayne…”
Mat katsoi sanattomana eteensä.
Rand sanoi: ”Valintasi olet tehnyt. Oletan, että vielä sopiva palkkio koko päivän tuomarintyöstä olisi paikallaan, vai kuinka?”
”Ei tarvitse,” Mat sanoi. Hän katsoi Randia taas silmiin. ”En halua mitään.”
”Uskollisin kenraalini pitäytyy vain vallankäytön sulaan nautintoon.” Rand hymyili. ”Sulaan nautintoon.”
(Vilkuttiko hän silmäänsä?)

Lohikäärme jatkoi:
”Tämä on ollut kaikin puolin onnistunut päivä. Luulen että myös vieraamme ovat havainneet sen olleen hyvin mielenkiintoinen.”
”Hauskaa, Rand, jos minusta on ollut apua”, sanoi Mat.
”Sinä olet ollut korvaamaton”, sanoi Rand.
”Oletko nyt tehnyt valintasi?”
”Olen, tai siis sinä olet.” Rand nauroi. Hän puisteli iloisesti päätään. ”Vai Elayne? Erinomaista. Minä valitsen Elaynen. Siksi että sinä suosittelit häntä.”
”Hyvä”, sanoi Mat. ”Sitten taitavatkin olla jäljellä enää seremoniat, vai kuinka?”
”Sere-mitkä? Niin, toimitus, totta vieköön”, Rand sanoi ja kohottautui maasta. Hän katseli ympärilleen. Kaulaliinamies näytti liukenevan puiden sekaan vilttikehän reunan ylitettyään.

Rand puhui taas: ”Tämäpä harmillista. Kuten näet, Mat, lähes koko vierasjoukkomme nukkuu varsin sikeästi. Paitsi tuo yksi kummajainen kaulaliinassa, minä en tunne häntä, tunnetko sinä? Mitä lie kuokkavieraita… Mutta kaikki muut nukkuvat. No, varmaan se on tämän viinin syytä. Se
on huonoa. Maistuukin ihan öljyltä.”
”Rand – ”
”En usko että saamme heitä hereille. Mitenköhän, luuletko, että edes morsiameni olisi hereillä?”
”En tiedä.”
”Siinä näet. Edes morsian ei ole selvä, vaikka häitä pitäisi juhlia. Olen pahoillani, Mat. Se on sen viinin syytä. Luulen, että siirrämme nyt häitä.”
Rand katseli alas painanteeseen. ”Muistuta minua huomenna, Mat. Toivottavasti joku muistaa.”

Mat aikoi vielä sanoa jotakin, mutta Rand oli jo käynyt selälleen vänkyrän puun alle ja tuntui aikovan nukkua. Tuskin Rand oli ollut hereillä hänen tullessaankaan.

Mat nyppäsi ajatuksissaan seppeleestä yhden kukan ja pyöritteli sitä sormissaan. Se tuntui märältä hänen sormissaan.

* * *

(>>Pyydäpä häntä seuraavalla kerralla kirjoittamaan novelli otsikolla ”Shayol Ghulin juurella”. Henkilöitä olisivat Rand, Pimeän Valtias, Lanfear, Perrin, joka on muuttunut sudeksi, Matin kaikki ex-tyttöystävät ja Randin kolme morsianta. Ai niin, ja 12 myrdraalia ja 12 mustan ajahin jäsentä. Ja siihen pitää sisältyä kohtaus, jossa Rand valitsee yhden kolmesta tytöstään, ja perustelut, miksi hän valitsi juuri kyseisen.

0

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        650
        7981
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        466
        2267
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        233
        2183
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        146
        1756
      5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        25
        1246
      6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1233
      7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        110
        1146
      8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        842
      9. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        58
        795
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        7
        746
      Aihe