vanhat synnit

Missä ajassa vanhenevat vanhat synnit kirjastossa? Palauttamattomat kirjat, sakot yms.
2579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tiedä tarkkaa aikaa, mutta joitakin maksuja saattaa saada anteeksi useiden vuosien kuluttua ainakin omassa kirjastossani. Mutta periaatteessa maksut eivät vanhene, joten siihen ei kannata luottaa, että niin käy välttämättä koskaan.

Äänestä
  • Hei!
    Nykyisen lain mukaan saatavat vanhenevat kahdessa vuodessa, jos niistä ei muistuteta. Ainakin meillä onkin kirjastossa sellainen käytäntö, että kerran vuodessa lähetetään kirjeitä ihmisille, joilla on vanhoja maksuja, jotta velat eivät vanhenisi.

    Eli myöhästymismaksut eivät vanhene. Palauttamattomat kirjat voivat mennä jopa jälkiperintään vielä vuosien jälkeen. Mutta kyllä kortin saa käyttöön maksamalla. Maksu ei välttämättä ole mikään älyttömän suuri. Palauttamattomat kirjatkin saa kyllä korvattua. Kirjasto on kuitenkin kunnallinen palvelu ja aina voi pyytää maksujen kohtuullistamista varojaan vastaavalle tasolle. Joskus se voidaan tehdä paikan päällä tai sitten anotaan kirjastotoimenjohtajalta tms.

    Lastenkirjojen kohdalla ainakin Vantaalla on sellainen käytäntö, että kadonneen kirjan voi korvata tuomalla tilalle toisen hyväkuntoisen lastenkirjan.

    Mutta voihan maksut olla kokonaan unohdettukin, jos korttisi on ollut käyttämättä vaikka 10 vuotta. Siinä ajassa tietojärjestelmät ovat muuttuneet niin paljon, että korttiaan käyttämätön asiakas on voinut tipahtaa saamisista huolimatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhenevatko kirjoitti:

Missä ajassa vanhenevat vanhat synnit kirjastossa? Palauttamattomat kirjat, sakot yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu