Uusi-Kunta
Katto-Kärpänen
14493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Yhdistymisen puolesta puhuvia haasteita ovat alueen kuntien heikko verotulokehitys"
Toisin sanoen, kun kunnat yhdistettäisiin voisivat poliitikot vapaasti korottaa veroja ja entinen meno jatkuisi. Ja sama kääntäen, mikäli kuntia ei yhdistetä joutuvat poliitikot tehostamaan toimintaansa ja luopumaan kaikesta turhasta.
Ikävää siinä on vain se että kaikki se turha on juuri sitä mistä poliitikolle on itse eniten henkilökohtaista hyötyä.
Päijät-Hämeen paikallaan polkeminen johtuu lähinnä siitä, ettei Lahdesta ole ollut alueen veturiksi.
tyhjä mielikuva virkamiesslangilla. Jos virkamieheltä kysyy, että mitä se veturina olo tarkoittaa käytännön toimenpiteinä kuntien välillä, niin alkaa änkytys ilman tolkullista vastausta.
Paikallaan polkeminen ja heikko verotulokehitys johtuvat siitä, että kunnallisveron korotus ei ole seurannut yleistä elintason nousua. Verojen korottaminen ei näet sovi porvarilliseen kuntatalouden missioon, joka on kunnallisten palvelujen yksityistäminen ja kansan kastijaon palauttaminen.
Päijät-Häme kehittyy todella hitaasti verrattuna useimpiin Suomen maakuntiin. Suuret kasvukeskukset kuten pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu ja Jyväskylä kehittävät omia maakuntiaan hurjaa vauhtia, mutta Päijät-Hämeessä puksutetaan samaan tahtiin kuin Etelä-Savossa tai Kainuussa. Ei hyvältä näytä tämän meidän maakunnan nykytilanne..
lahden kaupunki ei välitä paskaakaan meidän naapurikuntalaisten elinoloista. tavoitteena on vain saada naapurikunnat liittymään lahteen, jotta lahden velat helpottuisivat ja että lahti saisi kiinni jyväskylän.
me hollolalaiset emme ole lahtelaisia, ja lahtelaisiksi emme halua tulla. kaikilla alueen kunnilla on mahdollisuus jatkaa tulevaisuudessakin itsenäisinä: miksi turhaan kulkisimme tuhon tietä ja liittyisimme lahteen, kun voisimme elää onnellisina ikiomassa kunnassamme.
siirtynyt Tampereelle, Turulle, Oululle, ja Jyväskylälle??? Missäköhän on ne tilastot että Päijät-Hämeen asukkailla menisi huonommin kuin esim. Keski-Suomen maakunnan asukkailla.
että suurten kasvukeskuksien johtamat maakunnat jyräävät kehityksellään lahden ja päijät-hämeen jalkoihinsa.
mutta vaihtoehtoja ei ole. ei auta muuta kuin tyytyä tähän. mutta kuntaliitokselle sanon SUORAAN EI.
ja mitä tarkoittaa jos joku alue jää toisen jalkoihin?
lahden päättäjillä. ovat esittäneet, että asikkala ja sysmä liitetään pakkotoimin "Suur-Lahteen". tämä todistaa sen, että lahden päättäjät yrittävät keinolla millä hyvänsä saada liitos toteutumaan.
ja tämä taas merkkaa sitä, että liitoksella on todellakin vain yksi tavoite, josta todellakin vielä tässä vaiheessa lahdessa vaietaan: saada naapurikunnat tasapainottamaan lahden velkaista taloutta sekä palauttamaan lahden mukaan suurten kaupunkien väliseen valtapeliin.
ja tämä ei tosiaankaan tule olemaan meille naapurikuntalaisille hyväksi; jos lahden päättäjillä on taka-ajatuksenaan noin epärehelliset aikeet, ei meidän naapurikuntalaisten elinoloja tulla kyllä turvaamaan. mutta senhän me tulemme huomaamaan vasta, kun liitos on toteutunut. silloin kadumme sinisilmäisyyttämme.
joten säilyttäkäämme itsenäisyytemme! sillä tiellä meillä loistaa valoisampi tulevaisuus!
verrattuna siihen lantalaan joka veronmaksajilta halutaan 2010 jälkeen täyttää veronkorotuksilla. Kun kunnat on yhdessä ei voi lahtelaisetkaan paeta naapurikuntiin lahden veronkorotuksia pakoon.
verrattuna siihen lantalaan joka veronmaksajilta halutaan 2010 jälkeen täyttää veronkorotuksilla. Kun kunnat on yhdessä ei voi lahtelaisetkaan paeta naapurikuntiin Lahden veronkorotuksia.
Lahden veronkorotuksista vapaa on itsenäinen Orimattilan kaupunki, johon voi pelastautua niin hollolalainen kuin nastolalainenkin.
Pennala on uusi veroparatiisi Lahden seudun verohelvetissä, kun Lahti Energia on myyty ja rahat tuhlattu kulttuurirakentamiseen ja menoautomaatteihin.
http://www.pennala.info/
Niin Hollolassa Mutta Omakotitaloalueella...ei siinä keskustassa..