Vauvakuume on vienyt voiton jo pariin otteeseen niin pahasti, että ollaan jätetty ehkäisy pois ja päädytty raskautumisen yrittämiseen. Minähän tässä naisena etupäässä olen vauvaa mankumassa, mutta mieskin on innoissaan ajatuksesta.
Sydäntäni kuitenkin kylmää sellaiset huolet, että tulemmeko pärjäämään ja onko tämä tässä elämäntilanteessa järkevä ratkaisu.
Olen opiskelija, jolla koulua (ei yliopisto) yli puolet ajasta jäljellä. Mieheni on vakituisessa työsuhteessa ja palkka on kohtalainen (n.2000e/kk). Asumme vuokralla kaksiossa ja meillä on autovelka. Kaikki rahat kyllä menee mitä tulee, mutta taidamme käyttää esim. ruokakaupassa hieman liikaa rahaa.
Vaikka tiedostan, ettei talous ole vakaimmillaan, ei ole säästöjä yms. tämä vauvakuume alkaa olla kipeä asia. En pääse kuukauttakaan eteenpäin, etten ajattelisi vauvaa. Siitä tulee ihan pakkomielle, niin paljon ja kauan sitä olen halunnut. Vanhempani ovat välillä huolissaan kuinka pärjäämme, kun on ollut joskus puhe siitä, ettei mitään ylimääräistä voi ostaa, mutta mielestäni heillä on aika epärealistiset näkemykset taloudestamme kuitenkin. En joudu heiltä rahaa lainaamaan/pyytämään, mutta joskus he sitä vain tyrkyttävät.
Jos tulen raskaaksi pelkään eniten vanhempiemme reaktioita, vaikka olen aikuinen ihminen ja kohta alkaisi olla edessä ne ajat, jolloin esikoista pitäisikin alkaa odottelemaan, jos haluaa lapset "ajoissa".
Oletteko sitä mieltä, että voimme jättää huolet pois ja keskittyä unelmamme toteuttamiseen? Kyllähän sitä aina pärjää ja voi tienata lisää ylimääräisillä töillä. Haluan niin epätoivoisesti lasta, etten muuta pysty ajattelemaankaan!
Mitä mieltä?
6
522
Vastaukset
- kuulostaa jo
tutulta. tai ainakin melko tutultu tuo sinun teksti. itsellä kans kova vauva kuuma ja yritystä pelissä vielä ei tärpänny.
olen kans opiskelija yliopistossa, toivottavasti enää jäljellä reilu puoli vuotinen. mies on vakitöissä ja palkka vähän alle 2000 e. meillä on oma rivitalokolmio ja oma auto ja koira. eli lainaa on talosta 90 000 ja autoa maksetaan. minä saan kuukaudessa opintotukea vain 200 e joka menee samantien. nyt olen onneksi pätkätöissä ollut yhteensä kolmisen kuukautta niin on saanu rahaa säästöön.
välillä kyllä hirvittää että miten sitä pärjää sitten kun se nykerö ilmoittaa tulostaa. mutta olen ajatellu että aina sitä pärjää jättää huolet pois eikä stressaa liikaa. kyllä sitä apua aina saa jos pyytää ja tärkeintä on että molemmat tahto sitä vauvaa. ei kai sitä muuta tarvi :)
odotan kovasti että saisin plussan, vielä ei oo tullu ilosia uutisia..
mutta ihanaa kevättä ja toivottavasti saatte plussaa kohta ja toivottavasti apua oli jonkin verran ainakin jonkinlainen kohtalokaveri täällä päässä :)- Minä taas.
Kiitos kannustuksesta! :) Oli uskomattoman tuntuista kun minulle toivotettiin plussatuulia. :))) Hyvää kevättä sinullekin ja onnea matkaan!
- Vai kohtalainen...
...tuo 2000e kuussa. Mun mielestä tuo ei ole mitään. Mieheni tienaa 4500e kuussa, ja se alkaa tuntua kohtalaiselta. Itse tienaan vaivaiset 2200e kuussa.
- kyllä pärjää
Ole sitten tyytyväinen tulo tasoonne jooko? Varmaan 2000 e kuukauspalkka tuntuu kohtuulliselta sellasista ihmisistä, jotka eivät koskaan ole muuta saanut(itse lukeudun niihin). ja hyvin pärjään, omistusasuntoa ei toki ole, mutta auto kyllä, niin ja kaksi lasta, jotka ovat vaatetettu ja syötetty ja saavat harrastaa haluamiaan asioita. Avomieheni ei palkkaa enemmin myöskään saa kuin minä ja silti toivomme kolmatta lasta ja uskon että edelleen pärjäämme hyvin.
- Nia87
Meillä on vähän samantyyppinen tilanne, itsellä opiskelut kesken (välivuosi, kun en oikein enää olekaan varma mitä haluaisin opiskella), työharjoittelussa tällä hetkellä ja mies ihan normaalisti töissä.
Onnellisesti naimisissa, omistuskaksio, josta lainaa, auto maksettu. Rahasta ei varsinaisesti ole ollut tiukkaa, itse asiassa hyvin olemme pärjänneet ja jopa matkustelleet, miehelläni on kuitenkin tapana tehdä impulsiivisia ostoja eikä hän ole rahasta yhtä tarkka kuin minä.
Minuakin stressaavat kovasti vanhempani, jotka varmasti odottivat "hyvästä lukupäästä" kehkeytyvän vähintäänkin ydinfyysikon ja vauva olisi heille varmasti entistäkin suurempi pettymys. Lisäksi molemmat olivat kolmekymppisiä minut saadessaan. Aikuisena ihmisenä katson kuitenkin voivani itse tehdä elämääni koskevia päätöksiä, mutta silti kalvaa, olen aina ollut "kiltti suorittajatyttö".
Et siis ole yksin, minullakin varmasti kaikista suurin huoli ja pelko nuo vanhemmat, vaikkei tässä enää teinejä ollakaan. Usein kuulee, että vanhemmat "alkujärkytyksen" jälkeen ovat muuttaneet suhtautumistaan, mutta etenkin isäni on näissä asioissa varsin jääräpäinen ja on jopa useasti (naimisissa olessammekin!) maininnutkin ettei sitten mitään lapsentekohommia.
Tilanne on tältä kantilta tosi ikävä, mutta haluaisin myöskin lapset nuorella iällä, opiskella voi myöhemminkin (kyllä, naiivilta kuulostaa!) ja töitä kerkiää tehdä heti lasten ehdittyä tarhaikäänkin. Tsemppiä ja voimia teille, meillä kova yritys jo käynnissä. (Toivon vain ettei tuo stressi kovin häiritsisi raskaaksi tulemista..) - äiti vaan.
Kyllä te pärjäätte! kummasti sitä pystyy pienilläkin tuloilla pärjäämään kun vaan tahtoa löytyy. Meillä on 8kk ikäinen poika, ite oon opiskelija. talosta lainaa 170tuhatta, kaks autoa ja koira. mies on töissä ja saa näiden kriteerien perusteella hyvin lahaista palkkaa=n1800/kk. silti pärjätään.
=) ollaan jopa lähdössä viikoksi etelään.
Rakkaus on paljon tärkeämpää kuin raha! en ikinä antais päiväkään pois. Poika on jotain niin tärkeää ettei kukaan pysty ymmärtämään.
Ja vaikka meillä eletään näin pienellä rahalla, niin kyllä meidän lapsi käyttää uusia vaatteita ja saa aina tarpeeksi ruokaa. eikä itekkään olla vielä siinä tilanteessa oltu että hernekeittoa ois pitäny syyä.
Meillä on jo toinen lapsi yrityksen alla, ja toivotaan että pian tärppää. =) Paljon onnea teille yritykseen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737