Olin kaupungilla bailaamassa viime syksynä. Tuntematon vastaantulija löi yllättäen kerran nenään. Nenä murskaksi, paljon suonia poikki. Verta tuli molemmista sieraimista norona ja nieluunkin sitä valui norona, yhteensä hoitohenkilöstön arvion mukaan n.1,2 litraa. Ambulanssilla meilahteen, ambulanssissa verenpaine romahti, menin sokkiin, taju lähti ja heräsin sairaalassa. Olin tukehtua omaan vereeni. Verta tuli pieniä määriä päivittäin vielä vajaan viikon ajan ja sitten sain lievän sydänkohtauksen.Ikää on 26 vuotta ja täysin terve olen. Toipuminen kesti kuukausia ja olo oli todella voimaton. Kaikki tämä yhden humalaisen iskun vuoksi. Onneksi painan yli 90kg, kukkakeppinä olisi voinut käydä pahemminkin verenhukan kanssa. Että sellaista kun on mulkeroita liikkeellä.
Älkää
Lyökö
5538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikenlaisia hulluja sitä liikenteessä on. Muistan kun teinipoikana kävelin erään puiston halki ja vastaan tuli kolme miestä. Ilman mitään järjellistä syytä hyökkäsivät kimppuun ja turpiin tuli. Kaaduin maahan ja alkoi sataa tennaria. Olin onneksi siihen aikaan laiha ja nopea, joten vyörytin itseäni potkujen edellä, pääsin pystyyn ja karkuun. Juoksivat perässä, mutta ilmeisesti huumeet veltostuttavat kropan ja jälkeen jäivät. Verta tuli nenästä, mutta ei pahempaa. Vitutti, mutta olin sopinut treffit ja menin sinne lärvi "kauniina".
No sain sitten hyvät "hoidot" joten kaikki kääntyi kuitenkin paremmin ;) Pakko toisaalta myöntää, että aloin tarkkailemaan vastaantulijoita ilta-aikaan, sen verran järjetön ja yllättävä tuo hyökkäys oli. No, nyt siitä on jo pitkä aika ja pelot ovat hellittäneet. Se muijakaan, joka hoitoa antoi, ei ole enää kehissä :(
Jätkä on maailmanennätysmies, tuo on jo niin huomattava määrä verta ettei se kaikki ole nenästä tullut.
Kyllä se vaan tuli, siks meinaskin henki lähteä.
Itelle meinas samaten käydä ja siitä asti olen toiminut ekana, eli lyönyt ohikulkijoita nekkuun ennenkuin ne ehtivät. Toivottavasti en lyönyt sinua olit näköjään syytön tai niinhän ne aina väittävät kun eivät itse kerkiä lyödä.
Onpas täällä fiksua väkeä. Kova jätkä. Toivottavasti kohtaan juuri Sinut joskus.