Olisi kiva tietää, millaista on lentomatkatavaroiden kohtelu todellisuudessa, sillä esimerkiksi Finnairin antama tieto ja omat kokemukset eivät oikein kohtaa.
Matkalaukkujen kohtelua olen voinut joskus seurata lentokonetta lasturuumaan pakattaessa. Siinä laukut lentelevät ja laukun putoaminen muutamasta metristä ei näytä olevan mitään tavatonta. Virallisen tiedon mukaan tällaista ei tapahdu, mutta oma laukkuni kertoo muuta. Ellei matkalaukkuni olisi hyvin lujaa tekoa (Lufthansan käyttämä), olisi se hajonnut jo aikaa sitten. Nyt on vahvoja viitteitä siitä, että kolaukset ovat olleet kovia.
Virallisen tiedon mukaan lastiruumassa olisi mukavan lämmintä. Joskus tosin olen nostanut laukkuni hihnalta ja käsituntuma kielii pakkasesta. Onpa laukun kulma ollut selvän jääpeitteen kattamakin.
Joku matkalehti voisi laittaa laukun sisään parit mittalaitteet. Onko matkatavaran käsittelystä oikeaa tietoa missään?

Vastaukset 4
Vanhimmat
...Kyllähän ne laukut lentää!!! Mitä kevyempi laukku sitä pidemmälle se lentää! Oikealla tekniikalla yllättävänkin pitkälle! niin se vaan on.
Thessalonikissa Kreikassa jollakin oli hajonnut matkalaukku. Siellä hihnalla tuli joku sukka, toinen sukka, kohta lisää vaatekappaleita ja muovikasseja ym. Jollakulla ei ehkä ollut niin hauskaa.

Keskustelin Stokkan myyjän kanssa aiheesta. Hän kertoi että matkalaukkujen hajoaminen ei ole yllättävää.
Lentoyhtiöiden on halvempaa korvata hajonneet laukut kuin ottaa riski koneen myöhästymisestä.