Jos joutuisitte johonkin FF:n maailmaan, minkä maailman valitsisitte ja mitä siellä touhuaisitte?
Omasta puolestani menisin FF8:n maailmaan. Veneilisin pohjoiselle Shumien saarelle ja sopeutuisin rumien otusten yhteiskuntaan. Sitten alkaisin veistää patsasta paljain käsin. Siinäpä vasta aika kuluisikin rattoisasti! Koska en pystyisi kuitenkaan muuttumaan söpöksi karvaotukseksi, opettelisin vetämään kukkakimpun hihasta ja heittelemään palavia tennispalloja. Sitten pyrkisin maailmanherruuteen ja kuolisin jonkin teinin miekkaan. Minut muistettaisiin ikuisesti pelottavana maagina.
Toinen lystikäs vaihtoehto olisi FF9:n keskiaikainen todellisuus. Aloittaisin urani Alexandrian Synthesis Shopissa oppipoikaa. Heti kun oppisin tekemään rannekorusta ja tötteröhatusta puuvillaisen kaavun, syrjäyttäisin omistajan ja ottaisin paikan haltuuni. Sitten elelisin herroiksi, koska kukaan muu ei ole hoksannut nerokasta liikeideaani: Myisin omia tavaroitani halvemmalla kuin kilpailijat. Olisin takuulla kauppiaista suosituin!
Nämä on minun unelmia, kertokaa omanne :)
----- Tämä paikka tarvitsee ihan oikeasti edit-nappulan
Hirmuisen hauska kysymys!!
9
432
Vastaukset
- hehheehw
Ehdottomasti ff9 maailmaan, muuttaisin trenoon ja rupeaisin pelaamaan korttia ja pelastaisin maailmaan pari kertaa siinä sivussa
- MyKey
Tombi 2 maailmaan ja löisin plag jagkilla seiniin.
- Dragon6
..varmaan ainakaan menis, jotenki liian synkkä ja ahistava. Kasi on jotenki liian lähellä todellisuutta. Ysi taas olis sellanen kunnon satumaailma, sinne saattaisin mennä. Kymppiki olis kiva. XII ei tulis kuuloonkaan, ökk.
Eli joo kyllä se varmaan olis tuo kympperöinen, muuttaisin sinne Kilikaan ja rakentaisin oman ihkun olkimajan jonnekin korkealle niinkuin Donakin teki. Siellä taikoisin ja myisin omatekemiä koruja, joista tulisi menestys!
Voi nyt mä masennuin.. - Dragon6
tää palvelu sekoilee?? "olet jo kerran lähettänyt samanlaisen viestin" voi vittu!! Onneks kopioin sen kaiken varalta ennen lähettämistä, minulla on nääs ennaltanäkemisen lahja. Jos sen tähän perään sais sitte liitettyä.
Eli:
Seiskaan en varmaan ainakaan menis, jotenki liian synkkä ja ahistava. Kasi on jotenki liian lähellä todellisuutta. Ysi taas olis sellanen kunnon satumaailma, sinne saattaisin mennä. Kymppiki olis kiva. XII ei tulis kuuloonkaan, ökk.
Eli joo kyllä se varmaan olis tuo kympperöinen, muuttaisin sinne Kilikaan ja rakentaisin oman ihkun olkimajan jonnekin korkealle niinkuin Donakin teki. Siellä taikoisin ja myisin omatekemiä koruja, joista tulisi menestys!
Voi nyt mä masennuin.. - Dragon6
..tulkaa ny kaikki saatana sitte peräkkäin! >:(
- diapolos
Tähän triidiin koetin vastausta tehdä, mutta eihän se noille vitun suomi24 paskeperseille ollut sopivaa. Jotai vitun virhe viestejä laittoi, vittu eniron ja suomi24:n ylläpitäjät ne virheitä ovat.
KUULETTEKO, UHMAAN TEITÄ PERSEREIKÄKUSIPÄÄT JOTKA ETTE OSAA EES VITUN NETTISIVUA VITTU PYÖRITTÄÄ!!!!!! - Goth-Mog
"..tulkaa ny kaikki saatana sitte peräkkäin! >:("
Saanko miä videoida? Tai noh taian olla jo myöhässä ....
- diapolos
Seuraisin Dynen ja Celesin tietä jyrkänteeltä syöksymiseen sopivissa miljöissä.
Voisin myös mennä FF9:n maailmaan ja tappaa itseni. - Goth-Mog
Cloudin päänsisäisen maailman. Varmaan ihanasti sekaisemmin ku Stonen Emotional Playground -levyn kansikuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742