Nina.

Hei, olen 12 vuotias lyhyt tyttö, nimeni on Nina. Sanon nimenomaan lyhyt, sillä sitä minä olen. Olen metri viisikymmentä senttiä pitkä, eli l-y-h-y-t.
Olen luokkani lyhyin. Jopa pojat ovat pidempiä kuin minä, ja silti ystäväni sanoo, että pojat kehittyvät hitaammin kuin tytöt.

Minulla on kaksi parasta ystävää. Toinen heistä, Natalia asuu siellä josta me muutimme. Kun me käymme siellä, tapaamme aina. Se, josta me muutimme, on New York. Uskokaa tai älkää. Käymme siellä lomilla, ja muutenkin aina kun on mahdollista. Siellä asuu isoäiti ja isoisä. Ja täti, ja serkut.
Täällä taas on kivempaa, ja paras ystäväni on Jasmina. Eli Jasmin. Hän on tosi nätti, ja kauniskin, niin sanoo minun isoveljeni.
Hänellä on pitkät vaaleat hiukset, ja hän on upeasti ruskettunut. Hän on muodikas, ja värjää hiuksiaan koko ajan. Lähinnä vaaleiksi. Mutta hän ei ole tyhmä blondi. Hän on myös älykäs. Ei pinko, mutta hän saa kaseja ja ysejä aineista. "Kunpa sinulla olisi edes jompaakumpaa", veljeni sanoo, "Kauneutta tai älyä." Hän sanoo sen ihan vitsillä, luulen niin. Kuka tietää? Minulla taas on tylsät lyhyet hiukset. Ne ovat ruskeat, vaaleanruskeat. Ne eivät kiillä, ne vain hapsottavat. Yök.!
Minulla on harmaat silmät, verrattuna Jasminin tummansinisiin silmiin. Äiti väittää, että ne ovat siniset. Hah! Olisikin!

Me kävimme Jasminin kanssa ostoksilla tänään. Pian alkaa koulut. Siksi äitini sysäsi aamulla minulle rahaa, saaden minut melkein tukehtumaan kaakaooni. "Tässä rahaa", hän sanoi, "Osta niillä vaatteita koulua varten. Vanhat rätit päällä et mene kouluun." Siksi minä tukehduin melkein. Onpa minulla kiva äiti. Sen jälkeen hän antoi minulle paahtoleipää, ja sanoi muina miehinä "Niin, ja voisimme huomenna mennä, ostamaan niitä rintaliivejäkin..." Tällä kertaa sylkäisin vahingossa ulos paahtoleipäni, ja se päätyi meidän pienen vauvamme syliin. Meillä on iso perhe. Minä, 12 vuotta, Tommy, 14 vuotta, kaksoset Patricia ja Alexia, 2 vuotta, Amelia, 1 vuotta ja vauvamme A.J. Alexander John. Yh, mikä nimi. En pidä sen nimestä yhtään.
"Äiti!", huusin, "Miksi? Mihin minä sellaisia tarvitsisin, kun eihän minulla edes ole..." vaikenin sillä punastuin. Tommy oli tullut keittiöön. Hän virnuili. 14 vuotiailla ei ole mitään järkeä päässään, ajattelin vessassa, johon Tommy oli minut teljennyt sen jälkeen, kun heitin loput paahtoleivästäni Tommyn naamaan. Voipuoli osui. Nyt sitten istun täällä. Hetkinen, äiti tulee. Pääsen ulos sittenkin. Taidanpa pysyä kaukana Tommysta, joka suuttui koska hänen tyttöystävänsä oli tulossa käymään, ja hän oli voinaama. Hahaa!

Hei taas! Kävimme ostoksilla Jasminin kanssa, ja olen tosi onnellinen. Älkää luulko etten ikinä pääse ostoksille, ja siksi olisin niin onnellinen. Ei, luokkamme uusi poika Alex oli myös vasta avatussa kauppakeskuksessa. Alex on myös lyhyt - ei niin lyhyt kuin minä, mutta lyhyin pojista. Hänellä on tummat pörröiset hiukset, ja suklaanruskeat silmät. Hän on söpö, verrattuna muihin. Jasmin kyllä sanoo, että Tommy on söpömpi. Pyh! Jasmin tykkää Tommystä, mutta tietää, että koska Tommy on yläasteella, heillä ei olisi mahdollisuutta olla kimpassa. Joten Jasmin pitää myös Nickistä. Nick on pitkä, pitkä poika. Joka on kovis, tai yrittää olla. Se käyttää lökäpöksyjä, jotka roikkuvat polvissa. Niin sanoi isäni, joka oli erehdyksissään eksynyt vanhempainiltaan, johon lapsetkin saivat tulla.
Siellä opettajamme oli ärsyttävä ja hoki koko ajan "Miksi ette nyt ole yhtä kovaäänisiä?"
Sen sanoessaan hän katseli minua, joten punastuin rajusti ja yritin viestittää isälle, että katsoi erästä tosi pinkoa, joka istui takanani. Isä tiesi että Heather oli pinko, olinhan monta kertaa haukkunut sitä kotona. Joten myöhemmin kotona sai kuulla kunniani siitä. Plaah!

Niin, siellä ostoskeskuksessa kaikki ensin meinasi mennä päin honkia. Nimittäin Alex hakeutui Jasminin luokse, kun havaitsi meidät.
Jasmin puheli niitä näitä, kunnes yhtäkkiä osoitti minun suuntaani. Istuin penkillä vihaisena, nuoleskellen suklaajätskiäni. Alex tuli minun luokse ja pyysi minua elokuviin. Niinpä me menimme, nelistään. Niin, nelistään. Nick oli Alexin kanssa. Meillä oli tosi kivaa, syljeskeltiin limaisia minttukarkkeja toisten päälle. Joten puolet ihmisistä saivat kuulla kirkumisia vähän väliä. Niitten puolien joukossa oli opettajamme! Se oli tosi noloa, ja leffakin oli joku historian juttu. Menimme siihen, koska se oli halvin. Kun leffa oli loppu (tai dokumentti, kuten opettaja sanoi) niin opettaja tuli luoksemme, katsoi tuikeasti ja sanoi "Jaahas, tehän voittekin tehä esitelmän tästä dokumentista ylihuomiseksi." Raivostuimme, mutta emme voineet väittää sille vastaankaan. Kun äiti sitten kotona sai tietää, hän soitti kouluun, ja puheli vähän aikaa reksin kanssa. "Puheli" siis. Hän huusi, ja välillä kiroilikin. Puhelu kesti kaksi minuuttia (laskin aikaa kellosta), ja sen jälkeen äiti sanoi minulle "Teidän ei tarvitse tehdä esitelmää".
Äiti on usein kiltti ja rauhallinen. Mutta hänelle ei väitetä vastaan.