Koirasta eroon!

Harkitkaa

Mitä sinun päässäsi liikkui, kun otit hylätyn ison koiran itsellesi ja kun kyllästyit, koira sai lähteä!
Ajatelkaa hitossa ennen viattoman eläimen ottamista, ellette ole aivan varmoja, että jaksat sitä hoitaa ja huoltaa.
Tuollaiset ihmiset ovat tosi kuvottavia, haalivat elukoita itselleen monia ja hävittävät sitten, kun jostain syystä eläin ei enää miellytäkkään!
Häpeä! Ps. olisi viisainta, ettet enää ota lisää eläimiä kärsimään.....

10

1227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaan voi

      suhtautua noinkin. Mutta jos tämä haukkumasi yksilö ei olisi ottanut koiraa,olisi joku muu sen tappanut. Jos ei kukaan muu niin valtio.

      Saihan koira nyt vielä lisäaikaa.

      Kysymyshän menee siis filosofiseksi. Kuka on suurin syntinen. Se joka laski toisen koiran siittämään tämän emon. Vai se joka ei jaksanut koiraa pitää. Vai se joka otti sen hoitoonsa ,mutta ei jaksanut pitää ja lopetti.

      Voisiko olla myös niin,että koira joka ei kenellekkään kelpaa olisi vaikka luonnevikainen ja purrut syytöntä.

      Silti syyllistät henkilön joka lopetti koiran. Ehkä hän oli ainoa oikein ja järkevästi ajatteleva henkilö. Ja muut vain pakoilivat vastuutaan. Kuten sinäkin. On helppo arvostella,vaikeampi vain kantaa vastuuta.

      • puolisena

        puutun keskusteluun vaikka selvästi teillä on keskinäinen asia selvitettävänä.
        on pakko kysyä että onko sinusta vastuun otto sitä että koira lopetetaan kun sillä todetaan "luonnevika",mikä todennäköisesti on ihmisen aiheuttamaa.olisiko kokeilla muita keinoja ensin esim.koulutusta,harrastuksia,aikaa yms..
        kun mietin kirjoitustasi filosofisesti niin tajuan että ihmisissä on enemmän luonnevikaa!!!!

      • on aivan liikaa
        puolisena kirjoitti:

        JA jokainen tällainen lopetettu koira on hyvä koira.

        Haukuttakaa niitä piskejänne vaan oikein kovasti, silleen tulee tehokasta mainosta koiranpidosta.

        Semmoistakin kerran kuulin naapurilta että "koiranhan kuuluukin haukkua" voihan *ittu sano minä siihen.

        Jos naapuri antaisi räksyttävän koiran omakseni pitovaikeuksien takia, ottaisin sen ilomielin ja pysähtymättä ajaisin pieneläinklinikalle samantien.

      • koiranpito

        taustaasi,mutta kyllä luonnevikaisia koiriakin on olemassa. Itseleni sattui yksi,jonka eläinlääkäri kehoitti lopettamaan. Ja varmasti hoidettiin kaikkien sääntöjen mukan. Mutta seko mikä seko. Puri omistajaansa kun annoin ruokaa. Tv ohjelmat toitottavat että näin ei olisi,ja kaikki luonneviat johtuisivat ihmisistä.

        Väite on absurdi,siis kaikki mielenterveys omgelmaisista ihmisistä olisi ympäristön aiheuttamia. Perimällä ei siis olisi mitään osuutta. Tämä on eläinlääkärin tekstiä.

        Hienostihan nuo koirankouluttajta saavat hirmuista lempeitä,koira ohjelmissa. Totuus on vain hiukan toinen. Ohjelmat on rankasti leikattuja. Ja pahimmat tapaukset makaavat jo mullan alla.

        Väität että ihmisissä on enemmän luonnevikaisia kuin koirissa. Prosenttuaalisesti näin varmaan onkin. Mutta mitäpä jos menisit esittämään kysymyksen niille 10v. poikansa menettäneille vanhemmille jonka rotikka tappoi.

        Olet mielestäni äärettömän typerä tai et koiraa ole koskaan omannut. Tai koirasi on ollut kokoa perhoskoira.

        Todellinen koiraihminen tietää mistä puhuu,sinä taas et todellakaan.

      • 25v isoja koiria
        puolisena kirjoitti:

        puutun keskusteluun vaikka selvästi teillä on keskinäinen asia selvitettävänä.
        on pakko kysyä että onko sinusta vastuun otto sitä että koira lopetetaan kun sillä todetaan "luonnevika",mikä todennäköisesti on ihmisen aiheuttamaa.olisiko kokeilla muita keinoja ensin esim.koulutusta,harrastuksia,aikaa yms..
        kun mietin kirjoitustasi filosofisesti niin tajuan että ihmisissä on enemmän luonnevikaa!!!!

        kasvattaneena pennusta aikuseksi, joista kaikki elivät tuonne yli 10v ja voin sen sanoa, että koiran kasvattaminen sosiaaliseksi yksilöksi vaatii jopa enmmän kuin, lapsen kasvatus, kun kaikki pitää tapahtua, melko nopeassa aikatauluss, ja jokainen koira vaatii omanlaisensa kasvatuksen,eli rajoja ja rakkautta. Kovempi/dominoivampi koira vaatii tiukemman kasvatuksen, kuin pehmeämpi luonteinen. Aluksi on karsittava pieninkin isottelu ja tehtävä selväksi nokkimisjärjestys. Itse milloinkaan suuttumatta, että luottamus säilyy, sillä jos luottamus menee kaikki on menetetty, yksi on perheessä ehdoton "pomo". Koira on"onnellinen"vain,jos sen ei "tarvitse" missään vaiheessa ottaa asioita omiin "hampaisiinsa" Silloin sen katseestakin jo näkee, kun se katsoo isäntää, ikään kuin se sanoisi, "Tuo tietää kaiken siihen minä luotan". Tästä vaiheesta eteenpäin, kaikki on jo helpompaa.

      • koiran tehtävä
        on aivan liikaa kirjoitti:

        JA jokainen tällainen lopetettu koira on hyvä koira.

        Haukuttakaa niitä piskejänne vaan oikein kovasti, silleen tulee tehokasta mainosta koiranpidosta.

        Semmoistakin kerran kuulin naapurilta että "koiranhan kuuluukin haukkua" voihan *ittu sano minä siihen.

        Jos naapuri antaisi räksyttävän koiran omakseni pitovaikeuksien takia, ottaisin sen ilomielin ja pysähtymättä ajaisin pieneläinklinikalle samantien.

        Ja vitut ! Kyllä rasittaa nämä rakit, jotka haukuu kaikkea ja joka paikassa ja paskaa kusta on joka paikka täynnä. Kukahan hörhö sitä koirapuistoa touhuaa Imatran keskustaan ? Vielä siihen vähiä kaupungin rahoja työntämään. Laitetaan vain koiravero takaisin, niin saa edes siitä korvausta koirin tekemille sotkuille.

    • koirakasmyös

      se niin on, että jos syystä tai toisesta ei jaksa/kykene/halua eläintä enään hoitaa, on se parempi lopettaa(jos ei huolehtivaa kotia löydy). Usein se toinen vaihtoehto on sitten että jätetään heitteille!!
      Kumpi on koiran kannalata parempi: Olla teljettynä pieneen tilaan, ehkä nähdä nälkää jne, vai päästä ikuiseen lepoon?

      En tiedä mikä tässä tapauksessa on ollut tilanne/syy, mutta ainakin koiralla on parempi olla ilman..toivottavasti:)

      ps. En todellakaan kannusta ottamaan eläintä hetken mielijohteesta tai, ns. kierrättämään..meillä on eläimet aina ollut pennusta - kukkapenkkiin ja tulee olemaan!!

    • Setänne

      Koirat ja muut elukat pitäs kieltää lailla yks kaikki.

      • voittaa

        etenkin jos on itsekäs, kylmä olio!
        Niin mutta kannattais olla ajokorttihomma niin koiran otossa kuin lasten teossa.
        Ellei läpäise, ei saisi hommata kumpiakaan!
        Miten tyhmiä ihmisiä onkin niin paljon, että ottavat eläimiä, vaikka eivät tajua niiden hoidosta mitään. Tunnollinen ihminen harkitsee kaikki vaihtoehdot ja onneksi kaikki kasvattajat eivät anna koiria ihan kenelle vaan ja haluavat olla jatkossakin yhteydessä,että tietävät, millaisiin oloihin koira annetaan. Tietysti on niitä kasvattajia, jotka rahastavat ja teettävät jatkuvasti pentuja, mutta toivottavasti nekin karsiutuvat valistuneiden ihmisten ansiosta.
        Aika moni ottaa ison koiran, vaikka edellytyksiä ei olisikaan.
        Oikea, koirarakas ja tunnollinen ihminen saa koirasta kuin koirasta mukavan kaverin, jota ei tarvitse heti ensi vastoinkäymisessä lopettaa.
        Henkisesti epäkypsiä ihmisiä kun ovat, tekevät niin ja vielä kehtaavat lapsiakin tähän maailmaan tehdä, vaikkei vastuuta tunneta mistään!

      • puolesta
        voittaa kirjoitti:

        OOT AIVAN IHANA !! on mukava lukea siu kirjotusta,ihan ku se ois omasta suusta tullu. miekää en ymmärrä miks pitää ottaa koira/koiria vaikka ei pystyisi pitämään edes lapsista huolta.koira vaatii kuitenkin yhtä paljon kuin lapsikin.R-patsaalla asuu nuori äiti millä vaihtuu koira n.2kertaa vuodessa,edelline koira sen takia kun hyppi lapsia vasten (koira oli alle vuoden ikäinen)....olisi laittanut lapset kiertoon !!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      171
      13043
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4830
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1979
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      113
      1725
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe