sitä, että näen mun poikaystävää niin harvoin. me ollaan seurusteltu 8 kk, oltu tähän asti lähes erottomattomat. me ollaan haluttu viettää mahdollisimman paljon aikaa toistemme kanssa, koska asutaan molemmat eri paikkakunnilla (pk-seudulla kuitenkin).
nyt mä en ole nähnyt mun poikaystävää maanantain jälkeen. jos me ei nähdä, niin me ollaan päivittäin kuitenkin yhteydessä jollain tapaa (soitellaan, tekstaillaan, mesetetään). mutta mun poikaystävä näyttää olevan tosi kiireinen. sillä ei ole ollut mulle yhtään aikaa maanantain jälkeen. 2 päivää se oli kokonaan antamatta mulle mitään elonmerkkiä. se selitti sen sillä, että koulussa oli ollut rankkaa, tuli vasta myöhään kotiin ja nukahti heti.
eilen sama juttu. mä odotin sitä kolmeen asti yöllä, koska se lupasi tulla. aamupäivällä sain tekstarin, että se oli taas nukahtanut. tänään se lupasi olla mun kanssa, koska pääsee ajoissa koulusta. mä oon oottanut sitä herranjumala kahdesta lähtien eikä se ole vieläkään tullut :'( viimeksi 11 laitoin sille viestin, että muistaako se mua ollenkaan ja vastasi, että totta kai. musta tuntuu, että se on kavereiden luona juomassa. huomenna se on ainakin aikonut mennä. lisäksi se käyttää kannabista, en tiedä kuinka usein, koska se ei halua puhua siitä, sillä tietää mun mielipiteen asiasta. se varmaan salailee multa vähän kaikkee. se ei tajua, miks mä en hyväksy tällasia asioita ja saa tuntemaan mut ihan oudoksi.
eli oonko mä vaan joku hyväksikäytetty, kun ei enää seura näytä kelpaavaan?
mä en kestä enää :(
rijgeirgjiot
1
685
Vastaukset
"yksiavioista" miestä ei ole olemassakaan. Joten, hyväksy ajatus toisista naisista tai elä sinkkuna. Piste. Sinkkuna saat vaihtaa kundia just, ku itse haluat. Kuulostaako hyvältä? Nauti elämästä, siihen ei tarvi välttämättä kuulua kundeja lainkaan...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872