Tarkoitus

Mikä täällä muuten ihan oikeasti on tarkoitus? Kertoa omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, vai vain lukea toisten kysymykset vastaamatta niihin?

Täällä kun vastaa toisten kysymyksiin samalla tavalla kuin muilla kissa-aiheisilla keskustelupalstoilla, saakin vain muiden vihat niskaansa. Ei kovin kivaa.

Onko täällä siis tarkoitus yrittää parhaansa mukaan pahoittaa toisten mieli? Muutamat ovat siinä aika hyvin onnistuneet... Kun minä parhaani mukaan yritän antaa neuvoja sen kokemuksen perusteella, jota minulla on, kaikki antamani neuvot lähestulkoon kumotaan. Mikäli ei kumota, olen esittänyt asian väärällä tavalla. Sehän se, mitään kun ei koskaan tee oikein ja aina on vain täysi paska.

Muilla palstoilla ei vielä kukaan ole valittanut tyylistäni, vaikka olen täsmälleen samalla tavalla jo pari vuotta ollut mukana keskusteluissa. Mistä mahtanee johtua? Täällä on herkkänahkaisempaa porukkaa, joka ottaa kaiken yleiseksi tarkoitetun itseensä?
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että jokainen näille kissa-aiheisille palstoille kirjoittava kertoo omia kokemuksiaan/mielipiteitään - tarkoituksena auttaa muita kissanomistajia erilaisissa ongelmatilanteissa. KAIKKI apu on tervetullutta - tottakai!!! Kunhan ketjusta ei tule kahdenkeskistä nahistelua, missä itse asia (=kissa) unohtuu, niin kaikki on minun puoleltani silloin OK. T. Manu (palstan valvoja) & oma kissakansa.

Äänestä

Niin jokainen vastaa kysymyksiin omalla tiedollaan/ kokemuksellaan, mutta esimerkiksi sinun vastauksista Tabby on välillä huokunut sellainen ylimielisyys muiden tapaan pitää ja kasvattaa elämiään.

Musta tuntuu että tälle palstalle (tai muille vastaaville) ei kirjoittele sellaiset ihmiset jotka eivät todella rakasta eläintään. Ne jotka ovat kiinnostuneita lukemaan ja kyselemään oman eläimensä hyvinvoinnin ja käytöksen perään ovat varmasti kaikki rakastavia lemmikien omistajia, jolloin ei ehkä kannata "saarnata" kaikki viisaudellaan.

Eli jos haluaa puhua luovutusiän tärkeydestä tai oikeasta tavasta kasvattaa eläimiä, kesäkissoita yms. olisi viisaampaa tehdä se jossain näkyvämmässä paikassa, jossa jokainen "matti meikäläinen" näkee sen. Täällä en usko olevan sellaisia jotka oikeasti eivät välitä eläimistä, eläinten oikeuksien valvojia tarvitaan tuolla kentällä eikä netissä... jos olet noin innokas puolustaja niin hyvä, mutta tämä ei ehkä ole paras paikka?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tabby kirjoitti:

Mikä täällä muuten ihan oikeasti on tarkoitus? Kertoa omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, vai vain lukea toisten kysymykset vastaamatta niihin?

Täällä kun vastaa toisten kysymyksiin samalla tavalla kuin muilla kissa-aiheisilla keskustelupalstoilla, saakin vain muiden vihat niskaansa. Ei kovin kivaa.

Onko täällä siis tarkoitus yrittää parhaansa mukaan pahoittaa toisten mieli? Muutamat ovat siinä aika hyvin onnistuneet... Kun minä parhaani mukaan yritän antaa neuvoja sen kokemuksen perusteella, jota minulla on, kaikki antamani neuvot lähestulkoon kumotaan. Mikäli ei kumota, olen esittänyt asian väärällä tavalla. Sehän se, mitään kun ei koskaan tee oikein ja aina on vain täysi paska.

Muilla palstoilla ei vielä kukaan ole valittanut tyylistäni, vaikka olen täsmälleen samalla tavalla jo pari vuotta ollut mukana keskusteluissa. Mistä mahtanee johtua? Täällä on herkkänahkaisempaa porukkaa, joka ottaa kaiken yleiseksi tarkoitetun itseensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu