taaperoimetys

esikoululainen

Miksi moni äiti imettää vielä kaksi-, kolme... jopa seitsemänvuotiasta lasta? Ajattelin imettää lasta kouluun asti, nyt hän on neljä.

Imetysrenkaan mukaan maito on edelleen imeytymisen ja ravintoaineiden hyväksikäytön kannalta ylivoimaista ravintoa. Muutama tutkimus on tehty myös äidinmaidon sairauksia lievittävästä ja ehkäisevästä vaikutuksesta ja pitkästä imetyksestä, ja näyttää siltä, että mm vasta-ainevaikutus jatkuu aivan samoin kuin ravitsevuuskin niin pitkään kuin imetystä riittää. Maito sisältää sairauksien vasta-aineita sitä suurempina pitoisuuksina, mitä vanhempi lapsi on ja mitä harvemmin hän maitoa nauttii. Näin hyvinkin vanha, jo vieroittuva lapsi, saa edelleen äidin maidon kautta vastustuskykyä sairauksille.
7-vuotiaan imetys ei ole samanlaista kuin kaksikuisen. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän hän tarvittaessa tulee toimeen ilman rintaakin, ja vaikka jotkut lapset käyvät rinnalla monta kertaa päivässä ja yössä, käynnit yleensä ovat pikaisia eikä maratonimetystä enää tarvita.

Toiset lapset jo jossain yhden ja kahden ikävuoden välillä itse tai äidin kanssa yhdessä rajaavat imetykset vain tiettyihin tilanteisiin, kuten aamuimetykseen tai nukahtamiseen. Lapsen ja äidin muutaman päivän erokin onnistuu ihan eri lailla kuin vuavaiässä. Äidin työssäkäynti ei ole este pitkällekään imetyssuhteelle. Kertoopa moni työssäkäyvä äiti, että raskaan tarha- ja työpäivän jälkeen imetystuokio illansuussa on erityisen arvokas keskenäisen rauhoittumisen ja yhteyden luomisen hetki, josta ei haluaisi luopua mistään hinnasta. Juuri tämä imetyksen luoma erityinen side äidin ja lapsen välillä on monille isompaa lasta imettäville se kaikkein tärkeimmältä tuntuva asia, jota ajatellen jaksaa aina välillä iskevän imetysväsymyksen ohi.

Millaisia kokemuksia teillä on 7-vuotiaan imettämisestä (lapseni on poika). Poika osaa jo 4-vuotiaana pyytää tisua ja tisun imeminen on meidän yhteinen juttu, mihin kukaan ei sekaannu. Imetän aamulla ennen tarhaan menoa ja illalla. Miten imetys onnistuuu kun koulu alkaa? Voikohan poika saada tisuvapaata? Voin itse töistä järkätä.

Haluan että pojasta tulee reipas-hellä-fiksu-terve.

19

1607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ongelmia

      jos 7 vuotiasta imetää se vaatii kotiäitiyden. Mitä muuta ruokaa poika aa? Miten hampaat jollei pure mitään?

    • on ihan

      Saatanan SAIRASTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • imettäjä

      Toi oli tosi hauska provo.. Kai joku saa tollasesta jotai tyydytystä ku provoilee noin. Ja jos olit tosissas niin, varaa kuule aika lääkäristä - pikimmiten..

    • Kaktus

      Jo neljävuotiaan saatika 7-vuotiaan lapsen imetys ei ole enää "rintaruokintaa" vaan SEKSUAALISTA HYVÄKSIKÄYTTÖÄ! Koska silloin katsotaan että rintaruokinta ei enää siinä iässä ole lapsen kehitykselle tarpeellista, joten ainoa joka siitä saa "nautintoa" on itse äiti.

      Olen nähnyt dokumentin tästä aiheesta. Yksi seksuaaliseh hyväksikäytön muoto, jonka äidit itse kokevat "sallituksi".

    • on tuo

      sinun juttusi nyt ristiriitinen. Eli nyt imetät aamuin ja illoin ennen ja jälkeen tarhan, mutta koulussa ei lapsi sitten pystyisikään enää ilman tissiä olemaan? Etkös juuri kirjoittanut, että mitä isompi lapsi, sitä paremmin tulee toimeen ilman rintaa. Mutta sinun lapsesi ottaakin sitten takapakkia.

      Ei kukaan suunnittele imettävänsä kouluikäistä. Jos joku imettää, niin siihen on vain ajauduttu, mutta kukaan ei suunnittele sellaista. Lapsen luonnollinen vieroittuminen tapahtuu 2-4-vuotiaana, joten aika vaikea on saada lapsi edes suostumaan imemään enää kouluikäisenä.

      Ja muuten, taaperoimetyksestä ei ole kyse kun imetetään jotain muuta kuin taaperoa. Taaperoikä loppuu paljon ennen kouluikää, kolmevuotiaana.

      Ai osaa poika jo neljävuotiaana pyytää tissiä? Mikä ihmeellisen kehittynyt lapsi! Yleensä lapset kykenee siihen aikalailla syntymästään asti, mutta ainakin alle vuoden iässä.

      • mitenköhän mahtaa

        tuo imetys onnistua sitten kun poika menee rippileirille viikoksi. Voisitkohan käydä siellä imettämässä. Armeijaan meno tulee olemaan myös oma haasteensa, saakohan intistä tissivapaata?

      • tarkoitus...
        mitenköhän mahtaa kirjoitti:

        tuo imetys onnistua sitten kun poika menee rippileirille viikoksi. Voisitkohan käydä siellä imettämässä. Armeijaan meno tulee olemaan myös oma haasteensa, saakohan intistä tissivapaata?

        oli siis vastata ap:lle ei edelliselle kirjoittajalle:)

    • taaperolle

      Meillä on imetetty 6 kuukautta ja sen jälkeen siirryttiin kiinteisiin ilman mitään korvikkeita. Ruokajuomana on vesi tai mehu, harvemmin maitoa. Nuo imetyssuositukset kahteen vuoteen pätee ehkä kehitysmaissa, joissa muuta ruokaa ei tahdo olla ja lasten vastustuskyky on heikompi.

    • imettäjä

      Moni äiti ei todellakaan Suomessa imetä parivuotiasta saati vanhempaa. Lähes kaikki vieroittavat lapsensa jo pieninä vauvoina, kuten varmasti tiedät.

      Mahdat olla erikoinen ihminen, kun viitsit käyttää elämästäsi varmaan vartinkin ihan vain ivaillaksesi asiaa, joka oikeasti on monelle herkkä, hieno ja rakas asia. Jos ajatus taaperoimetyksestä (kukaanhan ei imetä 7-vuotiasta!) on todella noin ahdistava ja vaikea sinulle, kannattaa miettiä, mistä se mahtaa johtua. Kun on sinut ja sujut oman tarvitsevuutensa, lapsuutensa ja äitiytensä kanssa, ei tunne enää tarvetta muiden elämän ivaamiseen.

      • ................

        ivaat aloittajaa? Etkö ole sinut ja sujut?

      • ihannoi imettämistä

        etkö osaa lukea :)? Alkuperäinenhän nimenomaan ihannoi, kehui ja kaipasi taaperoimetystä. Hän haluaa jatkaa nelivuotiaansa imettämistä. Hän vain kyseli neuvoja miten organisoida tisuhetki.

        Meidän päiväkodissa on imetystila, pieni rauhallinen tila missä imetys tapahtuu. Asiakkaina on imettäviä äitejä, jotka voivat käydä imettämässä taaperoitaan, jos asuvat/ovat työssä lähellä. Kunnioitamme imetystä ja eräs opettajistamme on julkaissut imetystä tukevia julkaisuja. Varmaan kouluun ei ole helppo järjestää vastaavaa, mutta vain harva imettää enään 7-8-vuotiasta.

      • imettäjä
        ihannoi imettämistä kirjoitti:

        on muutakin kuin sitä, että saa kirjaimista ja sanoista selvän. Ap ei ole tosissaan, kyse on "vitsistä". Hän parodioi meidän "imetysfriikkien" mielipiteitä viemälle ne överiksi. Provoilijaksi hän vain on nähnyt verraten paljon vaivaa.

        Kukaan pitkään imettävä ei esimerkiksi päätä imettää neljä- tai seitsemänvuotiaaksi, koska pitkään imettävät uskovat lapsentahtisuuteen. Useimmat lapset vieroittuvat ihan itsestään jossain siellä vuoden ja neljän vuoden välillä. Väkisin ei voi imettää lasta, jota ei vain enää kiinnosta. Ainakin terve äiti kuuntelee nimenomaan lapsen tarpeita, jotka kullakin yksilöllä ovat vähän erilaiset.

        Lisäksi sanoisin, että minä en ivannut takaisin. Ihmettelin vain käytöstä ja esitin mielipiteeni siitä, että tällaisen asian ivailu kertoo jotain omasta tasapainosta. Millainen ihminen voi suhtautua ivallisesti äidin ja lapsen suhteeseen ja tehdä kauniista ja hyvästä muka naurettavaa? Millainen ihminen haluaa tehdä niin?

      • alkuper
        imettäjä kirjoitti:

        Imettäjä hyvä. Nyt taisi sinulla mennä kuppi nurin. En todellakaan halua latistaa sinun imetyshalujasi. Kyselin vain miten organisoida imetys. Taaperoimetyspalstoilla voit (myös ulkomaankielisillä) nähdä että imetys voi jatkua kouluun asti. Mekin voimme tehdä sitä poikamme kanssa.

      • Helinä-keiju3
        alkuper kirjoitti:

        Imettäjä hyvä. Nyt taisi sinulla mennä kuppi nurin. En todellakaan halua latistaa sinun imetyshalujasi. Kyselin vain miten organisoida imetys. Taaperoimetyspalstoilla voit (myös ulkomaankielisillä) nähdä että imetys voi jatkua kouluun asti. Mekin voimme tehdä sitä poikamme kanssa.

        Älä nyt herrantähden esikoululaista enää imetä.

    • ison lapsen imetyksestä?

      Onko todellakin teistä imettäjistä tarpeellista imettää 4-7 vuotiasta? Mitä sanoo psykiatrinne kun 6-7-8 -vuotias käy tisulla perhepedissä. Pistää miettimään onko kaikki kotona äidillä. Kuka isä katsoo vierestä kun lasta imetetään 6-8 vuotta?

      Mätäneekö hampaat?

      Onko lapsi seksin korvike?

      • Ei vaan saa puhua

        Kyllähän ne monet äidit imettää leikki-ikäisiä lapsia ihan just sen takia, kun saavat siitä seksuaalista mielihyvää.

        Tästä asiastahan ei saa puhua. Eiköhän tämäkin viesti tästä lähde.

      • mielihyvää
        Ei vaan saa puhua kirjoitti:

        Kyllähän ne monet äidit imettää leikki-ikäisiä lapsia ihan just sen takia, kun saavat siitä seksuaalista mielihyvää.

        Tästä asiastahan ei saa puhua. Eiköhän tämäkin viesti tästä lähde.

        imetin kaikkia lapsia niinkauan kuin haluasivat. Siitä sai paljon iloa...

      • sairasta on!
        mielihyvää kirjoitti:

        imetin kaikkia lapsia niinkauan kuin haluasivat. Siitä sai paljon iloa...

        Mutta nämä taaperofanaatikot on niin höyrähtäneitä, että haluavat vielä provosoida ja oksettaa muuta väestöä imettämällä julkisesti keskenkasvuista lasta. Kukaan normaali äiti ei imetä yli yksivuotiasta. Sen ikäisenhän pitää syödä jo normaaliruokaa, hyvänen aika sentään! Eikä imettämisen lopettaminen vuoden päästä tarkoita, että pitää alkaa juottamaan lehmänmaitoa. Ei näes ole pakko sitä litkua antaa enää ollenkaan. Ilman maitoakin kasvaa terveitä lapsia, jos ei terveempiäkin kuin ensiksi äidinmaidolla vuositolkulla kyllästetyt ja sitten litran päivässä lehmänmaitoa litkivät.

      • ... kumma
        sairasta on! kirjoitti:

        Kun Unicef ja WHO kehottavat imettämään 2-vuotiaaksi asti myös teollisuusmaissa.

        Syynä kehotukseen on äidinmaidon vasta-aineet ja alle lapsen vastuskyvyn rakentuminen aina sinne 2-3 vuotiaaksi asti.
        2-vuotiaan vastuskyky on vain 80 % aikuisen vastustuskyvystä, joten "lisäapu" on tuonikäisilläkin on tarpeen.

        Imetys ei sulje onneksi pois tavallisen kotiruoan syömistä. Tai muiden maitotuotteiden käyttöä.

        Jaa, että kukaan normaali?
        Sinäkö sen määrittelet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe