Ylex kaipaa muutosta ja pian!

jts

Niin,

Ylex:llä pitäis nyt vihdoinkin painaa sitä paniikkinappia sillä ohjelmisto alkaa olla täyttä roskaa! Kun entinen Radio Mafia kuopattiin ja Ylex tuli tilalle, katosi kanavan viihteellisyys totaalisesti.

Mikä mättään. Suurin onglema on tiettyjen juontajien omien arvomaailmojen tuputtaminen. Toimittajien työ ei ole esittää tai käännyttää ihmisiä mihinkään ajatusmailmaan, vaan esittää faktoja monelta kannalta ja antaa kuulijoiden tehdä omat johtopäätöksensä. Nyt tuntuu että tämä "kettutyttö todellisuus" on ainoa oikea. Eikö Ylen kalataisen instanssin pitäis pystyä pidättäytymään tällaisen ulkopuolella? On todella harmi että Maria Hintikka joka on yksi kanavan parhaista toimittajista on pistetty tähän aktivistien huumorittomaan joukkoon.

Aamuohjelma Ylexillä on ihan jees, mutta Tuomas ja Olli voisivat hieman uudistaa juttujaan ja vähentää pissakakkahuumoria.

Iltapäivän ohjelmisto on myöskin ihan jees, mutta on todella sääliä että Maria Hintikka irroitettiin tästä tiimistä. Mielestäni Ile olisi sopinut keskipäivän kettutyttötiimiin huomattavasti paremmin.

Radio mafialla tylsintä antia oli upteekki. Ylex:n tullessa kuvioihin toivoin todella että ko formaatti olisi jäänyt historiaan, mutta mitäpäs sitä turhaan, samaa roskaa erillä nimellä! Huutakaa HEP jos kuuntelette X-ryhmää vapaaehtoisesti! Ohjelmassa soitetaan todella marginaalista ja tylsää musiikkia, joka tosin sopii Xradion formaattiin, mikä kannustaa hajuttomuuteen ja mauttomuuteen!
Eniten ohjelma ärsyttää perjantaisin. Radio mafian perjantaiformaatti oli vertaansa vailla. Viikonloppufiilikset pääsivät todella vauhtiin kun perjantain kevyempien ohjelmien putki alkoi kello 14. Samaa formaattia voitaisiin toteuttaa nykyäänkin. Viikonloppuisin esitetyt ohjelmat kuten Thank God it's Puopolo tai Keskusradio voisi löytää paikkansa perjantain iltapäivästä. Tämän perään voisi tulla hieman menevämpää musiikka soittava ohejelma johon juontajaksi pitäisi löytää osaava dj jolla myös juttu olisi hallussa. Peltsi ei olisi huonokaan vaihtoehto. Itse asiassa Peltsi, Ivan Puopolo ja Maria Hintikka voisi muodostaa hyvän tiimin. Perjantain iltaohjelmassa tuo soittolista voisi joutaa romukoppaan ja päivästä toiseen soivan brittirokin ja RnB:n sijaan aalloilla voisi soida hieman tannsittavampaa muusiikkia ja aavistuksen asenteellisempaa rockia.

37

3910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sano onneks

      ei tarvii enä ylex tänäänissä kuunnella satua, se oli pahin kettutyttö lepakko, se jos kuka tyrkytti mielipiteitään, sama brittirock paska soi ja x-ryhmä soittaa vielä lisää jos joku ei oo tarpeeks saanut päivän aikana sitä kuullaakseen. ite oon kuunnellut aina mafiaa ja ylex:ää kanavalla itseä pidättää enää aamuporukkaa, iltapäivän ile rasittava kuunneltava samoin kuin tänäänin heikki

    • Peltsi65

      Ylex:n taso on laskenut kuin lehmän häntä. Ei ole mikään ihme, että asemaa kuunnellaan paljon maaseudulla, siellä ymmärretään pissakakkajuttujakin paremmin.

      Ylex viimesyksyinen nettiuudistuskin meni penkin alle. Nyt kanava ja nettisivut ovat remontissa. Mutta Ylex aika meni jo. Nuoret ovat löytäneet muut kanavat ja muut mediat.

      • Bob-96

        Kuunneltuani kyseistä kanavaa pari kuukautta sitten täytyy todeta, että en ole vähään aikaan kuullut mitään yhtä järkyttävää.
        Kanavan musiikki on sekaisin (noh, millä kanavalla Suomessa ei olisi) ja juontajat yrittävät olla sanallisesti toinen toistaan nokkalampia toimitettuine matskuineen puhetta tulee paljon, kertaakaan ei naurattanut ja tuli lähinnä semmonen myötä häpeän tunne ja aika vaivautunut olo....jollaista ei koskaan muuten ole tullut esim. ulkomaiden vastaavia kuunnellessa (P3 tai BBC Radio 1).

      • meinheyer
        Bob-96 kirjoitti:

        Olet Bob harvinaisen oikeassa.

        Puheen paljoudenkin ymmärtäisi jos juontajilla olisi oikeasti jotain asiaa turhanpäiväisen lörpöttelyn ja tekohauskuuden sijaan. YleX Tänään on ainut kuunneltava päiväsaikaan lähetettävä ohjelmakokonaisuus kanavalla listaohjelman lisäksi.

        Kannattaisi todellakin ottaa mallia lahden takaa, P3 on loistava paketti verrattuna köykäiseen junttiX:ään. Myös kotoinen X3M on paljon parempi kokonaisuus, nettitoteutuksesta alkaen.

        YleX:n soittolistalle voisi ottaa laajemmin musiikkia, muutakin kuin brittirokkia ja kotimaisia junttiyhtyeitä.

        Mutta ehkä tärkein kysymys kuuluu, miksi tällaista kuunnellaan? Siksikö, ettei parempaa ole tarjolla? Bob?

      • Nimetön
        meinheyer kirjoitti:

        Että mitä ne nuoret ovat löytäneet ja mitä muita radiokanavia kuunneellaan...Ei kyllä valinnanvaraa ole. Kyllä ärsyttää Ylex:llä ne Adelet, Olavi Uusivirrat, Stellat, Retropopit, joita soitetaan aamusta ilteen. Ite kuuntelen musiikin osalta ennemmin marginaali-ohjelmia, on ainaski vaihtuvaa musaa. Mutta kyllä jo aikani kuunnelleena Ivan ja Keskusradio kyllästyttää ainaisilla samoilla jutuilla. Tätä kettutyttö- vertausta en tosin ymmärtänyt, sillä Marjahan on vanha kettutyttö...

      • toistoa
        Nimetön kirjoitti:

        Itseäni huvittaa se, että Mafian tilalle tulleen X:n tarkoitus oli hakea nuorempaa kuulijakuntaa. Lopputuloksena X:ltä ajetaan nyt Mafian aikaista Koe-eläinpuistoa uusintana ja YleQ:n loputtua siirtyi Puopolo X:lle.

        Soittolista siellä on kumminkin liian suppea. Ei pysty kuuntelemaan pitkiä aikoja kun alkaa nyppiä jatkuva toisto.

        Eiköhän tällä kehityksellä pian ole Ylellä kuin yksi radiokanava enää jäljellä. Sieltä sitten tulee merisäätä ja uusintoja.

      • jepujeejee
        toistoa kirjoitti:

        Kyllä. Viihtellisyys on YleX:ltä hävinnyt kokonaan. Tai oikeastaan se viimeinenkin viihdyttävä ohjelma katosi kun Oietarinkadun Oilers Go Go ja sen vuoden mittaiseksi jäänyt edeltäjänsä (nimeäpä en muista mutta juontajina oli Simo Ruuskanen ja Jussi "insinööri" Putkonen.

      • räkkäri market
        jepujeejee kirjoitti:

        Kyllä. Viihtellisyys on YleX:ltä hävinnyt kokonaan. Tai oikeastaan se viimeinenkin viihdyttävä ohjelma katosi kun Oietarinkadun Oilers Go Go ja sen vuoden mittaiseksi jäänyt edeltäjänsä (nimeäpä en muista mutta juontajina oli Simo Ruuskanen ja Jussi "insinööri" Putkonen.

        samaa mieltä perjantai putken kanssa. Ei nykyään hirveästi eroa nuissa ratio ohjelmissa ylexillä, vaikea tunnistaa mitä on menossa.
        Ois muka välillä kuulla mitä kuuluu räkkärimarkettiin sinne korsoon.....
        Niin ja kansakunnan kahvitunti oli kova sana.
        Pietarinkadun oilers GO GO.

        Pitäskö yle äksällä oikesti miettiä kurkistamista sinne naftaliiniin,sieltä voisi löytyä nykypäivään sopivia hahmoja(nykyään puuttuu radiopersoonat peltsikin on hyvää vauhtia tippumassa tästä joukosta pois).

        Onneksi alivaltiosihteereit saa välillä kuunnella ratio suomelta.

      • DJMömmö
        räkkäri market kirjoitti:

        Ylex: Peltsi saarnaa tylsällä melankolisella ja tympääntyneen kuuloisella äänellänsä, muut juontajat yrittävät tehdä kaikesta sanomisesta hauskaa, joka loppujen lopuksi kuulostaa ärsyttävältä tekonaurulta. Aamutiimin Juuso on näistä pahin, pikkupoika yrittää olla nokkela sutkauttelija, mutta epäonnistuu tässä pahasti, jos ei keksi mitään nokkelaa niin silloin pidetää suu kiinni! Ile "Tuomaksen oppipoika" tulee seuraavana. Maria ei sovi nykyiseen "asiaohjelma" formaattiin värssyjensä kanssa.
        Persoonat eivät tule esiin yhdelläkään juontajalla, kaikki ovat jonkun maagisen nuijan alla. Luulen että Pohjois-Korean kansanradion iltapäivä show on paljon mielenkiintoisempi.
        Nova: Mamba.
        Suomipop:Rauli badding Somerjoki
        Rock:Sanoin kulli, olen rock.
        Voice:Vappu Pimiä. Mainitsinko jo Vappu Pimiän.
        NRJ:1 tunnin ohjelmamatskua toistetaan 24 kertaa vuorokaudessa.

      • 33ST1
        DJMömmö kirjoitti:

        Radio 957 = Socialistic Broadcasting System SBS

      • edelleen kaivataan

        totta, että Peltsillä ei kanavalle oo enää asiaa tankomarkkinoiden juontokeikan jälkeen, onhan äijä yli 30v.

        Peltsi & Ile kuuntelu iltapäivisin ennen heinäkuuta oli tympäännyttävää. nyt heinäkuussa on nää tuurarit Lehtinen, Töllinen ja Soikkeli... ehkä noista vois jotain tulla, jos olis munaa pistää Peltsi kanavalta ulos.

      • kokemus valttia
        edelleen kaivataan kirjoitti:

        päin vastoin. yli 30 vuotias hakkaa pelkällä elämän kokemuksella monet nrj voice janarit. peltsi on hyvä, vielä kun saatais kanavalle juuso takaisin.

      • Kesätypykkä
        edelleen kaivataan kirjoitti:

        totta, että Peltsillä ei kanavalle oo enää asiaa tankomarkkinoiden juontokeikan jälkeen, onhan äijä yli 30v.

        Peltsi & Ile kuuntelu iltapäivisin ennen heinäkuuta oli tympäännyttävää. nyt heinäkuussa on nää tuurarit Lehtinen, Töllinen ja Soikkeli... ehkä noista vois jotain tulla, jos olis munaa pistää Peltsi kanavalta ulos.

        Heinäkuu on saanut mut liimautumaan radion lähelle ja kuuntelemaan YleX:ää päivittäin.

        Aamupäivän höpöttäjät Matti ja Heikki sekä iltapäivän Jenny, Petra ja Aino. Näihin on jäänyt koukkuun ja sarkastinen huumori sekä omituinen höpöttely on uponnut täysillä.

        X-Ryhmä ei sitten taas kiinnosta lainkaan.

        Ehkä lomien loppuessa kaihoisasti sitten muistelee näitä hetkiä, katsotaan...

      • hyi hitto...
        Kesätypykkä kirjoitti:

        Hyi helvetti. Tuota Jennyä puskee joka tuutista. Jossain vaiheessa heinäkuuta teki seitsemää päivää ja eli iltapäivässä ja vielä viikonlopussakin kälättämässä. Eipä tuo inisijä-Petrakaan häävi ole. Aino on ok, mutta lomallahan se on viime viikot ollut. Jenny oli jossain vaiheessa (yli vuosi sitten) poissa monta kuukautta, luulin että siitä jo päästiin, mutta ei, paluun teki. Sellaiset joita kaipaa, eivät sitten varmasti tee paluuta kirveelläkään, kuten Olli ja Tuomas.

      • HYI!
        hyi hitto... kirjoitti:

        Ja taas teki Jenny viime viikolla seitsemän päiväisen viikon. Huh. Onneksi lomat loppui ja Jenny poistui iltapäivästä. Toivottavasti Jenny nyt pitäisi oikein kunnon sapatin viikonlopustakin noilla heinäkuussa keräämillään seitsemän työpäivän ylityötunneillaan.

    • Flädä

      Ainoa kuunneltava ohjelma nykyään YLEXssä on Koe-eläinpuisto ja sekin on tehty Mafian aikoihin. YLEX musa on todella outoa paskaa ja nimen omaan tarkoitettu marginaaliporukoille, jos nekään edes viitsivät kuunnella moista skeidaa. Pois aito on riemu ja hauskuus verrattuna Mafiaan.

    • kilpert

      Faktahan on että aina kun tulee muutosta, oli asia mikä tahansa, on se jonkun mielestä negatiivista. Muutos luo mielipiteitä joka on hyvä.. turhat ininät vaan pois. Radiotarjonta ainakin pk-seudulla on sen verran hyvä et kaikille varmasti löytyy oma kanava jota kuuntelee. Aina ei voi olla hyvät jutut ja jos ei jonkun mielestä ole koskaan hyviä juttuja juontajilla niin kannattaa vaihtaa kanavaa. Radio mafiahan oli loistokanava.. viel ysärillä. Aivan kuten kävi radio citylle, kanava alkoi menettää kuuntelijoita ja silloin sen 'imagoa' oli muutettava. Jos ylex:än tän hetken juontajat eivät miellytä, kannattaa kanavaa vaihtaa jo nyt koska kaikki uudet juontajat jotka sinne on haalittu on loppujen lopuks suht samasta muotista.

      • ja muut keski-ikäiset

        Iän karttuessa ne jutut, jotka toimivat 15-kesäisenä Radiomafian hassujen setien sanomana eivät enää uppuakaan saman, mutta nyt kolkytkesäisen kuulijan kaaliin. Sellaista se elämä on. YleX on todellisuudessa suunnattu akateemisille vähän yli kaksikymppisille tai amk-opiskelijoille. Kolmevitoset ovat Nova-kauraa tai kuuntelevat ehkä Radio Suomea tai vastaavia aikuiskanavia.

      • Mantariini37
        ja muut keski-ikäiset kirjoitti:

        Iän karttuessa ne jutut, jotka toimivat 15-kesäisenä Radiomafian hassujen setien sanomana eivät enää uppuakaan saman, mutta nyt kolkytkesäisen kuulijan kaaliin. Sellaista se elämä on. YleX on todellisuudessa suunnattu akateemisille vähän yli kaksikymppisille tai amk-opiskelijoille. Kolmevitoset ovat Nova-kauraa tai kuuntelevat ehkä Radio Suomea tai vastaavia aikuiskanavia.

        Kyllä mä yli kolmevitosena ennemmin kuuntelen YleX:n juttuja, kuin kaupallisten kavavien mainoksia ja esim "Novaaaaa"-huutoa joka välissä. Ehkä mun huumori on sitten jäänyt teinien tasolle?

        Pientä kritiikkiä pitää silti antaa. Juontajien puhetyyli käy joskus ärsyttämään

        Taitaa Tytillä olla kielikoru, kun maiskuttelee ja sössöttää välillä siihen tyyliin. Ja lauseen loppuun aina hirveä henkäisy. Ärsyttää.
        Noora taas venyttää vokaaleja ihan liikaa sanan lopussa. Jaaa, ettäää, muttaaa, jne. Keskellä lausetta ja jatkuvasti. Ärsyttää.

        Mutta Marja, Heikki, Ile, Peltsi, Matti, Jenny jne. ovat kuunneltavia ja hupaisia. :)

    • katosivat

      Tuomas ja Olli?

      • näin.

        Olli on iltapäivän tuottajana (näkyy joskus webcamissa) ja Tuomas läks muualle.

      • näin.
        näin. kirjoitti:

        Olli on iltapäivän tuottajana (näkyy joskus webcamissa) ja Tuomas läks muualle.

        Olli on Viikonlopun tuottajana ja Tuomas YLE:n tv-puolella toimittajana ja juontajana. Viimeksi Summerin tiimissä.

    • poistui...

      Marjakin sitten lähti. On se kumma että hyvät lähtee ja paskat jää ja paskaa tulee tilalle.

      • saatana,

      • aamutiimi
        saatana, kirjoitti:

        http://ylex.yle.fi/radio/juontajat/marja

        voi jumalauta saatana.. nyt ois kyl kanavajohdolla viimen itsetutkiskelun aika!

        vasta p on. Joku pappa roudattu Oulusta ja tuonut bingokoneen mukana.
        Venla tuo käheä-ääninen "kaunokainen".

      • Radio fani
        aamutiimi kirjoitti:

        vasta p on. Joku pappa roudattu Oulusta ja tuonut bingokoneen mukana.
        Venla tuo käheä-ääninen "kaunokainen".

        Mun mielestä YleX iltapäivä on alkanut toimia helevetin hyvällä tavalla, Etenkin Ile on musta jostain kumman syystä parantanut kulkuaan huomattavasti. Musta koko jengi siellä on todella kohdillaan...

      • ppsl
        Radio fani kirjoitti:

        Mun mielestä YleX iltapäivä on alkanut toimia helevetin hyvällä tavalla, Etenkin Ile on musta jostain kumman syystä parantanut kulkuaan huomattavasti. Musta koko jengi siellä on todella kohdillaan...

        näimpä, oot huomannu saman. seuraava liike on pistää jengi aamuun -> peltsi ei jaksa, lopettaa muutenki? ja muutkin väsyy ja kyllästyy ja lähtee pois. jotain sellaista veikkailen Tuomas & Olli kuviota ajatellen.

        Ile on ollu kanavalla aika monta vuotta, kohta hänen aikansa koittaa, oisko seuraava lähtijä Peltsin jälkeen?

      • Ratio
        ppsl kirjoitti:

        Aamut on olleet 100% perseestä siitä lähtien kun Tuomas ja Olli lähtivät.
        Venlan naurunkäkätys vituttaa suunnattomasti, onneksi ymmärsi viimein lähteä.
        Juuso tuo itseään esiin liikaa, eikä todellakaan ole edes yhtään hauska. Popjuorujen "imitaatiot" viimeistään saa vaihtamaan kanavaa, eikä asiaa helpota Aamun ohjelmien tunnuslaulelmat.
        Matti olisi ehkä muuten ihan ok, mutta äänensä puolesta kuuluisi Novan iltapäiviin.

        Jennylle ehdottomasti enemmän radioaikaa!!! Todella hauska ja sanavalmis tyyppi.
        Aino ja Jenny vois alkaa vetämään aamuja, näillä homma toimii yhdessä hienosti.
        Iltapäivien jätkillä juttu luistaa, ihme on, jos ei edes kerran päivässä saa nauraa vedet silmissä.

        Eli Juuso hemmettiin, jo sillä saataisiin laatu nousuun aamuissa.

      • itse.
        Ratio kirjoitti:

        "Venlan naurunkäkätys vituttaa suunnattomasti, onneksi ymmärsi viimein lähteä."

        mitä?! kaakka tajunnu ITSE lähteä?

        "Jennylle ehdottomasti enemmän radioaikaa!!! Todella hauska ja sanavalmis tyyppi."

        on.

      • perminaattori

        Ylex pitää kohdentaa nuoremmille. Tällä nyky menolla se putoaa Novan ja Radio Suomen väliin. Ei kiinnosta ketään oli juontajina kuka tahansa.

      • Ratio
        itse. kirjoitti:

        "Venlan naurunkäkätys vituttaa suunnattomasti, onneksi ymmärsi viimein lähteä."

        mitä?! kaakka tajunnu ITSE lähteä?

        "Jennylle ehdottomasti enemmän radioaikaa!!! Todella hauska ja sanavalmis tyyppi."

        on.

        "mitä?! kaakka tajunnu ITSE lähteä?"

        Jep. Viime torstaina oli aamussa viimeistä kertaa, meni X-Ryhmän poikien matkaan.

      • sdffffffff
        Ratio kirjoitti:

        "mitä?! kaakka tajunnu ITSE lähteä?"

        Jep. Viime torstaina oli aamussa viimeistä kertaa, meni X-Ryhmän poikien matkaan.

        Peltsi lähtee 31.12. Tilalle tulee Jenny.

      • oiniitäaikoja
        perminaattori kirjoitti:

        Ylex pitää kohdentaa nuoremmille. Tällä nyky menolla se putoaa Novan ja Radio Suomen väliin. Ei kiinnosta ketään oli juontajina kuka tahansa.

        Radiomafia oli aloittaessaan hyvinkin erilaista ja tuoreen kuuloista. Sellaista ei oltu ennen kuultu.Mutta valitettavasti konseptia ei pystytty uudistamaan ja ajanmukaistamaan riittävästi.

      • szkjw
        oiniitäaikoja kirjoitti:

        Radiomafia oli aloittaessaan hyvinkin erilaista ja tuoreen kuuloista. Sellaista ei oltu ennen kuultu.Mutta valitettavasti konseptia ei pystytty uudistamaan ja ajanmukaistamaan riittävästi.

        Radiomafia oli lähes suora kopio eräiden paikallisradioiden tarjonnasta. Ei siis tuonut kokonaisuutena kovin suuria uudistuksia kuin ehkä peräböndelään, jossa paikallisradio oli yhtä kuin p.askanlapioimista heinäseipäälle kivan iskelmämusiikin säestyksellä. Aika kultaa muistot, mutta Radiomafiassa oli paljon parannettavaa. Aika ajoi sen ohi.

      • Kuulijat kaikkoamass

        Ei mikään yllätys kun kyseessä on Yle. Sama on Yle urheilussa, Hyvät toimittajat ja selostamisen taitavat häipyvät muille kanaville. Ne jotka sitten nostetaan esille uusista korvaajista televisiossa selostajina tai urheilulähetyksien studioisäntinä ovat heistä suurin osa selvästi lähtijöitä huonompia. Paremmatkin lähtevät heti pois kun paikka toiselta kanavalta avautuu, kun Ylellä huonommatkin saavat enemmän vastuuta.

        Lopettakaa itkeminen ja kuunnelkaa muita kanavia. Ihan varmasti jokaiselle löytyy jokin kaupallinen kanava, jota on ihan mukava kuunnella. Totuushan on, että Suomessa ei ole kuitenkaan yhtään oikeasti hyvää radiokanavaa. On vain kanavia, joissa osa ohjelmista ja soitetusta musiikista on hyvää kuulijan mielestä.

        Kyllähän se Suomen euroviiskukarsintakin onnistuttiin täysin pilaamaan, kun asialle otettiin Ylex:n porukkaa mukaan. Olisi nyt kuvitellut, että ei voisi vanhasta huonommaksi uudistus mennä, mutta niin vain todellakin kävi.

        Summerikin on nykyään jotain ihan täyttä p****a. Uudistusta sekin kaipasi, mutta ei pilaamista.

    • Terve menoa YLEx

      Älä kuuntele Ylex:ää. Kun kuuntelijaluvut vajoaa pohjalukemiin niin joko Ylex lakkautetaan tai vihdoinkin saataisiin joku järki kanavalle.

      Itse en ole kuunnelut kyseistä kanavaa enää aikoihin. Miksi kuuntelen kanavaa jolla soi vähemmän omia suosikkejani kuin muilla kanavilla ja yleisestikin soittolista on kaupallisia kanavia huonompi. Kanavalla on muutamia todella huonoja juontajia, kuten Jenny joilta ei tunnu tulevan mitään järkevää suusta ulos. Muutenkin useilla juontajilla on lapsellinen ote ja lässytetään ja ulistaan tyhjänpäiväisyyksiä. Ihan kun ei tiedettäisi, että ollaan suorassa radiolähetyksessä. Himotuimmat lähetyksen juontaja Tytillä on myös tarve aina välillä piilo vittuilla, joistain listalle päätyneistä artisteista/bändeistä.

      Uuden musiikin aamuvuoro. Ohjelman nimestä käsittää, että siinä pitäisi soida uusimusiikki. Kuitenkin ohjelmassa soivat samat kappaleet, jotka eivät ole päätynett soittolistalle useasti. Kuukauden tai enemmänkin vanhoja kappaleita soitetaan useasti. Missä on se uusi musiikki? Maailmassa tehdän niin paljon musiikkia, että ei varmasti tarvitsisi soittaa kahta kertaa samaa kappaletta samassa muodossa kyseisessä ohjelmassa.

      Jos ihminen on Ylex uskollinen ollut kauan helpoin hyppäys ja pehmein lasku on vaihtaa NRJ:lle. Siellä soi huonon musiikin seassa paljon sellaisia hyviä mitä Ylex:llä ei päädy koskaan soittolistalle. Juontajat ovat asiallisempia kuin Ylex:llä. Aamupojista en tosin tiedä kun ohjelmaa harvoin kuuntelen.

      Kesäkuun tuloksia viikkotavoittavuus tuhansina
      NRJ 1 010 (milljoona rikki ensimäistä kertaa NRJ finlandin historiassa)
      Ylex 757
      Radio Rock 744
      Suomipop 832
      The Voice 714

      Radio Rockin aamuohjelma Korporaatio on jotain aivan omaa luokkaansa radiossa. Jonen päivävuoro ja Jone ja kesäpojat myös ihan hyvä ohjelma.

      Korporaatio Radio Rock
      http://www.youtube.com/watch?v=f24sV4mkHy8

      Esimerkiksi ylen urheilutoimituksesta voisi tehdä todella pitkän listan lähtijöistä, jotka ovat isossa roolissa muilla kanavilla. Tässä muutamaTeemu Niikko, Tuomas Tahvanainen, Kimmo Porttila, Laura Ruohola, Ville Klinga.

      • tjaajaa

        toi ny ei pidä paikkaansa, et nrj:llä olis paremmat juontajat kuin ylex:llä. Jennyn kuvottavuus ei sitä niin paljoa huononna. soittolista nrj:llä on ylex:ää innovatiivisempi ja monipuolisempi.

        rock on vielä väsyneempi kanava soittolistaltaa niin kuin suomipop ja voice.

        "Lopettakaa itkeminen ja kuunnelkaa muita kanavia. Ihan varmasti jokaiselle löytyy jokin kaupallinen kanava, jota on ihan mukava kuunnella. Totuushan on, että Suomessa ei ole kuitenkaan yhtään oikeasti hyvää radiokanavaa. On vain kanavia, joissa osa ohjelmista ja soitetusta musiikista on hyvää kuulijan mielestä."

        eli aivot narikkaan ja shitnova päälle? onpa hyvä argumentti, ettei Suomessa kuitenkaan...

        Euroviisuvalinta ois voitu hoitaa paremmin, vaikuttiko kielipolitiikka tuloksee jotenkin, sitä ei tiedetä. Dick Hietamäki ja Tomi Saarinen sitä varmaan etunenässä hoitelee.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe