Israel

käyntini kohteena. Kaupunki oli Nathanya. Aika kesä ja kelit olivat kohdillaan. Tytöt järkyttävän kauniita. Sotilastytöillä minimekot ja konepistoolit selässä... aahh.. Tosi seksin näköistä..
Meitä oli kolme vaaleaa sotilaspoikaa lomalla.
Tulimme kaverin kaa yökerhosta aamulla. Kello oli jotain kai viisi. Aurinko teki nousuaan. Päätimme mennä uimaan. Eikun rannalle ja menoksi. Olimme kovakuntoisia jätkiä ja kauhoimme aika pitkälle innostuksissamme. Kun tuli aika lähteä rannalle päin niin se ei onnistunutkaan. Merivirta vei ulapalle vaikka kuinka kauhoimme toiseen suuntaan. Katsoin kauhuissani tyhjää rantaa. Apua emme saisi. Kaveri lillui parinkymmenen metrin päässä. Ei ollut tyhmä. Tajusi tilanteen että kuolisimme tänään.
Moikkailimme siinä ja toivottelimme toisillemme rohkeutta. En oikeastaan pelännyt mutta en luovuttanutkaan. Ja ihme tapahtui. Merivirta käänsi meidät pitkälle rakennetulle aallonmurtajalle. Sinne päästyämme vedimme henkeä aika pitkään, heitimme nahkafemmat sekä aloitimme uuden päivän.. sanailee 27 x ...
0444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


- 68 oli kirjoitti:

käyntini kohteena. Kaupunki oli Nathanya. Aika kesä ja kelit olivat kohdillaan. Tytöt järkyttävän kauniita. Sotilastytöillä minimekot ja konepistoolit selässä... aahh.. Tosi seksin näköistä..
Meitä oli kolme vaaleaa sotilaspoikaa lomalla.
Tulimme kaverin kaa yökerhosta aamulla. Kello oli jotain kai viisi. Aurinko teki nousuaan. Päätimme mennä uimaan. Eikun rannalle ja menoksi. Olimme kovakuntoisia jätkiä ja kauhoimme aika pitkälle innostuksissamme. Kun tuli aika lähteä rannalle päin niin se ei onnistunutkaan. Merivirta vei ulapalle vaikka kuinka kauhoimme toiseen suuntaan. Katsoin kauhuissani tyhjää rantaa. Apua emme saisi. Kaveri lillui parinkymmenen metrin päässä. Ei ollut tyhmä. Tajusi tilanteen että kuolisimme tänään.
Moikkailimme siinä ja toivottelimme toisillemme rohkeutta. En oikeastaan pelännyt mutta en luovuttanutkaan. Ja ihme tapahtui. Merivirta käänsi meidät pitkälle rakennetulle aallonmurtajalle. Sinne päästyämme vedimme henkeä aika pitkään, heitimme nahkafemmat sekä aloitimme uuden päivän.. sanailee 27 x ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu