Tapasin kerran erään entisen koulukaverini, joka oli ollut yksi pahimmista kiusaajistani. Kouluajoista oli vierähtänyt yli kymmenen vuotta eikä tää kaveri muistanut kiusanneensa minua koskaan. Hänen hämmästyksensä oli niin aito kertoessani asiasta hänelle, että uskoin hänen todella unohtaneen koko kiusaamisen. Miten erilaisia me ihmiset ollaan ja mitä aika tekee tapahtumille ja muistikuville? Toinen unohtaa kevyesti tuosta vaan ja toinen ehkä kärsii loppuelämänsä.
muistaminen
4
234
Vastaukset
- ex-kiusattu
Niin. Helppo se on kiusaajan unohtaa ja jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan kun uhri on se, joka kantaa kaikki tuskat!
Minun elämästäni meni ainakin 10-11 vuotta pilalle kiusaamisen ja sen jälkioireiden takia. Kiusaamiseeni olennaisesti kuuluneen eristämisen takia sosiaalinen elämäni ei vielä nyt parikymppisenäkään ole lähelläkään normaalia. Elämää kodin ja työpaikan ulkopuolella ei ole juuri ollenkaan, työkavereita syvempiä kaveruussuhteita ei ole. Vaikka muut kiusaamisen arvet ovatkin umpeutuneet/umpeutumassa, yksinäisyys on yhä jäljellä ja varmaan pysyykin hautaan asti.- anne
kaiken keskellä yksin.
Synnyt YKSIN,
elät YKSIN,
kuolet YKSIN.
Näin se menee, kaikki muu on harhaa. Ja ainoa keneen voit luottaa on SINÄ ITSE, eikä aina itseensäkään voi luottaa täysin :).
Muista kuitenkin tehdä aina kuten omatuntosi käskee, silloin voit olla itsestäsi ylpeä aina ja joka käänteessä. Ole oikeudenmukainen ja reilu kaikkia ja kaikkea kohtaan. Silloin sinulla on ENKELIT ystävinä ja muita "Ystäviä" et tarvitse. Kavereita vain, sillä ihminen ei koskaan ole todellinen ystävä toinen toiselle.
- anna
Kuinka kiusaajat voivat edes muistaa kiusanneensa, jos eivät sitä koskaan ymmärrä? Heillehän se on pelkkää jokapäiväistä "mä olen tosi rankka"-todistelua: "Ei se mitään kiusaamista ole, se ottaa sen vain liian vakavasti."
- iso ja paha
Kiusaaminen on kiusaajalle oman sosiaallisen statuksen pönkitystä ja "harmitonta" välitunti puuhaa.
Minun on vaikea käsittää mikä sää jonkun kiusaamaan...etenkin jotain heikkoa ja pientä.
Vaikka minulla ei ole mitään kauhean hyvää sanottavaa omista kiusaajistani niin ainakin valitsivat sentään vaativan uhrin ja niinku niille ilmeni niin vähän liiankin vaativan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481259Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753