POMERANIAN

Hei!
Onko tietoa pomeranian rodusta! Olisimme kiinnostuneet siitä, ja meillä on ollutkin yksi, tädin koira, mutta se on tuotu ulkomailta. Eli onkohan tätä rotua vaikea saada suomesta ja millä hintaa?:)

Asialliset vastaukset!
4608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pommi on hankala "saada"(ostaa).Pentuja syntyy vain 1 tai 2 per emo,ja ovat usein jo varattuja.Itse odottelin omaa pommia melkein 3 vuotta.Pommien hinnat liikkuu käsittääkseni 1200-2500 välillä.Onnea vaan pommin hankintaan.Ihana pakkaus on!

Äänestä

MITÄ vv.vv Vuonna 2001

Äänestä

Kyllähän Suomessa pommikenneleitä piisaa. Niistä saa tietoa vaikkapa pienpystykorvayhdistyksestä, jonka yhteystiedot löytänet googlettamalla. Myös www.koirat.com -sivustolta taitaa löytyä aika hyvin infoa.

Pommi on vaativa rotu (haukkuherkkä, joskus vähän itsepäinen, urokset varsin reviiritietoisia jne.), mutta fantastisen nopeita oppimaan sekä tarmokkaita ja eloisia veijareita.

Perheeseen, missä on kovin pieniä lapsia, en pommia ottaisi, vaikka tiedän, että näin monet tekevät. Oma pommimme ei ainakaan pidä, että sitä vedetään hännästä tai muuten kiusataan, ja on joskus vähän varautunut lasten läsnäollessa.

Äänestä
  • Ei kait mikään koira pidä siitä,että sitä ve3detään hännästä!!!Tuo ei liene mikään pommien "erikoisominaisuus".,Voihan vee mitä täällä lukee .....ääh!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pomeranian, kleinspitz. kirjoitti:

Hei!
Onko tietoa pomeranian rodusta! Olisimme kiinnostuneet siitä, ja meillä on ollutkin yksi, tädin koira, mutta se on tuotu ulkomailta. Eli onkohan tätä rotua vaikea saada suomesta ja millä hintaa?:)

Asialliset vastaukset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu