Täällä näyttää olevan viisaita herroja ja rouvia lukemassa ja vastaamassa. Osaatteko vastata tällaiseen kysymykseen: miten minä ja siskomme voimme turvata lesken meille maksamatta jättävän tasingon tapauksessa, jossa leski omistaa kiinteistön ja vainajalla oli 2 euroa (noin niinkuin kuvainnollisesti). Millainen paperi tulee laatia? Minne se tulee osoittaa? Tietääkö joku tarkemmin, jolla on vastaava tilanne kenties.
Kiperä kysymys
10
877
Vastaukset
- Tahra
Kysymys oli vähän epäselvä. Tasinkoahan maksetaan kuoleman tai avioeron jälkeen osituksen perusteella "köyhemmälle" puolisolle.
Tässä lienee kysymys siitä, että toinen puoliso - se köyhempi - on kuollut ja hänen perillisensä olisivat odottamssa tasinkoa. Leski ei kuitenkaan avioliitolain 103 §:n mukaan ole velvollinen maksamaan tasinkoa ensiksi kuolleen perillisille.- hoitaa asian lain vierestä
Tänäpäivänä ei tarvitse muuta kuin valehteleva ketku asianajaja, niin kyllä hoitaa asian kuin asian kotiinpäin.
On asianajajia jotka kääntävät mustan valkoiseki ja heillä pelaa suhteet kaikkiin tuomioistuimiin. Asiasi päätetään jo etukäteen ennen oikeudenkäyntiä, että saat sisaresi kanssa tasingot leskeltä. -Lykkyä tykö vain ! - Funtsija
Ahaa, tasinkoa siis ei saa automaattisesti, vaikka leski veivinsä joskus heittääkin. ????
- Tahra
Funtsija kirjoitti:
Ahaa, tasinkoa siis ei saa automaattisesti, vaikka leski veivinsä joskus heittääkin. ????
Leski kun heittää veivinsä, hänet perii hänen lakimääräiset perillisensä ja mahdollinen testamentinsaaja.
Mikäli ositus on tehty lesken eläessä, ei hänen ensiksikuolleen puolisonsa perillisillä ole mitään oikeutta lesken jäämistöön, elleivät he samalla ole lesken perillisiä, testamentisaajia tai velkojia.
- utelias leski
miksi ihmeessä teidän pitäisi saada lesken omaisuus? Oletteko rintaperilisiä? Kysymyksen sävystä päätellen ette.
- Bimbo
Mielestäni kuolinpesän omaisuus on jaettava, jos yksikin osakas sitä vaatii. Mutta jos jaettavaksi ei ole muuta omaisuutta kuin lesken asustama asunto, sitä ei lain mukaan saa myydä lesken alta. Onko leskellä rahaa? Kuka hoiti isänne perunkirjoituksen, toimiko leski pesänilmoittajana? Perunkirjoituksessa olisi pitänyt käydä ilmi myös lesken sen hetkinen omaisuus nimenomaan mahdollisen tasingon maksamista varten. Jos leski toimi pesänilmoittajana, ilmoittiko hän rehellisesti myös muun omaisuuden: talletukset, mahdollisen maaomaisuuden, arvoesineet kuten arvotaulut yms.? Jos leski sattuneesta syystä oli jo isänne naituaan rikkaampi, kuuluu hänen maksaa tasinkoa myös tästä omaisuudesta, ellei heillä ollut avioehtoa. Avioehto ei voi olla piirongin laatikosta löytyvä avioparin laatima sopimus, se on saatettava lainvoimaiseksi nimismiehellä.
Ilmoittakaa palstalla sähköpostiosoitteenne, niin otan yhteyttä. Selvittelen lakiasioita harrastuksenani ja saan näin hyvää harjoitusta. Jos kiinnostut itsekin asioista, käväise tutustumassa otsikon nettisivustoon, josta löytyy koko Suomen lainsäädäntö ja mukava hakukone, johon voit kirjoittaa sanan, johon liittyviä lakeja etsit, tässä tapauksessa vaikkapa tasinko tai kuolinpesä tai perunkirjoitus tai avioehto.- Tahra
"Selvittelen lakiasioita harrastuksenani ja saan näin hyvää harjoitusta."
HUOM ! VAROKAA AINA LAKIASIOISSA TÄLLAISIA HARRASTELIJOITA !!!!!!!!
Heidän neuvonsa saattavat osoittautua kohtalokkaiksi, kuten myös maallikon omat laintulkinnat ! - Neuvottomat
Tahra kirjoitti:
"Selvittelen lakiasioita harrastuksenani ja saan näin hyvää harjoitusta."
HUOM ! VAROKAA AINA LAKIASIOISSA TÄLLAISIA HARRASTELIJOITA !!!!!!!!
Heidän neuvonsa saattavat osoittautua kohtalokkaiksi, kuten myös maallikon omat laintulkinnat !Hyvä kun varoitit harrastelijoista.....
Olemme saaneet nyt vastauksia useitakin.
Kuitenkin näyttää siltä, että tasinkoa ei saa,
vaikka sellainen kuuluukin.
Isämme oli aiemmin naimisissa, josta vaimo kuoli. Nyt oli toisen kerran naimisissa ja hän kuoli itse, mutta leski elää. - Tahra
Neuvottomat kirjoitti:
Hyvä kun varoitit harrastelijoista.....
Olemme saaneet nyt vastauksia useitakin.
Kuitenkin näyttää siltä, että tasinkoa ei saa,
vaikka sellainen kuuluukin.
Isämme oli aiemmin naimisissa, josta vaimo kuoli. Nyt oli toisen kerran naimisissa ja hän kuoli itse, mutta leski elää.Kuten jo aluksi sanoin, leski ei ole VELVOLLINEN luovuttamaan tasinkoa, mutta hänvoi sen tietenkini tehdä, mikäli onkin jo verotussyistä kohtalaisen tavallista, mikäli puolisoilla on vain yhteisiä perillisiä.
Mikäli ositusta ei ole tehty ennen kuin leskestä aika jättää, tulee mahdollinen tasinko teidän hyväksenne, mutta lesken eläessä ei häneltä sitä voi vaatia, eikä sen saantia voida mitenkään turvata, mikäli hän vetoaa tuohon AL 103 §:n mukaiseen nk. tasinkoprivilegiin.
Vielä näistä harrastelijoista, ettei ollut tarkoitus bimboa mitenkään loukata. Juridiikka on hyvä harrastus mutta, kouluttamattoman on itsekin tunnettava vastuunsa ja tiedostettava riskit tietämättömyyden/taitamattomuuden seurauksista. Enkä tarkoittanut varoituksella suosia tolkuttoman kalliita asianajajia, vaan lähinnä sitä, että usein mm. viranomaisilta saa ihan ilmaista neuvontaa esim. verokysymyksissä. Verottajan tarkoitus ei ole maximoida ihmisten veroja, vaan toimia lain mukaan ja mm. neuvoa kansalaisia heidän verosuunnittelussaan.
Hyvin monet ovat myös oikeutettuja maksuttomaan oikeusapuun ja myös pankkien lakimiehet antavat vinkkejä oman pankin asiakkaille.
Mutta asioissa missä on isommista arvoista kysymys, kannattaa aina kääntyä koulutetun asiantuntijan puoleen. - kokemusta on
Tahra kirjoitti:
Kuten jo aluksi sanoin, leski ei ole VELVOLLINEN luovuttamaan tasinkoa, mutta hänvoi sen tietenkini tehdä, mikäli onkin jo verotussyistä kohtalaisen tavallista, mikäli puolisoilla on vain yhteisiä perillisiä.
Mikäli ositusta ei ole tehty ennen kuin leskestä aika jättää, tulee mahdollinen tasinko teidän hyväksenne, mutta lesken eläessä ei häneltä sitä voi vaatia, eikä sen saantia voida mitenkään turvata, mikäli hän vetoaa tuohon AL 103 §:n mukaiseen nk. tasinkoprivilegiin.
Vielä näistä harrastelijoista, ettei ollut tarkoitus bimboa mitenkään loukata. Juridiikka on hyvä harrastus mutta, kouluttamattoman on itsekin tunnettava vastuunsa ja tiedostettava riskit tietämättömyyden/taitamattomuuden seurauksista. Enkä tarkoittanut varoituksella suosia tolkuttoman kalliita asianajajia, vaan lähinnä sitä, että usein mm. viranomaisilta saa ihan ilmaista neuvontaa esim. verokysymyksissä. Verottajan tarkoitus ei ole maximoida ihmisten veroja, vaan toimia lain mukaan ja mm. neuvoa kansalaisia heidän verosuunnittelussaan.
Hyvin monet ovat myös oikeutettuja maksuttomaan oikeusapuun ja myös pankkien lakimiehet antavat vinkkejä oman pankin asiakkaille.
Mutta asioissa missä on isommista arvoista kysymys, kannattaa aina kääntyä koulutetun asiantuntijan puoleen.Sain juuri viestin oikeuden päätöksestä. Edesmenneen puolisoni poika edellisestä aviosta yritti päästä kukkarolleni isänsä kuoltua. Kyllä pojalla naama venähti ilmoitettuani, etta a) olen yhä elossa eikä omaisuuteni niin ollen ole jaossa, b) kuoltuani et ole millään sijalla perimysjärjestyksessä jälkeeni. Ei uskonut vaan oikeudessa penäsi rahojani. Ei saanut muuta kuin oikeudenkäyntikululaskun. Ahneus tekee kaikenmoista ihmiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117686
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1215327Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1213554Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293547Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352584Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971530Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366