Moi! Toivoisin, että joku osaisi neuvoa. Tämä ongelma vaivaa minua jatkuvasti. Olen 21-vuotias vakituisessa parisuhteessa elävä nainen. Kävin noin viikko sitten lääkärissä virtsatulehdusoireiden ja alavatsakipujen vuoksi. Mitään tulehdusta tai sukupuolitautia ei löytynyt. En myöskään ole raskaana. Kipujen takia kävin tämän viikon aikana vielä kaksi kertaa lääkärillä ja minulle tehtiin gynekologinen tutkimus, josta ei kuitenkaan mitään löytynyt. Nyt minulla on muutaman päivän ajan "poltellut" ja kirvellyt tuolta alhaalta ja lähes koko ajan on sellainen olo, että pissattaisi. En osaa sanoa, onko kipu emättimessä vai virtsateissä, mutta virstatessa ei satu eikä kirvele. Lääkäri epäili mahakipujen vuoksi vatsatautia ja minulla olikin hieman ripulia yhtenä iltana mutta tämän jälkeen mahataudin merkkejä ei ole ollut. Mitä tämä kummallinen polttelu voi olla? Alan olla jo hädissäni.:/
polttelua
Shh
1221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli ensin virtsatietulehdus ja sen jälkeen jatkui tuo "polttelu" jossakin alavatsassa ja pissalla tosiaan voisi istua koko ajan. Pissaa tulee kyllä normaalisti eikä mitään kirvelyä yms. ole. Lisäksi minulla on etenkin iltaisin (tälläkin hetkellä) kuumeinen olo tai siis iho on esim. reisissä kosketusarka samalla tavoin, kuin kuumeen noustessa. Kuumetta/lämpöä ei ole ollut. Mitään tulehdusta ei ole minullakaan ja olen jo alkanut miettimään kaikkia kauheita vaihtoehtoja näille oireille. Minulla oireet ovat kestäneet jo useamman kuukauden ja toivoisin kovasti saavani apua...