Adhd

Mieheni poika on melkein 4v. ja viime kesänä pari sukulaistani sanoi, että tuon lapsen asiat eivät ole oikein. Omat hermoni ovat jo jatkoajalla.
Itselläni ei ole lasta (kaksi keskenmenoa yksi kätkytkuolema takana toisen miehen kanssa tosin)
Silti väitän, että koska minulla on kuusi kummilasta ja lisäksi muut ystävien ja sisarusteni lapset jotain kai tajuan minäkin.
Niin siis olemme olleet yhdessä mieheni kanssa kaksi vuotta ja koko tämän ajan kyseinen lapsi on ollut aivan mahdoton. Vuosi sitten hän saattoi hakata suuttuessaan päätään lattiaan niin kauan, että lapsi oli otettava väkisin ylös sieltä. Sitten oli tuntikausia jatkuvat huutamiset ja kirkumiset. Jatkuvat puremiset ja lyömiset. Mieheni naama oli usein puremia täynnä.
Tarhaan hän meni kolme vuotiaana. Siellä tuli sanomista,kun hän raapi ja puri muita lapsia. Tuli leikkikieltoja tiettyjen lasten kanssa, kun tappelemiset aivan kamalia. Ruokailu kaksin ohjaajan kanssa, kun ei pystynyt syömään muiden kanssa (iski mm. kätensä toisten ruokalautasiin)Ja jatkuvat mielipuoliset huutamiset ja kirkumiset jatkuvat, jonka lisäksi tullut ovien paiskomiset, sylkemiset päin naamaa, nipistelyt jne. Nytkin mieheni naama on verille raavittu.
Lapsi ei pysy keskittymään kovin kauaksi mihinkään ja jos jotain uutta kokeilee eikä onnistu kymmenessä sekunnissa alkaa paiskominen "en osaa" sitten lentää tavarat ja tapetitkin jo lähtenee hänen huoneestaan.
En jaksa enää ottaa kantaa mihinkään, en edes sen jälkeen, kun naamalleni syljettiin.
En ole koskaan tavannut tuollaista lasta.
Välillä hän osaa olla kuin enkeli. Mutta ne ovat harvoin. Lapsi on meillä joka toisen viikon ke-su. Alan jo maanantaisin stressaamaan hänen tuloaan ja migreeni iskee, kun EN VAIN KESTÄ.Rakastan miestäni, mutta mielestäni lapsi pitäisi viedä tutkimuksiin, koska hän ei ole ok. Mutta kummatkaan vanhemmat eivät tunnut asiaa tajuavan.
Onpa taas mukava mennä maanantaina töihin (olemme mieheni kanssa samassa työpaikassa),kun mieheni naama on revitty; minuahan ne varmaan ajattelevat ja ihmettelevät kuinka mahdollista, kun normaalisti niin rauhallinen. Mieheni ei ikinä myöntäisi, että hänen 4v. poikansa ne on tehnyt.
Lopetanko suhteen vai mitä minun pitäisi tehdä???? Mieheni haluaisi, että saisin tuntea äitiyttä tämän lapsen kautta, mutta kun EN TUNNE LASTA KOHTAAN MITÄÄN!! Joskus inhoa ja elämää kohtaan katkeruutta. Vai onko se vika sittenkin minussa???
3415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kuulosta ihan normaalilta. Onko lapsi käyttäytynyt samoin ennen vanhempien eroa? Jos on, niin ammattiapua tarvitsee ja sassiin.

Mitä isä ja äiti ajattelevat pojasta? Onko ainoa lapsi? Jos on, niin ei ole vertailukohdetta, ja pitävät ilmeisesti lasta vain vilkkaana tms. Miten hänet on kasvatettu? Onko ollut "pomo" perheessä, kuten monet ainokaiset ovat.

Keskustele miehesi kanssa asiasta. Jollei ole halukas, etsi tietoa ADHD:sta ja esitä faktat miehellesi. Älä syytä häntä, vaan kerro huolestuneisuutesi lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan. Jos mies on fiksu hän ymmärtää.

Ei normaali 4-vuotias noin käyttäydy. Ihmettelen kyllä jollei neuvolassa tai tarhassa olla huomattu mitään...

Äänestä
  • Luin huolimattomasti viestisi ja vastasin hätäisesti.

    Tarhassa siis ollaan tietoisia ja vanhemmat eivät ilmeisesti tiedosta tilannetta.

    Edelleen kuitenkin epäilen, että lapsi ei ole "normaali" jos on käyttäytynyt noin ennen eroakin. Muutoin kyseessä saattaa olla paha uhmaikä tai jotain traumaa vanhempien erosta. Syy pitäisi kyllä selvittää pikisesti.

    Äänestä

  • Kolmen lapsen äiti kirjoitti:

    Luin huolimattomasti viestisi ja vastasin hätäisesti.

    Tarhassa siis ollaan tietoisia ja vanhemmat eivät ilmeisesti tiedosta tilannetta.

    Edelleen kuitenkin epäilen, että lapsi ei ole "normaali" jos on käyttäytynyt noin ennen eroakin. Muutoin kyseessä saattaa olla paha uhmaikä tai jotain traumaa vanhempien erosta. Syy pitäisi kyllä selvittää pikisesti.

    Minun 6v lapsellani on adhd mutta ei hän ikinä ole noin väkivaltaisesti käyttäytynyt,minusta sinä aikuisena teet väärin jos/kun et ymmärrä et lapsella on hyvin pahaolla sisällä. Lapsen vanhemmilla taitaa olla vain asia niin etteivät asiaa hyväksy et juuri heidän lapsella olisi jotakin ongelmia,ajan myötä niitä käsitellään. paha on mennä ns.ulkopuolisen hoitaa asiaa kun ei ole lapsen huoltaja,kyllä varovasti asiasta pitää puhua sun ja hyvähän se on et joku on huomannut asian mutta pitää muistaa et liika on liikaa,lapsi kun voi ahdistua entistä enemmän.
    Toiv.saatte asiat puhuttua ja lapsi saa huom.tunne-elämänsä kuntoon saamalla terapiaa mutta neuron tutkimusten ym kautta nämä hoituu ja on muuten pitkä prosessi,ainakin meillä 3v hoitojen jälkeen diagnoosi vasta sai mun lapsi ja lääkitys ollut kohta vuoden verran ja elämä meillä ainakin helpompaa mutta ei vain lääkkeiden vaan myös kun terapia on siinä rinnalla=)kyllä se elämä alkaa teilläkin hymyillä,uskoisin ainakin niin=)ei kannata lannistua.Itse pelkäsin kun nyk.mieheeni tutustuin et hän ei jaksa ym lastani mutta tuntuu heh et välillä jaksaa enemmän kun minä itse,aivan mahtava"iskä"lapselleni koska omaa isää ei enää ole,rakastaa ja pitää häntä kuin omanaan,on myös omiakin biologisia lapsia jotka asuvat meidän luona=)elämä on ihanaa..ainakin meillä=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilys kirjoitti:

Mieheni poika on melkein 4v. ja viime kesänä pari sukulaistani sanoi, että tuon lapsen asiat eivät ole oikein. Omat hermoni ovat jo jatkoajalla.
Itselläni ei ole lasta (kaksi keskenmenoa yksi kätkytkuolema takana toisen miehen kanssa tosin)
Silti väitän, että koska minulla on kuusi kummilasta ja lisäksi muut ystävien ja sisarusteni lapset jotain kai tajuan minäkin.
Niin siis olemme olleet yhdessä mieheni kanssa kaksi vuotta ja koko tämän ajan kyseinen lapsi on ollut aivan mahdoton. Vuosi sitten hän saattoi hakata suuttuessaan päätään lattiaan niin kauan, että lapsi oli otettava väkisin ylös sieltä. Sitten oli tuntikausia jatkuvat huutamiset ja kirkumiset. Jatkuvat puremiset ja lyömiset. Mieheni naama oli usein puremia täynnä.
Tarhaan hän meni kolme vuotiaana. Siellä tuli sanomista,kun hän raapi ja puri muita lapsia. Tuli leikkikieltoja tiettyjen lasten kanssa, kun tappelemiset aivan kamalia. Ruokailu kaksin ohjaajan kanssa, kun ei pystynyt syömään muiden kanssa (iski mm. kätensä toisten ruokalautasiin)Ja jatkuvat mielipuoliset huutamiset ja kirkumiset jatkuvat, jonka lisäksi tullut ovien paiskomiset, sylkemiset päin naamaa, nipistelyt jne. Nytkin mieheni naama on verille raavittu.
Lapsi ei pysy keskittymään kovin kauaksi mihinkään ja jos jotain uutta kokeilee eikä onnistu kymmenessä sekunnissa alkaa paiskominen "en osaa" sitten lentää tavarat ja tapetitkin jo lähtenee hänen huoneestaan.
En jaksa enää ottaa kantaa mihinkään, en edes sen jälkeen, kun naamalleni syljettiin.
En ole koskaan tavannut tuollaista lasta.
Välillä hän osaa olla kuin enkeli. Mutta ne ovat harvoin. Lapsi on meillä joka toisen viikon ke-su. Alan jo maanantaisin stressaamaan hänen tuloaan ja migreeni iskee, kun EN VAIN KESTÄ.Rakastan miestäni, mutta mielestäni lapsi pitäisi viedä tutkimuksiin, koska hän ei ole ok. Mutta kummatkaan vanhemmat eivät tunnut asiaa tajuavan.
Onpa taas mukava mennä maanantaina töihin (olemme mieheni kanssa samassa työpaikassa),kun mieheni naama on revitty; minuahan ne varmaan ajattelevat ja ihmettelevät kuinka mahdollista, kun normaalisti niin rauhallinen. Mieheni ei ikinä myöntäisi, että hänen 4v. poikansa ne on tehnyt.
Lopetanko suhteen vai mitä minun pitäisi tehdä???? Mieheni haluaisi, että saisin tuntea äitiyttä tämän lapsen kautta, mutta kun EN TUNNE LASTA KOHTAAN MITÄÄN!! Joskus inhoa ja elämää kohtaan katkeruutta. Vai onko se vika sittenkin minussa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu