Ollaan miehen kanssa suunniteltu muuttoa ainakin vuodeksi Australiaan. Osaisiko kukaan neuvoa kuinka vaikea koiria on viedä Australiaan ja kuinka koiran kanssa koneen vaihtaminen matkan puolivälissä onnistuu? Eli jos koira matkustaa ruumassa, niin tuleeko se varmasti mukaan jatkolennolle...kauhulla ajattelen että itse pääsemme perille Sydneyyn ja koira on jäänyt HongKongiin vaihtolennolla... :(
Ja millaisia kokemuksia muilla on koiran kanssa ulkomaille muuttamisesta? Ja onko tietoa millaiset eläinlääkäripalvelut Australiassa on?
Minulla on kolme pientä koiraa, yhteispaino 15kg. Meneekö koirat matkustamossa vai pitääkö laittaa ruumaan?
Kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen.
3 koiraa mukaan
8
1246
Vastaukset
- .......
Ihan pienen koiran saattoi joskus viedä käsimatkatavaroissa mutta ei jestas sentään kolmea ja vielä noin pitkällä lennolla missä ne pissivät alleen!
Olen tuonut koiran australiasta ja en tekisi sitä toiste. Todella stressaava matka ruumassa ja koira joutuu pissimään ja ulostamaan samaan lootaan (ja kärsii kun ensin pidättelee aikansa kunnes ei jaksa).
Jätä koirat jonnekin hoitoon niin paljon, paljon helpompaa.- Ausseihin
Ei koiria oikein voi minnekään hoitoonkaan jättää, sillä asuisimme Australiassa ainakin vuoden. Kenties isoimman koiran saisin vanhempieni luokse hoitoon matkan ajaksi... :(
- varmaan
Ausseihin kirjoitti:
Ei koiria oikein voi minnekään hoitoonkaan jättää, sillä asuisimme Australiassa ainakin vuoden. Kenties isoimman koiran saisin vanhempieni luokse hoitoon matkan ajaksi... :(
kannattanut miettiä aikaisemmin tällaisia asioita ennen kuin koirat hankki. Austraalian ilmasto on todella tukalaa koiralle joka ei ole sellaiseen tottunut. Saatikka ruuma matkat sun muut. Karantteenissa koirat ainakin joutisivat olemaan. Täälä ja sitten ausseissa.
- vain sinne
varmaan kirjoitti:

Kuukauden karanteeni sinne mentäessä, takaisin tänne ei mitään karanteenia. Rabieksen vasta-ainetestit ja todistukset tarvitaan. Kannattaa käyttää jotain eläintenkuljetusfirmaa, ne osaavat hoitaa kaikki tarvittavat asiat ja paperit (etukäteen pitää mm anoa lupa koirien maahantuontiin). Koirat menevät määränpäässä suoraan karanteeniasemalle, ulos niitä ei saa ottaa bokseista ennen kuin karanteeniasemalla.
Karanteeniasemat Ausseissa on aika karseita paikkoja, mieti raskitko laittaa koirasi sellaiseen paikkaan kuukaudeksi. Ilmastointeja siellä ei ole, betonibunkkereita pelkästään. Lämpötila saattaa olla lähemmäs 50 astetta, joten kuumaa on. Herkälle koiralle aika kova paikka. - vain sinne
varmaan kirjoitti:
kannattanut miettiä aikaisemmin tällaisia asioita ennen kuin koirat hankki. Austraalian ilmasto on todella tukalaa koiralle joka ei ole sellaiseen tottunut. Saatikka ruuma matkat sun muut. Karantteenissa koirat ainakin joutisivat olemaan. Täälä ja sitten ausseissa.
Kuukauden karanteeni sinne mentäessä, takaisin tänne ei mitään karanteenia. Rabieksen vasta-ainetestit ja todistukset tarvitaan. Kannattaa käyttää jotain eläintenkuljetusfirmaa, ne osaavat hoitaa kaikki tarvittavat asiat ja paperit (etukäteen pitää mm anoa lupa koirien maahantuontiin). Koirat menevät määränpäässä suoraan karanteeniasemalle, ulos niitä ei saa ottaa bokseista ennen kuin karanteeniasemalla.
Karanteeniasemat Ausseissa on aika karseita paikkoja, mieti raskitko laittaa koirasi sellaiseen paikkaan kuukaudeksi. Ilmastointeja siellä ei ole, betonibunkkereita pelkästään. Lämpötila saattaa olla lähemmäs 50 astetta, joten kuumaa on. Herkälle koiralle aika kova paikka. - tökkii...
vain sinne kirjoitti:
Kuukauden karanteeni sinne mentäessä, takaisin tänne ei mitään karanteenia. Rabieksen vasta-ainetestit ja todistukset tarvitaan. Kannattaa käyttää jotain eläintenkuljetusfirmaa, ne osaavat hoitaa kaikki tarvittavat asiat ja paperit (etukäteen pitää mm anoa lupa koirien maahantuontiin). Koirat menevät määränpäässä suoraan karanteeniasemalle, ulos niitä ei saa ottaa bokseista ennen kuin karanteeniasemalla.
Karanteeniasemat Ausseissa on aika karseita paikkoja, mieti raskitko laittaa koirasi sellaiseen paikkaan kuukaudeksi. Ilmastointeja siellä ei ole, betonibunkkereita pelkästään. Lämpötila saattaa olla lähemmäs 50 astetta, joten kuumaa on. Herkälle koiralle aika kova paikka.tää palsta taas...
Lisäyksenä vielä, että ausseissa on todella hyvät eläinlääkäripalvelut vaikkakin hintavat. Huono puoli on, että koiria joutuu rokotuttamaan ja madotuttamaan todella usein. Punkkikäsittely on tehtävä parin kuukauden välein. Sikäläiset punkit ovat tappavia, joten tarkkana saa olla.
Koirat on myös siellä ilmoitettava viranomaisille, siitä saa tietoa eläinlääkäreiltä. - ausseihin
varmaan kirjoitti:
kannattanut miettiä aikaisemmin tällaisia asioita ennen kuin koirat hankki. Austraalian ilmasto on todella tukalaa koiralle joka ei ole sellaiseen tottunut. Saatikka ruuma matkat sun muut. Karantteenissa koirat ainakin joutisivat olemaan. Täälä ja sitten ausseissa.
ei tällaisia asioita voi aina etukäteen miettiä jos mahdollisuus sattuu kohdalle päästä vuodeksi ulkomaille. Kuulostaa kyllä aika hankalalta tuo koirien vieminen Ausseihin ja niiden pitäminen siellä. :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1218454
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1415364Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333745Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1283582Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352624Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581552Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981547Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376