Ollaan näillä näkymin läksimässä Balille ensi vuoden alussa. Lennot ostetaan kohtapuoliin, kunhan saadaan vielä muutama askarruttava asia pois päiväjärjestyksestä.
Kuulemma Balilla liikenne on hyvin ruuhkaista ja on hidasta mennä paikasta A paikkaan B. Saarihan itsessään on suht pieni, joten onko mitenkään mahdollista tutustua saareen "kokonaisuudessaan" pitäen yhtä paikkaa tukikohtana ja tehden päivän retkiä jollain kulkuneuvolla saaren muihin kolkkiin? Kulkeeko vesillä esim laivoja joilla pääsee vaikkapa itälaidalta länsi- tai pohjoislaidalle? Entäpä bussit, kuinka pitkiä aikoja sellaisessa joutuu hikoilemaan päästäkseen vaikkapa eteläreunalta pohjoiseen? Onko järkevää vuokrata auto, mopo tai mp?
Entäpä shoppailu. Kiinnostuksen kohteena vaatteet, kauniit esineet, ehkä kankaatkin. Millainen shoppailupaikka Denpasar on tai onko Balilla muita hyviä ostoskaupunkeja? Millainen on hintataso, kuuluuko tinkiminen asiaan, onko siellä ostoskeskuksissa eri säännöt tinkimisen suhteen kuin torilla? Kuinka hintavia ovat vaikkapa farkut, uima-asut tai paidat? Millaista on tyypillinen Balilainen matkamuistokäsityö, puuesineitä, kangasjuttuja vai... ?
Onkohan millaisen työn ja tuskan takana hankkiutua Balilta Yogyakartaan ja siellä Borobudurin temppeleille, kun tuo nähtävyys olisi todella kiinnostavaa kokea? Millä keinolla sinne pääsee järkevästi rajallisen ajan puitteissa ja kuinka tyyriiksi tuleepi? Montako päivää tuohon reissuun pitäisi varata, vai onko viisainta unohtaa koko juttu?
Onko Balilla jotain erityistä MUST SEE/DO -juttua, jos otetaan huomioon että sukellusta ei osata ja surffattu ei olla koskaan?
Millaisia rannat Kutan ohella ovat, onko kuinka roskaisia? Löytyykö Balilta rauhallisempia rantoja tai onko mahdollista retkeillä päiväksi johonkin pikkusaaren rauhaan? Onko rannoilla paljon kaupustelijoita/hoitojen myyjiä? Onko rannat täynnä ravintolakojuja kuten monissa muissa Kaakkois-Aasian maissa?
Onko alkoholin suhteen jotain rajoituksia, myydäänkö sitä ihan normaalisti kaikissa ravintoloissa ym?
Anteeksi näin monet kysymykset, mutta toivottavasti joku osaa edes joihinkin näistä vastata. :)
Yleisiä kysymyksiä Balista (+Yougyakartasta)
1
944
Vastaukset
- kolmella pompulla
Joo,tultiin Balilta pari viikkoa sitten. 10 päivää siellä riitti eteläisen Balin koluamiseen, Ubudia ylemmäksi ei ehditty. Me vuokrasimme skootterin viikoksi ja sillä ajelimme pitkin poikin. Liikenne aikas ruuhkaista mutta hyvin siellä pärjää, eivät ole kauhean tiukkapipoisia vaan jopa ystävällisiä vaikka vertais ihan "Suomalaisiin". Me asuttiin lähellä lentokenttää, Kutan etelä-päässä ja esim. sieltä ei taida kannattaa päiväretkelle lähteä vaikka Lovinaan, menee matkustamiseks koko päivä, vaikka matkaa ois alle 100km./sivu. Alkomaholia saa joka paikasta, Balilaiset on hinduja, joten uskontokaan ei ole este. Ostareita ja kauppoja löytyy kyllä Kutaltakin, ei tartte Denpasariin välttämättä lähteä sen takia. Niin ja paras ranta missä polskimme oli Nusa dua, n.20km. Kutalta, useamman kilsan pituinen hieno biitsi ja ihmisiä tosi vähän. Paljon jäi näkemäti, ehkä ens talvena uusiks.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742