Miima

Luin yhden kirjan (suomalaisen) missä päähenkilön nimi oli Miima. Jotenkin tykästyin tuohon nimeen enkä kirjan luettuani osaa pitää sitä enää edes erikoisena. Väestörekisterin mukaan tämä nimi on kuitenkin vain 8 naisella. Haluaisin siis kuulla ihan vain mielipiteitä nimestä. Onko se muka niin erikoinen?
13742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

käy. Ei mitenkään hullunkurinen vaikka lapsellesi(?) sen antaisit. Oikeastaan ihan sievä.

Äänestä

ihan hyvä nimihän tuo on.

myös Miili olisi mukava

Äänestä

Minusta ei ole edes nimi! Ihan kamala! Miinakin on nimenä hirveä. Tulee mieleen vaan (maa)miina.
Miten olisi mieluummin vaikka Minea?

Äänestä

Mulle tuli heti tällainen assosiaatio:

Miima kuulostaa joltain loiseläjältä, sieneltä. "Limakalvolla kasvaa miimaa".

Äänestä

odotellut, koska tämä nimi ilmestyy keskusteluun.
Viitisenkymmentä vuotta sitten ruotsalainen Harry Martinson julkaisi runoteoksen Aniara, josta tuli yksi modernismin merkkiteoksia. Siinä avaruusalus Aniara lähtee tuhoutuneelta maapallolta, ja ainoaksi yhdyssiteeksi sinne jää mystinen Miima, eräänlainen multimediakeskus, joka sekin lopulta tuhoutuu.
Suosittelen kirjaa lämpimästi.
Minusta Miima ei nimenäkään ole hassumpi. Erikoinen kylläkin.

Äänestä
  • o.s. Kukkakimppu I?

    Äänestä

Miima ei miellytä korvaa. Pidän enemmän Milma-nimestä. Suomessa 407 sennimistä.

Äänestä
  • myös Milna ja Milha ovat minusta kauniimpia kuin Miima

    Äänestä

Miimasta mieleen tulee heti liima. En tykkää.

Äänestä
  • MIMMI MAARIA...

    Äänestä

Miima toimii tytön nimenä mielestäni ihan yhtä hyvin kuin samantapaiset Miiat, Miinat, Miljat, Miisat ym. nimet. Äänteellisesti ja tyylillisesti se ei siis ole edellisiä kummempi. Jos haluatte sen antaa nimeksi, antakaa vain.

Äänestä

Liima tulee minullekin mieleen, tai sitten joku hahmo pahkasikalehdestä...miihkalin kavereita.

Äänestä

Miima on helppo lausua, mutta ehkä siksi se kuulostaa minusta ihan joltain vauvan puheelta.
Yhtä hyviä nimiä olisi vaikka Äättä, Emmenen, Bababaa ja Ihha... ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteitä..? kirjoitti:

Luin yhden kirjan (suomalaisen) missä päähenkilön nimi oli Miima. Jotenkin tykästyin tuohon nimeen enkä kirjan luettuani osaa pitää sitä enää edes erikoisena. Väestörekisterin mukaan tämä nimi on kuitenkin vain 8 naisella. Haluaisin siis kuulla ihan vain mielipiteitä nimestä. Onko se muka niin erikoinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu