Ole huoleti Matikainen

RL 15 luku 1 § on kuollut p...

Kuopiossa tää on käsittääkseni sallittua haltuunisaamien dokumenttien perusteella.
Siis rikoslain 15 luvun 1 §:n rikkominen.

"Matikaisen epäillään valehdelleen Karalahden oikeudenkäynnissä
27.3.2008 18:24 (Päivitetty 27.3.2008 18:55)
Yle uutisoi nettisivuillaan, että HIFK:n entistä toimitusjohtajaa epäillään oikeudessa valehtelemisesta.



Pentti Matikaisella oli erilainen tarina esitutkinnassa kuin oikeudessa. (TUOMO TENHUNEN)Lue myös
Matikaisen asianajaja: "Pelkkää väärinkäsitystä"
HIFK:n entistä toimitusjohtajaa Pentti Matikaista kuultiin Jere Karalahden huumeoikeudenkäynnissä todistajana. Ylen mukaan Matikaisen epäillään valehdelleen joko esitutkinnassa tai oikeudessa.

Syyttäjä Erkki Huhtala on määrännyt Espoon poliisin selvittämään, onko helsinkiläisen jääkiekkoseuran rahoja käytetty huumekaupan rahoittamiseen.

Espoon poliisi on vahvistanut syyttäjän lisätutkintapyynnön.

Matikaista kuultiin todistajana käräjäoikeudessa. Hän kertoi seuran ja Karalahden välisestä rahaliikenteestä. Matikaisen oikeudessa esittämät puheet menivät ristiin esitutkinnan kertomuksen kanssa.

Esitutkinnassa Matikainen oli kertonut, että Oulun Kärpät kuittasi Karalahden velat, 23 000 euroa. Oikeudessa Matikainen sanoikin niin, että Karalahti oli jäänyt tuon saman summan velkaa rankan juhlinnan vuoksi.

Matikainen sai HIFK:sta potkut heti todistamista (torstai 31. tammikuuta) seuranneena maanantaina. HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Harri Tuohimaa totesi Iltalehdelle, ettei Matikaisen potkuilla ollut mitään yhteyttä käräjätapaukseen.

Puheiden ristiriitaisuuksien takia on ryhdytty tutkimaan, käyttikö Karalahti HIFK:n rahoja huumekauppoihin. Matikaisen lisäksi puheenjohtaja Tuohimaa joutuu asian tiimoilta kuulusteluihin. Ylen mukaan on mahdollista, että myös IFK:n taloutta tutkitaan.

Jere Karalahti tuomittiin viikko sitten vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Käräjäoikeus näki, että kiekkoilija oli rahoittanut tietoisesti huumekauppaa kymmenellä tuhannella eurolla. Sekä syyttäjä että Karalahden asianajaja Jarkko Jaatela valittavat tuomiosta hovioikeuteen."

2

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haluat

      tällä viestilläsi sanoa ??

      • Esitutkintalaki 2 §

        Sanotaanko näin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe