Muistakaahan vanhemmat nimiä valitessanne,että lapsi voi pahimmassa tapauksessa kärsiä kovastikin nimivalinnasta.Kiusaamista ja nälvimistä tuskin tapahtuu aikuisena,mutta 5-9 luokkalaiset osaavat olla julmia.Tiedän useampia erikoisen nimisiä lapsia omalta kouluajaltani,jotka kyllä saivat kärsiä kovastikin vanhempien innostuksesta mitä ihmeellisempiin nimiin.Lukioon mennessä tiedän että ainakin kolme vaihtoi nimensä "tavallisempaan".
Muistakaa nimivalinnoissa!
22
1085
Vastaukset
- Kaktus
saa vastata seurauksista. 5-luokkalaiset voivat joutua poliisin puhutteluun ja 9-luokkalaiset (15-vuotiaat) ovat rikosoikeudellisesti vastuussa ja silloin seuraukset ovat pahemmat (kunnian loukkaus ym. on vaka rikos, josta voi joutua oikeuteen ja maksamaan sakkoja) En ymmärrä miksi suomalaiset vähättelevät haukkumista ja kiusaamista. Oikeasti se on vakava asia.
- kissus
"Tiedän useampia erikoisen nimisiä lapsia omalta kouluajaltani,jotka kyllä saivat kärsiä kovastikin vanhempien innostuksesta mitä ihmeellisempiin nimiin."
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää (nimitutkimukseni kannalta), mitä nämä nimet ihan oikeasti ovat ja kuinka/millä sanoilla kiusaaminen on tapahtunut. Usein täällä mainitaan, että lapset kiusaavat toisiaan "kummallisen" nimen takia; harvoin vain kerrotaan, mitä nämä "kummalliset" nimet ovat ja kuinka kiusaaminen on tapahtunut. Ihan konkreettinen tieto siis kiinnostaa ainakin minua.
Olen seurannut vuosia tätäkin keskustelupalstaa ja kirjannut ylös nimiä, joiden vuoksi jotakuta on kiusattu (ainakin siis tällä palstalla on niin väitetty tai kerrottu). Useampaan kertaan olen pyytänyt esimerkkejä, mutta niitä ei liiemmälti ole tullut esille.
Listaani on tähän mennessä kertyneet nimet:
Elli (esim. etana Elliksi kiusattu)
Marjukka ("minnekä olet matkalla Marjukka hoi" on ollut kiusaajien viesti)
Paulus (saa kuulla kaikenlaisia rallatuksia)
Todellakin; vain nämä on tämän keskustelupalstan yhteydessä mainittu niin, että on tarkemmin kerrottu, kuinka kiusaaminen on kohdistunut vain ja ainoastaan nimeen (ei muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen).
Muutama provotyyppinen kertomus on myös tullut vastaani, mutta kyseisenlaisia nimiä ei Suomessa edes ole ollut.
Tästä, mielestäni mitättömän lyhyestä listasta voi kuitenkin päätellä, että nimet, jotka esiintyvät jossain laulussa saattavat aiheuttaa kiusaamista. Toisaalta sellainen nimi voi olla myös rikkaus; useinhan esim. merkkipäivinä lautetaan ihmiselle laulua, jossa esiintyy hänen nimensä.
Kerro siis tietämäsi nimet ja kiusaaminen laatu. Ei tarvinne vetäytyä sen taakse, että henkilöt voisivat tulla tunnisteuiksi, ainakaan jos saman nimisiä on maassamme enemmän kuin yksi. (Voisivat toimia samalla "varoittavana esimerkkinä" niille, jotka todella pelkäävät sitä, että lapsia kiusataan tulevaisuudessa nimen takia.)
Onkohan muuten kiusaamiseksi määriteltävä lallatus, jonka 60-luvulla kuulin tädiltäni. Tämä siis voi kohdistua mihinkä nimeen tahansa. Minun mielestäni ei ole kiusaamista, vaan jonkinlainen sanaleikki, mutta joku voi senkin kiusaamiseksi tulkita. Siis...
Poksu poo popataan, popalisko pollisko possassaan.
Kissus kii kipataan, kipalisko killisko kissassaan.
Matti maa mapataan, mapalisko mallisko massassaan. jne.- että monet
nimet, joista kiusataan, ovat melkein uniikkinimiä, joita ei ole kiva mainita täällä, sillä henkilö tunnistettaisin helposti. Minulla olisi esimerkki, mutta ko. henkilö on myös ainut nimenkantaja.
- nimimerkki
että monet kirjoitti:
nimet, joista kiusataan, ovat melkein uniikkinimiä, joita ei ole kiva mainita täällä, sillä henkilö tunnistettaisin helposti. Minulla olisi esimerkki, mutta ko. henkilö on myös ainut nimenkantaja.
Outoa, että kiusaamista täytyy näin salata, ettei voi edes sanoa, minkä nimistä henkilöä on kiusattu. Eihän se kiusaaminen ole kiusatun häpeä, vaan kiusaajien.
Paljon täälläkin puhutaan, että nimen takia kiusataan (tai ainakin oletetaan, että nimen takia tullaan kiusaamaan). Kuitenkaan mitään konkreettista kukaan ei "uskalla" sanoa (perustellaan vain sillä, että henkilön nimi on harvinainen, eikä hän halua muiden tietävän, että häntä on nimestä kiusattu).
Jotenkin outo tapa suhtautua kiusaamiseen; ikään kuin haluttaisiin suojella niitä kiusaajia tai sitten koko kiusaaminen on sivullisten arvelua tyyliin: "On tuolla naapurin lapsella niin outo nimi, että kyllä häntä varmaan sen takia kiusataan."
Minä en usko, että nimen takia kiusaaminen on mitenkään yleistä. Se on pelkkää arvelua. Todellisia tilanteita en ole milloinkaan kokenut (ikää yli 50 vuotta). - ihmeessä kiusatun
nimimerkki kirjoitti:
Outoa, että kiusaamista täytyy näin salata, ettei voi edes sanoa, minkä nimistä henkilöä on kiusattu. Eihän se kiusaaminen ole kiusatun häpeä, vaan kiusaajien.
Paljon täälläkin puhutaan, että nimen takia kiusataan (tai ainakin oletetaan, että nimen takia tullaan kiusaamaan). Kuitenkaan mitään konkreettista kukaan ei "uskalla" sanoa (perustellaan vain sillä, että henkilön nimi on harvinainen, eikä hän halua muiden tietävän, että häntä on nimestä kiusattu).
Jotenkin outo tapa suhtautua kiusaamiseen; ikään kuin haluttaisiin suojella niitä kiusaajia tai sitten koko kiusaaminen on sivullisten arvelua tyyliin: "On tuolla naapurin lapsella niin outo nimi, että kyllä häntä varmaan sen takia kiusataan."
Minä en usko, että nimen takia kiusaaminen on mitenkään yleistä. Se on pelkkää arvelua. Todellisia tilanteita en ole milloinkaan kokenut (ikää yli 50 vuotta).nimi pitäsi täälläkin julkaista?!
- Täti
Minä olen vähän sitä mieltä,
että mistä tahansa nimestä voidaan kiusata.
Omaa lapsuuttani muistellessani pihapiirissämme miltei jokainen sai joskus osansa, kun tuli riitaa;
"Jaana paana, papana, istui oven takana..."
Tässä ei oikeastaan kiusattu nimestä, vaan nimenomaan tätä kyseistä Jaanaa.
Kissuksen tädiltään oppima sanaleikki kuului meillä päin näin:
"Jaana jaa japataa, jallerikin jalliskoukku japsis."
"Timo tii tipitii, tillerikin tilliskoukku tipsis."
"Leevi lee, lepetee, lellerikin lelliskoukku lepsis."
En osaisi itse kertoa yhtään nimeä, mistä VARMASTI kiusataan.
Usein kiusaaminen on enemmän kiinni henkilöstä, ei nimestä. - oikeassa
Täti kirjoitti:
Minä olen vähän sitä mieltä,
että mistä tahansa nimestä voidaan kiusata.
Omaa lapsuuttani muistellessani pihapiirissämme miltei jokainen sai joskus osansa, kun tuli riitaa;
"Jaana paana, papana, istui oven takana..."
Tässä ei oikeastaan kiusattu nimestä, vaan nimenomaan tätä kyseistä Jaanaa.
Kissuksen tädiltään oppima sanaleikki kuului meillä päin näin:
"Jaana jaa japataa, jallerikin jalliskoukku japsis."
"Timo tii tipitii, tillerikin tilliskoukku tipsis."
"Leevi lee, lepetee, lellerikin lelliskoukku lepsis."
En osaisi itse kertoa yhtään nimeä, mistä VARMASTI kiusataan.
Usein kiusaaminen on enemmän kiinni henkilöstä, ei nimestä.Henkilöä nimenomaan kiusataan ei nimeä. Kiusaamisen syitä on aina satoja, kun vaan se TIETTY ihminen on kohteena.
- on helpompi ottaa
oikeassa kirjoitti:
Henkilöä nimenomaan kiusataan ei nimeä. Kiusaamisen syitä on aina satoja, kun vaan se TIETTY ihminen on kohteena.
se tietty henkilö, jos nimi on vaikka tuo yhden kysymä Piera. Piera oikein kutsuu katsomaan, olisiko henkilössä jotain muutakin, joka mahdollistaa kiusaamisen.
- kaikkien puolesta
on helpompi ottaa kirjoitti:
se tietty henkilö, jos nimi on vaikka tuo yhden kysymä Piera. Piera oikein kutsuu katsomaan, olisiko henkilössä jotain muutakin, joka mahdollistaa kiusaamisen.
Nimimerkille "on helpompi ottaa"
Vaikka outo nimi kutsuu sinua katsomaan, olisiko hankilössä jotain muutakin, joka mahdollistaa kiusaamista, älä oleta, että kaikki ihmiset toimivat noin.
LOPETA IHMISTEN KAIKKI KIUSAAMINEN; niin nimestä kuin muistakin asioista!
On naurettavaa, että aikuinen (tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä oleva) ihminen tuolla tavalla kärkkyy erikoisia nimiä ja hakee oikein kaivamalla syyn, että voisi ruveta kiusaamaan. Hanki jokin kunnon harrastus, jotta unohdat ihmisten kiusaamisen; et voi siitä niin suurta iloa saada!
HÄPEÄ!
ps. kyseinen "on helpompi ottaa" -nimimerkin kirjoitus taas osoittaa todeksi sen, ettei ketään kiusata nimen vuoksi, niin kuin monet tässäkin keskustelussa ovat epäilleet. - edelliselle..
kaikkien puolesta kirjoitti:
Nimimerkille "on helpompi ottaa"
Vaikka outo nimi kutsuu sinua katsomaan, olisiko hankilössä jotain muutakin, joka mahdollistaa kiusaamista, älä oleta, että kaikki ihmiset toimivat noin.
LOPETA IHMISTEN KAIKKI KIUSAAMINEN; niin nimestä kuin muistakin asioista!
On naurettavaa, että aikuinen (tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä oleva) ihminen tuolla tavalla kärkkyy erikoisia nimiä ja hakee oikein kaivamalla syyn, että voisi ruveta kiusaamaan. Hanki jokin kunnon harrastus, jotta unohdat ihmisten kiusaamisen; et voi siitä niin suurta iloa saada!
HÄPEÄ!
ps. kyseinen "on helpompi ottaa" -nimimerkin kirjoitus taas osoittaa todeksi sen, ettei ketään kiusata nimen vuoksi, niin kuin monet tässäkin keskustelussa ovat epäilleet.Hoh hoijaa, etpä taida tajuta mitään. Minä en ole ketään kiusaamassa, mutta kuten täällä tunnutaan ajattelevan, pitää henkilössä olla jotain muuta, joka"kutsuu" kiusaamaan. Minusta kummallinen nimi, esim. tämä Piera, voi hyvinkin laukaista kiusaamisen. Puhuin ihan yleisellä tasolla. Kiusaamista on aina ollut ja on aina oleva, valitettavasti. Jopa eläimet kiusaavat heikompiaan. Minä en tätä asiaa voi maailmasta poistaa, mutta en ehdoin tahdoin suosittele kenellekään sellaista nimeä, joka provosoi. Ehkä Jorma, Piera, Anu Saukko, yms. nimien välttäminen on lapsen parhaaksi. Onhan niitä paljon muitakin nimiä.
- vain omissa ajatuksissa
edelliselle.. kirjoitti:
Hoh hoijaa, etpä taida tajuta mitään. Minä en ole ketään kiusaamassa, mutta kuten täällä tunnutaan ajattelevan, pitää henkilössä olla jotain muuta, joka"kutsuu" kiusaamaan. Minusta kummallinen nimi, esim. tämä Piera, voi hyvinkin laukaista kiusaamisen. Puhuin ihan yleisellä tasolla. Kiusaamista on aina ollut ja on aina oleva, valitettavasti. Jopa eläimet kiusaavat heikompiaan. Minä en tätä asiaa voi maailmasta poistaa, mutta en ehdoin tahdoin suosittele kenellekään sellaista nimeä, joka provosoi. Ehkä Jorma, Piera, Anu Saukko, yms. nimien välttäminen on lapsen parhaaksi. Onhan niitä paljon muitakin nimiä.
Itsestäsi puhuit. Voit tietää vain omat ajatuksesi ja mielleyhtymäsi. Et voi tietää, mitä muut ajattelevat ja millä perusteella toimivat (esim. kiusaavat). Myönnä vain, että olet kiusannut ihmisiä, joilla on hassu nimi (et tosin nimen takia, vaan kaivamasi muun syyn takia). Olet tuhma!
Älä oleta, että muut ajattelevat samalla tavalla kuin sinä! - kutsun kuulet jostain kauka...
edelliselle.. kirjoitti:
Hoh hoijaa, etpä taida tajuta mitään. Minä en ole ketään kiusaamassa, mutta kuten täällä tunnutaan ajattelevan, pitää henkilössä olla jotain muuta, joka"kutsuu" kiusaamaan. Minusta kummallinen nimi, esim. tämä Piera, voi hyvinkin laukaista kiusaamisen. Puhuin ihan yleisellä tasolla. Kiusaamista on aina ollut ja on aina oleva, valitettavasti. Jopa eläimet kiusaavat heikompiaan. Minä en tätä asiaa voi maailmasta poistaa, mutta en ehdoin tahdoin suosittele kenellekään sellaista nimeä, joka provosoi. Ehkä Jorma, Piera, Anu Saukko, yms. nimien välttäminen on lapsen parhaaksi. Onhan niitä paljon muitakin nimiä.
Sinua "kutsuu kiusaamaan" nimet Jorma, Piera ja Anu. Joitakin muita on "kutsunut kiusaamaan" nimet Elli, Marjukka ja Paulus.
Eri ihmisiä siis "kutsuu kiusaamaan" eri nimet, eikä millään voi nimeä lapselle antaessaan tietää, minkälaisia ihmisiä lapsi elämänsä aikana tulee tapaamaan ja minkälaiset nimet näitä hänen tapaamiaan ihmisiä "kutsuu kiusaamaan".
Lapselle kannattaa aina antaa nimi, josta itse pitää. Jos eteen sattuu henkilö, jota kyseinen nimi "kutsuu kiusaamaan" voi vain koettaa kestää tai keskustella kiusaajan kanssa ja selittää tälle, ettei ole järkeä siinä, että antaa jonkin nimen "kutsua kiusaamaan".
ÄLÄ ANNA MINKÄÄN NIMEN KUTSUA ITSEÄSI KIUSAAMAAN! Osoitat sillä vain oman heikkoutesi. Älä myöskään toisten puolesta kuvittele, mikä nimi "kutsuu kiusaamaan"; voit oikeasti tietää vain ne nimet, jotka "kutsuvat sinua kiusaamaan". - mielipide*
kutsun kuulet jostain kauka... kirjoitti:
Sinua "kutsuu kiusaamaan" nimet Jorma, Piera ja Anu. Joitakin muita on "kutsunut kiusaamaan" nimet Elli, Marjukka ja Paulus.
Eri ihmisiä siis "kutsuu kiusaamaan" eri nimet, eikä millään voi nimeä lapselle antaessaan tietää, minkälaisia ihmisiä lapsi elämänsä aikana tulee tapaamaan ja minkälaiset nimet näitä hänen tapaamiaan ihmisiä "kutsuu kiusaamaan".
Lapselle kannattaa aina antaa nimi, josta itse pitää. Jos eteen sattuu henkilö, jota kyseinen nimi "kutsuu kiusaamaan" voi vain koettaa kestää tai keskustella kiusaajan kanssa ja selittää tälle, ettei ole järkeä siinä, että antaa jonkin nimen "kutsua kiusaamaan".
ÄLÄ ANNA MINKÄÄN NIMEN KUTSUA ITSEÄSI KIUSAAMAAN! Osoitat sillä vain oman heikkoutesi. Älä myöskään toisten puolesta kuvittele, mikä nimi "kutsuu kiusaamaan"; voit oikeasti tietää vain ne nimet, jotka "kutsuvat sinua kiusaamaan".Olen eri mieltä. Minusta on sääli, että vanhemmilla on oikeus antaa lapsilleen heitä rasittavia hirveitä nimiä vaan sen takia, että vanhemmat haluavat päteä ja tavoittelevat erikoisuutta.
Suurin osa vanhemmista nimeää lapsensa ihan kunnollisella nimellä, mutta joillekaan mikään nimi ei tarpeeksi erikoinen. Eilen luin kastetuista Niiro Hakke -nimen.
Vanhemmilla on oikeus todella antaa mikä nimi vaan, mutta mitkä ovat lapsen oikeudet, jos vanhemmilla ei ole mitään tajua nimien suhteeen?
Aloittaja lienee hakenut tätäkin pointtia. - aikuinen ajattelija
edelliselle.. kirjoitti:
Hoh hoijaa, etpä taida tajuta mitään. Minä en ole ketään kiusaamassa, mutta kuten täällä tunnutaan ajattelevan, pitää henkilössä olla jotain muuta, joka"kutsuu" kiusaamaan. Minusta kummallinen nimi, esim. tämä Piera, voi hyvinkin laukaista kiusaamisen. Puhuin ihan yleisellä tasolla. Kiusaamista on aina ollut ja on aina oleva, valitettavasti. Jopa eläimet kiusaavat heikompiaan. Minä en tätä asiaa voi maailmasta poistaa, mutta en ehdoin tahdoin suosittele kenellekään sellaista nimeä, joka provosoi. Ehkä Jorma, Piera, Anu Saukko, yms. nimien välttäminen on lapsen parhaaksi. Onhan niitä paljon muitakin nimiä.
Aikuinen ymmärtää, mikä vitsi on nimessä Anu Saukko,
mutta lapsi ei sitä ymmärrä!!
Sama asia on Jorman ja Yrjön kanssa.
Jos ei sinun kaltaiset aikuiset kerro lapsilleen nimen olevan AIKUISTEN mielestä sellainen, josta voi helposti kiusata,
ei lapsi sitä tajua!!
Jos sinun kaltaisesi osaisivat pitää suunsa kiinni,
niin lapset eivät tietäisi, mikä nimessä "provosoi kiusaamaan".
Lapsille kaikki nimet ovat outoja kuullessaan ne ensimmäisen kerran. He eivät tiedä, mikä nimi on oikeasti harvinainen ja "outo". - aikuinen ajattelija
aikuinen ajattelija kirjoitti:
Aikuinen ymmärtää, mikä vitsi on nimessä Anu Saukko,
mutta lapsi ei sitä ymmärrä!!
Sama asia on Jorman ja Yrjön kanssa.
Jos ei sinun kaltaiset aikuiset kerro lapsilleen nimen olevan AIKUISTEN mielestä sellainen, josta voi helposti kiusata,
ei lapsi sitä tajua!!
Jos sinun kaltaisesi osaisivat pitää suunsa kiinni,
niin lapset eivät tietäisi, mikä nimessä "provosoi kiusaamaan".
Lapsille kaikki nimet ovat outoja kuullessaan ne ensimmäisen kerran. He eivät tiedä, mikä nimi on oikeasti harvinainen ja "outo".oli tarkoitettu siis "on helpompi..." -nimimerkille.
Meni vaan väärään kohtaan. sori :( - edelliselle..
aikuinen ajattelija kirjoitti:
Aikuinen ymmärtää, mikä vitsi on nimessä Anu Saukko,
mutta lapsi ei sitä ymmärrä!!
Sama asia on Jorman ja Yrjön kanssa.
Jos ei sinun kaltaiset aikuiset kerro lapsilleen nimen olevan AIKUISTEN mielestä sellainen, josta voi helposti kiusata,
ei lapsi sitä tajua!!
Jos sinun kaltaisesi osaisivat pitää suunsa kiinni,
niin lapset eivät tietäisi, mikä nimessä "provosoi kiusaamaan".
Lapsille kaikki nimet ovat outoja kuullessaan ne ensimmäisen kerran. He eivät tiedä, mikä nimi on oikeasti harvinainen ja "outo".Mitä ihmeen paasausta pidät! Kuka haluisi ehdoin tahdoin antaa lapselleen nimeksi esim. Yrjö Allas tai Lumi Aura. Ei kyse ole siitä, että vain yksi ihminen tajuaa nimen huvittavuuden. Lumiauroista on kuullut lapsetkin. On kai vanhemmillakin joku vastuu nimiä antaessaan?!
- vaikuta
aikuinen ajattelija kirjoitti:
oli tarkoitettu siis "on helpompi..." -nimimerkille.
Meni vaan väärään kohtaan. sori :(kovin "aikuselta ajattelijalta". Kohdennat kummallisen vihasi yhtä kirjoittajaa kohtaan, joka vain kertoo oman näkemyksensä. Onko sinua itseäsi jotenkin sorsittu?
- Jo 45-vuotias
Eipä velä tähän ikään mennessä ole tullut vastaan tilannetta, että ketään kiusattaisiin nimensä takia.
Muutamia nimiä jättäisin kuitenkin itse pois, jos olisin lapselle nimeä valitsemassa. Tällä hetkellä Yrjö, Tauno ja Urpo ovat sellaisia. - voidaan
jo kiusata ja saada nimi mukamas huonolle listalle..esim. paukku-Pauliina, Noora norsu, Eeva elefantti yms.olivat minun kouluvuosinani josta tuli ko nimityksiä vaikkei aihetta ollut.lapset kiusaavat toisiaan ja keksivät kyllä aiheen mistä kiusata.
- teitä tätejä!
Ei nykylapset osaa enää tuollaisia rallattelurunoja! Maailma muuttunut,ja paljon julmemmaksi.
- ennenkin
Kiusaaminen on aivan yhtä julmaa nyt kuin ennenkin. Tavat vain muuttuvat ehkä karkeammiksi. Nimi ei ole syy kiusata, vaan jos lapsesi on altis kiusatuksi tulemiselle, häntä satavarmasti joskus kiusataan. Syitä kyllä löytyy.
Meidän vanhempien on syytä opettaa lapsiamme pitämään puoliaan. Näin minä ainakin teen. Annan kuitenkin lapselleni juuri sen nimen, josta pidän.
Kukaan räkänokkakiusaaja ei saa valtaa lapsen nimen valitsemiseen. Ja todella, aion puuttua itse kiusaamiseen mikäli sellaista joskus tapahtuisi.
- Väsynyttäsettiä
Vaikka nää keskustelut on vuodelta kivi ja keppi niin laittaa hymyilyttään :D eli mitä opimme S24:sen palstalta:mitä ikinä teetkin , niin ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ nimeä lastasi Pieraksi ,Jormaksi, tai Anuksi tuli muuten mieleen et onko kukaan vielä nimennyt jälkikasvuaan Rilla-Helmiinaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746