Täällä jännitetään huomista, pakkasessa odottaa kaksi alkiota. Toivottavasti ovat sitkeitä ja pääsemme siirtoon asti. Laadultaan ovat hyviä ja pakastettaessa olivat "aikataulussa"...=) Joten kuulemma hyvät mahdollisuudet,että selviävät pakastuksesta...Ei voi muuta kuin toivoa parasta!
Ensimmäinen icsi siis takana ja tuoresiirto ei tuonut toivottua tulosta, jotain oli kylläkin tapahtunut kun hcg-arvo hieman nousi,oli 14...kemialliseksi se sitten tulkittiin...=(
Onko muita vastaavassa tilanteessa?
Onko muita joilla PAS tulevalla viikolla?
13
790
Vastaukset
- KENO
Meillä on siirto ilmeisesti loppu viikosta ti käyn kontrolli ultrassa ja varmaan pe menee siirto. Meillä on lääkkelisesti pas kuis teillä? Pakkasessa meillä on viisi hyvää alkioo ja suunnitteilla kahden alkion siirto. Mulla kävi kans samanlailla, kun viimeksi oli kahden alkion tuore siirto (ICSI) niin alkumetreillä meni kesken.
Pidetään peukkuja et huurunenut selviää sulatuksesta
ja siirtoon ja PIINAILUUN!!!! päästäisiin. Mulla oli
viime vuonna myös viisi alkioo pakkasessa joista neljä selvisi sulatuksesta vaikka laadultaan ei ollut kummosia, mut ei niistä yksikään pysynyt mukana. Mut siinä mielessä olen toiveikas ton sulatuksen suhteen et edes yksi selviäisi ;)
Tulehan ilmoittelemaan kuin teitin kävi. Pidän peukkuja ja perästä tullaan!- onnimonni
Täälläkin lääkekierrolla tehdään,Zumenon crinone.Toivottavasti saadaan kaksi pientä ihmettä tuonne masuun...tai ainankin yksi!
On tää aika hurjaa jännittämistä ja odottamista!
Meillä ei saatu aikaseksi sillon kun kolme hyvää alkiota,joista yksi siirrettiin ja kaksi pakastettiin.
Kovasti tsemppiä sinne!
- ljp
...Pas keskiviikkona. Pakkasessa on 7 huurunenää neljässä satsissa. Toivottavasti selviävät sulatuksesta että päästään siirtämään....
Siirto tehdään luonnolliseenkiertoon.
Tuoresiirrossa helmikuussa kiinnitymisyritystä joka antoi haamuplussan parinapäivänä, sitten puhdas nega.
Nyt positiivisin mielin uuteen yritykseen...
Toivottavasti meillä kaikilla tämä yritys olisi se joka tuottaisi toivotun...ja kauan kaivatun lopputuloksen. - passia odotellessa
Tsemppiä sulle siirtoon ja toivotaan, että alkiot sulatuksesta selviävät !
Mulla ihan vastaavanlainen tilanne. Toinen ifv-hoito tehtiin ja alkionsiirto (top alkio) oli 29.2, siitä tuli kans kemiallinen raskaus. Nyt odotetaan menkkoja alkavaksi ja tarkoitus olisi mennä Pas:iin jos kaikki menee hyvin joskus reilun parin viikon päästä. Pakkasessa myös odottelee 2 pakkasvauvaa.
Ps. Tuuhan ilmoittamaan miten siirto meni - onnimonni
Noniin, eli yksi pikkunen päästiin siirtämään 7-soluisena!=)Toinen ei selviytynyt ollenkaan pakastuksesta,vaikka olikin hyvä laatuinen.=(
Oli kyllä niin helpottunut olo,kun saatiin tietää että siirtoon päästään!Ja se fiilis on aika huikee kun pieni elämän ihme on kohtuun siirretty!Kyllä siinä taas tippa tuli silmään!
Nyt sitten lääkitystä jatketaan zumenon crinone ja piinaillaan pari viikkoa...
Tsemppiä ja onnea teille kaikille siirtoihin!- nostan hattua
minusta on aivan käsittämätöntä mistä ammennatte tuota voimaa aina nousta uudestaan ja lannistumatta vaan uuteen koitokseen.itselläni oli helmikuussa ivf ,yksi alkionsiirto,ja miinusta,ja tuntuu etten vieläkään ole noussut takaisin todellisuuteen.12.4 uus pakastesiirto eessä...mutta aina luen teidän jutut uudelleen ja aina ne vahvat siellä jaksaa painaa:) voimia ja onnea teille.olette satayksvarmasti onnenne ansainneet!
- passit
Teille siirrettin oikein hyvä alkio. Meillä takana 1.IVF sekä 5 PAS_sia
4.pas tuotti plussan(7-soluinen) mutta valitettavasti kohdunulkoinen:(
5.pas myös plussa(7-soluinen) mutta spontaani keskenmeno rv5-2:(
6.passista ei vielä tietoa, pitää vähän huilia
mutta siis..tarkoitin sitä että nuo 7-soluiset ovat olleet meidän pitkän hoitotaipaleen aikana ainoat josta raskaus on alkanut joten tsemppiä että se plussa tulee ja että jatkuukin sitten vauva syliin saakka:)
- ljp
No niin,
eilen saatiin sitten kaksi kyytiläistä. :)
Pakkaseen jäi vielä kaksi.
Nyt sit alkaa nää pitkät kaksi viikkoa...- KENO
piinailuu!!!! Nyt peukut ja varpaat pystyyn et kyytiläiset pysyisi mukana. Minkä laisia akioita saitte mukaan? Meillä siirto siirty ens ke kun ei ollu limakalvo tarpeeksi paksu vielä ja jouduttiin lisäämään zumenon annosta. Lääkäri aikanaan lupasi 2 alkion siirron, mutta rupesi perumaan puheitaan, koska hänen mielestä alkiot on niin hyvä laatusia 5-6 soluisia että yksi kerrallaan. Sain kuitenkin kinuttua kaksi ;) . Jos sulatuksesta selviää.
Tulehan ilmoittelemaan tuntemuksistasi! - ljp
KENO kirjoitti:
piinailuu!!!! Nyt peukut ja varpaat pystyyn et kyytiläiset pysyisi mukana. Minkä laisia akioita saitte mukaan? Meillä siirto siirty ens ke kun ei ollu limakalvo tarpeeksi paksu vielä ja jouduttiin lisäämään zumenon annosta. Lääkäri aikanaan lupasi 2 alkion siirron, mutta rupesi perumaan puheitaan, koska hänen mielestä alkiot on niin hyvä laatusia 5-6 soluisia että yksi kerrallaan. Sain kuitenkin kinuttua kaksi ;) . Jos sulatuksesta selviää.
Tulehan ilmoittelemaan tuntemuksistasi!Hmm...alkioiden laadusta en tiedä muuta kuin lääkäri sanoi että hyviä....
Olin jotenkin niin helpottunut siirrosta, enkä tullut kysyneeksi moniko soluisia, olin nimittäin koko aamun jännittänyt että jos tulee soitto, ettei sulatus onnistunut.
Lääkäri olisi ehkä mielellään siirtänyt vain yhden, mutta oltiin ehdottomasti kahden kannalla...kaksi kun oli sulanakin. - ljp
KENO kirjoitti:
piinailuu!!!! Nyt peukut ja varpaat pystyyn et kyytiläiset pysyisi mukana. Minkä laisia akioita saitte mukaan? Meillä siirto siirty ens ke kun ei ollu limakalvo tarpeeksi paksu vielä ja jouduttiin lisäämään zumenon annosta. Lääkäri aikanaan lupasi 2 alkion siirron, mutta rupesi perumaan puheitaan, koska hänen mielestä alkiot on niin hyvä laatusia 5-6 soluisia että yksi kerrallaan. Sain kuitenkin kinuttua kaksi ;) . Jos sulatuksesta selviää.
Tulehan ilmoittelemaan tuntemuksistasi!Hmm...alkioiden laadusta en tiedä muuta kuin lääkäri sanoi että hyviä...
Olin jotenkin niin helpottunut siirrosta, etten hoksannut kysyä moniko soluisia olivat. Olin nimittäin koko aamupäivän jännittänyt ja hermoillut, että jos soittavat ettei sulatus onnistunut.
Meilläkin lääkäri olisi mielellään siirtänyt vain yhden, mutta itse oltiin ehdottomasti kahden kannalla...kaksi kun oli sulatettunakin.
Onnea teille sulatukseen ja siirtoon!
Törmäillään täällä piinailun merkeissä! ;) - onnimonni
Heippa!
Miten siellä menee?Onko mitään ihmeellisiä tuntemuksia?
Onko sinulla minkälainen tukilääkitys?Minulla siis crinone zumenon...Jotenkin muutaman päivän ollut sellain omituinen olo,vatsa on jotenkin epämukavan tuntunen ja "pöhöttynyt"...En tiedä!Johtusko noista lääkkeistä,kun ainakin zumenonin pakkausselosteessa tuntuu olevan kaikenlaista...Mielentila vaihtelee vähän liiankin usein...ainankin miehen mielestä=)
Viikon verran piinailua vielä...Meinasin 14.4 mennä verikokeeseen,en halua kotitestiä tehdä...
Toivottavasti siellä kaikki hyvin! - ljp
onnimonni kirjoitti:
Heippa!
Miten siellä menee?Onko mitään ihmeellisiä tuntemuksia?
Onko sinulla minkälainen tukilääkitys?Minulla siis crinone zumenon...Jotenkin muutaman päivän ollut sellain omituinen olo,vatsa on jotenkin epämukavan tuntunen ja "pöhöttynyt"...En tiedä!Johtusko noista lääkkeistä,kun ainakin zumenonin pakkausselosteessa tuntuu olevan kaikenlaista...Mielentila vaihtelee vähän liiankin usein...ainankin miehen mielestä=)
Viikon verran piinailua vielä...Meinasin 14.4 mennä verikokeeseen,en halua kotitestiä tehdä...
Toivottavasti siellä kaikki hyvin!Hei!
Täällä ei minkäänvaltakunnan tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Lääkkeitä ei ole muita kuin luget 2 100:sta kahdesti päivässä.
Täähän oli meidän eka pas, ettei ole paljon vertailukohtaa... Jotenkin noissa tuoresiirroissa aina menny aikaa, et olo kaikenkaikkiaan normalisoitunut..
Pidetään meille peukkuja pystyssä...
Ja ilmoitellaan kuulumisia.
Hyvää ja positiivista alkavaa viikkoa kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507975Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662259Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322178- 1461746
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251243Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1081135Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58790Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744