Mitä mieltä olette

ja mitä tiedätte, siitä yksityisestä sijaisvanhempien rekrytointifirmasta, mikä on nyt rantautunut myös Suomeen?
Itse ajattelen, että siinäkin on varmaan puolensa ja puolensa.
Pelottaa vaan jotenkin, kun siinä kuitenkin on varmaan suurestakin voiton tavottelusta kysymys sillä yrittäjällä, että sokaiseeko raha ja maltetaanko perheet valita huolella, vai lähdetäänkö esim. kilpailemaan hinnalla, laadun kustannuksella.
Tuoko tulevaisuus tullessaan entistä huonompia sij.perheitä?
Onhan mahdollista, että laatu myös paranee, koska firma lupaa täyden jatkuvan tuen sij.vanhemmille ja koulutuksen ja ties mitä.
13988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mikäs se tällanen firma on ? itse en ole kyseisestä kuullut?

Äänestä
  • että sellainen on nyt myös Suomessa, se on kai
    Iso-Britanniasta lähtöisin ja toimii jo monessa maassa. Sitä esiteltiin Tampereella jollain "päivillä", oisko ollut joku sijareiden tapahtuma.
    Sinne oli kuitenkin kutsuttuna sijareita ja heitä haastateltiin myös radiossa.
    tuntuivat olevan tohkeissaan, kuin herätyksen saaneet. Haastateltiin myös jotain perhehoitoliiton?
    ihmistä, joka toimii Suomessa sen puljun johtajana, näin ymmärsin. Tämä firma lupasi ainakin palveluksessaan oleville sijareille 24/7 päivystysluontoisen tuen, ettei koskaan jätetä yksin.
    Siinä painotettiin myös erityislasten tarvetta, että kohdistuisi erityisesti heihin, että pääsisivät pois laitoksista perheisiin.
    Juttu oli hyvin lyhyt, enkä siitä sen enempää saanut selvää, mutta jospa joku täällä olisi ollut ko. tilaisuudessa voisi ehkä meitä valistaa paremmin.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    että sellainen on nyt myös Suomessa, se on kai

    Perhehoitoliittoon, sielä tiedetään enemmän.
    Tämä on todella hyvä hanke jos se nyt vain saadaan täällä pyörimään.
    Sijaisvanhemmille saataisiin sitä tarvitsemaa tukea, joka useimmilta puuttuu.
    Kyllä siihen sijaisvanhemmat valitaan, koulutus pitää olla alalta (näin olen kuullut).
    Tällä systeemillä sijareille taattaisiin kuuluvat vapaat, mutta sitoutumista työhön perheiltä kyllä vaaditaan. Mutta niinhän on nykyäänkin pakko tehdä, jos aikoo hoitaa lapset kunnolla.

    Äänestä

  • yhteytttä kirjoitti:

    niin paljon kiinnostunut, että rupeaisin mihinkään yhteyttä ottamaan.
    Kuulin vain jutun radiosta ja se tuntui mielenkiintoiselta hankkeelta monilta osin.
    Jäin vain miettimään, että miten on loppupelissä, kun kysymys kuitenkin on firman tuotosta puhtaasti.
    Ensi kuulemalta kaikki tosin vaikuttaa tosi hyvältä niin sijareiden, kuin lastenkin aseman suhteen.
    Kaikki kuitenkin tietävät kuinka kovaa voi "bisneksen" teko olla, kun tulosta pitää saada hinnalla millä hyvänsä. Usein tai siis aina raha menee inhimillisyyden edelle.
    Tämä firma ei käsittääkseni edes yritä olla mikään hyväntekeväisyys pohjalta toimiva, vaan rehellisesti rahaa tekevä "bisnes"-yritys.
    Halusin kysyä muiden mielipiteitä asiasta ja herättää keskustelua, sekä kysellä mitä ihmiset ko. yrityksestä tietävät.
    Kateellinen en missään tapauksessa ole. En edes vielä tiedä koko yrityksestä niin paljoa, että olisi perusteita olla kateellinen.
    Lähinnä toivoisin keskustelua yleisellä tasolla, kuten sitä jo nyt joissakin piireissä käydäänkin, että onko moraalisesti oikein, että lastensuojelulla tehdään bisnestä, tämänkin olen radiosta kuullut.
    Onko siis väärin, jos yllytän myös sijareita mukaan keskusteluun.
    Luulen, että kaikki rakentava(toivottavasti) keskustelu tulee olemaan myös pitkällä tähtäimellä sen uuden firman eduksi.

    Äänestä

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/76102.shtml
Tampereella aloittaa toimintansa Perhehoitokumppanit Suomessa Oy. Se tarjoaa lastensuojelun ja perhehoidon palveluita. Sen emoyhtiö FCA (Foster Care Associatiates) on perustettu Isossa-Britanniassa. Yritys toimii myös Irlannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja aloittaa toimintansa tänä keväänä myös Ruotsin Malmössä.

Äänestä
  • Mistä saa ostaa ko. buljun osakkeita?

    Minä aina olen osannut haistaa voitontekomahdollisuudet, ja tässä olis. Psst. älkää kertoko kellekkään, ettei osakkeiden hinta nouse suuren kysynnän johdosta.

    Äänestä

  • tästä samasta oli kysymys.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    tästä samasta oli kysymys.

    eikö teillä nyt muuta ajateltavaa ole, kuin se että joku voi saada tuloja?

    Äänestä

  • kateus taas jyllää kirjoitti:

    eikö teillä nyt muuta ajateltavaa ole, kuin se että joku voi saada tuloja?

    kun tuolla argumentilla ikäänkuin halutaa koko keskustelu kieltää, herää kysymys, että eikö asia kestäkään päivänvaloa tai lähempää tarkastelua?
    Kuuluuko tämäkin niihin omituisiin sijareiden salaisiin kansioihin, asioihin, joista ei vain sovi puhua?
    Heti näköjään alkoi hyssyttely tässäkin asiassa.
    Rehellisiä mielipiteitä ei saa esittää, koska määrätyt tahot eivät niitä hyväksy?
    Näinkö siis asia on?
    Toivottavasti olen todella väärässä.

    Äänestä

  • kateus taas jyllää kirjoitti:

    eikö teillä nyt muuta ajateltavaa ole, kuin se että joku voi saada tuloja?

    Tottakai tuloja pitää olla, mutta lasten kustannuksella???
    Kun ajatellaan liikaa rahaa, lapset usein unohtuu.
    Mihin jää se "lapsen etu", kun tilalle tulee rahan ahneus.
    Laittaisitko itse lapsesi tälläiseen paikkaan vai "tavalliselle sijarille"???

    Äänestä

Nyt sitte sossutantta tekee sopimuksen tuon yrityksen kanssa, eikä yksittäisen sijarin kanssa. Tämä hämärtänee entisestään vastuukysymyksiä. Sitä en ymmärrä, miten sossun aikaa säästyy siinä, että sopimuskumppani on firma eikä sijari.
Valvottavia sensijaan tulee lisää, sijareiden lisäksi siis myös tämän firman toimintaa pitää (jos oikeusvaltiossa olisimme) valvoa tiiviisti, tehostetusti jopa ainakin ensimmäiset 5 vuotta, eli kustannuksia tulee lisää.
Toisaalta, mitä sanoo Suomen Perustuslaki siihen, että viranhaltija (sosiaaliviranomainen) siirtää virkavaltaa ja virkavastuuta yksityiselle firmalle. Huostaanotot ja sijoituksethan ovat mitä suurimmassa määrin äitien, isien ja lasten perusoikeuksiin kajoavia hallinnollisia toimia.
Samalla ihmetyttää, miten firman toimintaan kiinnitettyjen sijareiden oikeusturva loppumetreillä toteutuu. Veikkaanpa, että kyseinen konsepti rantautui Suomeen siksi, että sana meidän osaamattomista päätöksentekijöistä on kiirinyt maailmalle, ja jos jonkinlaiset onnenonkijat tarttuvat tilaisuuteen. Näinhän ulkomaiset perintäfirmatkin tänne tuli suhteessa mielettömällä lukumäärällä asukaslukuun nähden, kun sana suomalaisten kansalaisten olemattomasta oikeusturvasta levis kulovalkean lailla.

Äänestä

Nyt sitte sossutantta tekee sopimuksen tuon yrityksen kanssa, eikä yksittäisen sijarin kanssa. Tämä hämärtänee entisestään vastuukysymyksiä. Sitä en ymmärrä, miten sossun aikaa säästyy siinä, että sopimuskumppani on firma eikä sijari.
Valvottavia sensijaan tulee lisää, sijareiden lisäksi siis myös tämän firman toimintaa pitää (jos oikeusvaltiossa olisimme) valvoa tiiviisti, tehostetusti jopa ainakin ensimmäiset 5 vuotta, eli kustannuksia tulee lisää.
Toisaalta, mitä sanoo Suomen Perustuslaki siihen, että viranhaltija (sosiaaliviranomainen) siirtää virkavaltaa ja virkavastuuta yksityiselle firmalle. Huostaanotot ja sijoituksethan ovat mitä suurimmassa määrin äitien, isien ja lasten perusoikeuksiin kajoavia hallinnollisia toimia.
Samalla ihmetyttää, miten firman toimintaan kiinnitettyjen sijareiden oikeusturva loppumetreillä toteutuu. Veikkaanpa, että kyseinen konsepti rantautui Suomeen siksi, että sana meidän osaamattomista päätöksentekijöistä on kiirinyt maailmalle, ja jos jonkinlaiset onnenonkijat tarttuvat tilaisuuteen. Näinhän ulkomaiset perintäfirmatkin tänne tuli suhteessa mielettömällä lukumäärällä asukaslukuun nähden, kun sana suomalaisten kansalaisten olemattomasta oikeusturvasta levis kulovalkean lailla..

Äänestä

Minun mielesyäni tämä ei mene oikein, siinä suhteessa kun kauppaa käydään lasten kustannuksella. Ennemminkin täällä pitäis pyöriä sellainen firma joka tarjoaa vanhemmille näitä mm. terveydenhuollon palveluja, psykiatrisia palveluja, kodinhoitajia, kouluavustajia,ym. tekisivät sitten sossun kanssa kauppaa näistä palveluista. Joista todellakin on lapsille apua ja etua. Hullulta tuntuu että nyt sijareita autetaan,tuetaan ym. tehdään kaikki se mitä pitäisi vanhempien kohdalla tehdä! Joten tässä bisneksessä unohdetaan lasten lisäksi vanhemmatkin! Pitäisiköhän vanhempien ruveta lakkoon, sillä etteivät synnyttäisi yhtään lasta n. 5-10 vuoteen tai pidemmäkään aikaan. Niin miten sijareiden kävisi kun lapset loppuvat? Tuleekin konkurssi. Tähänkö tähdätään? Siis, me vanhemmat synnytämme lapset huostaanotettavaksi vieraille ihmisille jotta he rikastuisivat lastemme kustannuksella!? Onko tässä mitään järkeä? Eikun synnytys lakkoon! Harmi vain kun meiltä jää lapsenlapset näkemättä, mutta jos näin jatkuu niin jää siitä huolimatta näkemättä! Huostaanotetut lapset kun vapautuvat huostaanotosta niin alkavat useimmiten juomaan njjn että henki lähtee tai tappavat itsensä kun eivät yksin osaa maailmassa pärjätä ja vanhemmat eivät ole enään tuttuja vaan vieraita hekin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

amalia kirjoitti:

ja mitä tiedätte, siitä yksityisestä sijaisvanhempien rekrytointifirmasta, mikä on nyt rantautunut myös Suomeen?
Itse ajattelen, että siinäkin on varmaan puolensa ja puolensa.
Pelottaa vaan jotenkin, kun siinä kuitenkin on varmaan suurestakin voiton tavottelusta kysymys sillä yrittäjällä, että sokaiseeko raha ja maltetaanko perheet valita huolella, vai lähdetäänkö esim. kilpailemaan hinnalla, laadun kustannuksella.
Tuoko tulevaisuus tullessaan entistä huonompia sij.perheitä?
Onhan mahdollista, että laatu myös paranee, koska firma lupaa täyden jatkuvan tuen sij.vanhemmille ja koulutuksen ja ties mitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu