Kasvattajista...

Pilipali

Hei vain koira ihmiset :)

Olisin kysynyt kun olette lähteneet etsimään itsellenne / perheeseenne pentua, niin mihin asioihin kiinnitätte huomiota kasvattajassa, jolta pennun otatte? Ensisijaisestihan se pentu on se tärkein asia ja ainut joka saisi merkata. Mutta itse haluaisin myös kasvattajasta elinikäisen "ystävän" jonka puoleen voi kääntyä vaikean paikan tullen kysymään neuvoa ja tukea.

Toinen mikä minua kiinnostaisi tietää, on miten kasvattajat valitsevat pennuilleen perheet... Ja annatteko "palautetta" mikäli koette jonkun pennusta kiinnostuneen perheen sopivaksi paikaksi luovuttaa pentunne heille?
Tietysti rodusta riippuen, mutta itse olen törmännyt nyt muutamalle kasvattajalle soittaessani ikäänkuin välinpitämättömyyteen ja puhelu on lopetettu kasvattajan puolelta sanoihin: "soittele vaikka jossain vaiheessa lähempänä laskettua aikaa" tai "soitan kun pennut ovat syntyneet". Molemmat ovat mielestäni aika "pyöreitä" vastauksia. Kun olen kysynyt voiko pentua edes alustavasti varata, niin vastaus on tähänkin ollut ei. Voiko tästä siis olettaa, että jostain syystä kasvattaja ei ole nähnyt meidän perhettä riittävän hyvänä ottaa pentua heiltä, vai mistä on kyse?

Meillä on kuitenkin kokemusta koirista ja olen rehellisesti ja iloisesti ottanut yhteyttä kasvattajiin ja kertonut tilanteemme ja kaiken oikeastaan heti ensimmäisessä puhelussa antaakseni hyvän ensivaikutelman ja näin toivottavasti varmistanut että kasvattaja kiinnostuisi meistä. Kysellyt emästä ja isästä ja kaikesta mitä olen pitänyt tärkeänä.
Mutta tuntuu aina puhelun jälkeen, että meitä ei "arvostettu" tai pidetty alkuunkaan mahdollisina pennun ottajina.
Olenko yliherkkä ja tulkitsenko väärin, vai kuinka minun tulisi saada selvyys kiinnostuiko kasvattaja meistä?

Ystäväni otti rotukoiran (tosin pienempää sorttia mitä itse olen ottamassa) ja oli jo ensimmäisessä puhelussa saanut kasvattajalta palautteen, että kuulostat mukavalta ja ihanan kodin varmasti annat pennulle. Eli hän sai välittömästi palautteen, että tiesi alustavasti saavansa myönnytyksen, jonka jälkeen hän halusi mennä tapaamaan kasvattajaa ja emää.

Itsekin halusin tutustua ennen pentujen tuloa kasvattajaan ja emään yms.

Kokemuksia kiitos :)

6

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pennun hankinta

      Ostin viime kesänä pennun kasvattajalta, jota en ennestään tuntenut. Kasvattajan nettisivuilta huomasin, että sopivan laatuinen narttu odotti pentuja. Soitin kasvattajalle, joka lupasi soittaa heti, kun pennut ovat syntyneet. Niin hän soittikin, ja kertoi, että nyt on pentu minulle, jos olen edelleen pentua ottamassa. Pyysi sitten käymään, ja tutustumaan emoon ja pentuihin. Kävin kasvattajan luona kylässä, kun pennut olivat noin neliviikkoisia. Sitten haen pennun luovutusikäisenä (7-viikkoisena). Kasvattajan kanssa on pidetty yhteyttä, netissä, soiteltu ja tavattukin. Pentu on rodultaan sellainen, että pentua voi joutua odottamaan vuodenkin.

      Kasvattajasta tarkistan kennelnimen perusteella jalostusnetistä rodut, joita kasvattaa. Miten usein pennuttaa, ja kuinka monta pentuetta koiraa kohti on ollut. Millaisia terveys-, näyttely- ja muita tuloksia koirilla on.

      Itselläni kasvattaja valitsi sen pennun mikä meille tuli, sen perustella mitä sen kanssa harrastan(kotikoira vai näyttelyt, toko, agility jne.). Keskustelujen ja tapaamisen perusteella kasvattaja teki valintansa. Kyseisessä rodussa pentueet ovat pieniä, keskimäärin 4 pentua. Kasvattajan valinta vaikuttaa osuneen ihan kohdalleen, pentu on nyt 8 kk:n ikäinen.

      Etsisin toisen kasvattajan, jollei kasvattaja olisi heti "täysillä mukana asiassa", eli lupautuisi ottamaan yhteyttä pentujen synnyttyä. Kertoisi itsestään, kuinka kauan kasvattanut kyseistä rotua jne. Myös koiristaan ja niiden luonteista, aikaisempien pentueiden harrastuksista ja menestyksestä.

    • 0000

      Itse en ole koskaan ottanut varauksia pennuista koska ei tiedä miten pennutus edistyy. Mutta aina saa tulla katsomaan etukäteen emää ja tutustumaan meidän laumaan samoin haluan myös tutustua mahdollisiin pennun uusiin omistajiin ennen kun lupaan pentua.Aina voi soitella ja kysellä jos ongelmia ja kun on uusi pentu tai vaikka vanhempikin koira niin jos voin auttaa niin teen sen mielelläni. Haluan myös kuulla pennun kehittymisestä ja muuta mitä kuuluu. Viimeksi tänään hoitelin yhdelle lääkekuurin eläinlääkäriltä kun omistaja oli huolissaan.

      • lääkekuureja

        ilman että koiraa käytetään lääkärillä?

      • Pilipali

        Jos sinulle soittaa joku sellainen perhe / henkilö, joka kuulostaa siltä ettet ole kiinnostunut antamaan pentua heille / hänelle, niin kerrotko sen heti puhelimessa?
        Itse toivoisin suoraa palautetta kasvattajalta, jos hänen näkemyksensä on ettei heidän pennuistaan mahd. löydy meille sopivaa.
        Ettei käy niin että elättelee turhia toiveita ja odottaa ja odottaa pentujen syntymää ja kasvattajan puhelua, jota ei sitten koskaan ehkä tulekaan tai jossa sitten vain kerrotaan että kaikki pennut on varattu.

        Lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseni siis kuuluu, että onko kasvattajilla tapana sanoa suoraan mikäli pennun ottaja kuulostaa hyvältä ja mahdollisesti kasvattaja haluaisi pennun ks. perheeseen / henkilölle antaa?

      • ainakin semmoinen
        Pilipali kirjoitti:

        toiminta tapa kun on pentuja tulossa ja soittaa pennun kyselijä ennen kuin pennut ovat syntyneet että joko otan heidän puhelinnumeronsa ja soitan kun pennut ovat syntyneet. Jo tässä ekassa puhelussa kyselen tarkemmin että minkälaiseen paikkaan, minkälaisille ihmisille ja minkälaiseen käyttöön koira tulisi. Pentuja en varaa ennen kuin ihmiset ovat paikan päällä käynneet pentuja katsomassa ja olen heidät nähnyt.

      • Pilipali kirjoitti:

        Jos sinulle soittaa joku sellainen perhe / henkilö, joka kuulostaa siltä ettet ole kiinnostunut antamaan pentua heille / hänelle, niin kerrotko sen heti puhelimessa?
        Itse toivoisin suoraa palautetta kasvattajalta, jos hänen näkemyksensä on ettei heidän pennuistaan mahd. löydy meille sopivaa.
        Ettei käy niin että elättelee turhia toiveita ja odottaa ja odottaa pentujen syntymää ja kasvattajan puhelua, jota ei sitten koskaan ehkä tulekaan tai jossa sitten vain kerrotaan että kaikki pennut on varattu.

        Lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseni siis kuuluu, että onko kasvattajilla tapana sanoa suoraan mikäli pennun ottaja kuulostaa hyvältä ja mahdollisesti kasvattaja haluaisi pennun ks. perheeseen / henkilölle antaa?

        sanoisin jos en pentua haluais ko.perheeseen antaa tai jos ei hyvältä vaikuttais, ja sanoisin miksi ei perhe kiinnosta. ja jos haluaisin pennun antaa niin senkin sanoisin.. reilu peli ja kaikilla hyvä mieli :)

        tosin mulla ei oo pentuja :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      4987
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      107
      3238
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      31
      3098
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2285
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1656
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1281
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1242
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1146
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      924
    Aihe