en tiennyt minne laittaa mutta..

suuri surija

Meidän ihana kääpiösnautseri koirapuppeli Bertta jouduttiin lopettamaan perjantaina 28.3.2008 sydänviasta kehittyneestä vatsa syövästä joka esti nesteen ulostulon kehosta joten koira vai täyttyi enemmän ja enemmän vedellä.. koirani oli alle puoli vuotta vaille 12.. tämä ottaa todella koville koska hän oli viimeiseen päivään saakka pirtsakka paitsi kun veimme lenkille hän ei jaksanut ja välillä sai kohtauksia.. mutta sisällä jaksoi kanssani temmeltää ja olen iloinen että tajusin leikkiä sen kanssa torstai päivän lähes kokonaan sillä jotenkin minusta vain tuntui että nyt on siitä pidettävä hyvää huolta ja voi olla viimeisiä kertoja kun nähdään koska olimme puhuneet samaisena päivänä mahdollisesta lopetuksesta.. no perjantai aamuna näin hänet viimestä kertaa ennen kouluun lähdettyäni (lähtöpusut annoin kuten tavallisesti kun lähdin)aamulla soitti sitten eläinlääkäri isälle että olisi vapaa aika 8.30.isäni kävi eläinlääkärin vastaanotolla Bertta koiramme kanssa(ei mennyt lopetusaikeissa vaan katsomaan että mitä tehtävissä kun sydänlääkkeet eivät auta). eläinlääkäri totesti heti että ei ollut kuulemma eläissään nähnyt vastaavaa.. hän totesti heti että koiralla on oltava kasvain.. päätös ei ollu isällekkään sinäänsä vaikea koska se oli niin että joko välitön lopetus tai 2 viikkoa maksimi elinaikaa ja isäni rakasti koiraamme niin paljon että ei halunnut sen antaa hetkeäkään kärsiä vaikka kysyikin että oliko mitään enää tehtävissä ja olisi varmasti tehtykkin jos olisi ollut.Lopetus tapahtui kello 9.10 eikä isänikään ole toipunut siitä .. koira oli ruvennut vielä edellisinä päivinä ulostamaan alleen koska hänen maksansa oli aivan lytyssä.. uskon että tuskat olivat valtavat vaikka hän ne hyvin piilottikin..koulusta tultua isäni odotti minua parkkipaikalla ja kertoi suru-uutiset autossa josta olin vihainen sillä mielestäni minulla olisi ollut oikeus hyvästellä hänet niin hyvin kuin suinkin pystyin.. mutta nyt olen siinä ajatuksessa että parempi näin että ei pitkitetty koiran tuskaa enää hetkeäkään vaa päästimme hänet sinne missä hänellä ei ole kipuja laisinkaan,odottamassa meidän jälleenkohtaamistamme. tuolloin perjantaina en edes pystynt olemaan 6 tuntiin hetkeäkään että silmäni eivät olisi kosteat vaan pillitin kuin mikäkin nössö.. vieläkin on todella paha olla ja kaipuu suuri enkä saa yötä nukuttua kun heräilen jatkuvasti kaipaukseen.. Kuolema harmittaa edelleenkin vielä enemmän koska näin koiran mielestä ja asenteesta että ilman tätä syöpää rakas koiramme olisi ollut todella,todella pitkäikäinen... enää ovesta tullessani en nää hännänhuisketta..en saa nuolaisua..ei kukaan tule haukkumaan..en voi käyttää koiraani ulkona kotia tullessani.. ja mikä pahinta. enää en nää koiraamme paitsi valokuvissa ja enää en voi koskea koiraamme..paitsi unissa ja joskus jopa annan pusun valokuvalle tai tietokoneen ruudulle.. en vain kestä tätä.. enkä tule ikinä kestämäänkään.

Miten voisin mahdollisesti selvitä tästä ilman että ei nyt tarvitsisi kokoajan masistella

6

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samankokenut

      saman olen joutunut kokemaan kahdesti ja vielä on edessäkin(vaikkei ole lähiaikoina toivottavasti)
      ei voi muuta sanoa kun että anna aikaa surulle niin pikkuhiljaa pystyt muistelemaan jopa ilman kyyneleitä

    • doggityttö

      Ja syvä osanottoni poismenon johdosta. Ikävä ei ehkä hellitä koskaan, mutta lämpimät, ihanat muistot säilyy sydämessä aina. Nyt Bertta saa juosta kauniilla kedolla koiruli ystäviensä kanssa ilman kipuja ja leikkiä sydämensä kyllydestä :) Hänellä on hyvä olla!

    • doggityty

      Ja syvä osanottoni poismenon johdosta. Ikävä ei ehkä hellitä koskaan, mutta lämpimät, ihanat muistot säilyy sydämessä aina. Nyt Bertta saa juosta kauniilla kedolla koiruli ystäviensä kanssa ilman kipuja ja leikkiä sydämensä kyllydestä :) Hänellä on hyvä olla!

    • Elisama

      Uskon sen että surusi on suuri.
      Siihen ei auta kuin aika.
      Oletko harkinnut vaikka toista koiraa, nimittäin aika moni tekee näin.

      • Suuri surija

        En ole oikein vielä ajatellut mutta nytkun miettii niin luulempa että semmoinen tulee kunhan suuresta surutyöstä on päästy yli.. samaa rotua mutta ei missään nimessä saman värinen eikä sukupuoleltaan sama nimittäin muuten niitä vertailisi jatkuvasti eikä olisi uudelle koiralle hyvä asia.


    • kokenut myös

      Kaksi koiraani olen menettänyt:( Toipuminen kestää pitkän tovin, onhan kyseessä rakas ystävä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7981
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2267
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2183
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1756
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1246
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1146
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      795
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      746
    Aihe