Mikä siinä on että muinaisista arvoista ja sukupuolirooleista pidetään niin tiukasti kiinni? Valitetaa nuorten ja muidenkin ihmisten pahoinvoinnista, ja yritetään väkisin löytää syy miksi joku käyttäytyy tai on poikkeava jostain muualta, kuten esimerkiksi peleistä, televisiosta yms, vaikka syy on vain ihmisten asenteissa ja suhtautumisessa erillaisuuteen. Jo lapsesta asti meille opetetaan kuinka ns "normaalista" poikkeavat henkilöt ovat pelottavia ja vaarallisia, vaikka kyseinen henkilö ei tekisi pahaa kenellekkään. Tasa-arvo ajatusta heitellaan joka tuutista mutta, uskallappas kävellä kadulla jos olet mies joka meikkaa ja pitää hametta, tai nainen joka tykkää autoista, elektroniikan korjaamisesta tai jostain muusta miehiseksi luokitellusta asiasta. Useasti saa kuulla selityksen asialle että "ei tommosia ennenkään ole ollu", tai pikku lasten useimman puolustautumisen mukaan eli "noku muutkin teki/ei tehnyt". Yhteiskunnan pahoinvointi pienenisi huomattavasti jos ihmisten ei tarvitsisi pelätä itseään ja "kiinni" jäämistä jostain mitä ihmiset eivät ymmärrä, eivät halua ymmärtää ja pitävät outona ja vieroksuttavana. Jos jotain ei voi itse käsittää ei se tarkoita sitä että jokainen joka ei mene omaan pikku maailmankuvaan, pitäisi hakata ja haukkua maantasalle, sillä vaikka asiaa ei voi kokea tai ymmärtää niin se ei silti tarkoita etteikö se voisi olla olemassa.
Avautuminen
:ZZZ
2502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä.Itsekin tiitinä toivoisin ihmisiltä enemmän erilaisuuden hyväksymistä ja kannssaihmisten rakastamista, niin on huomattavasti helpompi elää ja voi saada jopa uusia kivoja ystäviä :)
Tiiteillä on Suomessa oma yhdistys, Dreamwear Club. Sen tapahtumissa voi "ulkoilla" turvallisesti ja tavata muita joutumatta selittämään mitään.