karman vankeja

Seuraavana päivänä kun menin katsomaan miten riikinkukko voi, se oli hyvin masentuneessa mielentilassa. Kilpikonna oli jo paikalla yrittämässä neuvoa lintua.

"Mutta onko toivomisesta haittaa?" riikinkukko kysyi vavisten heti minut nähdessään.

"Minkä toivomisesta?"

"Sen toivomisesta, että jonain päivänä saatan paeta tästä vankilasta ja palata omaan nurkkaukseeni viidakossa? Sen toivomisesta, että jonain päivänä tulevaisuudessa voin palata rakkaideni luo? Tämä toivo estää minua kuihtumasta pois täällä häkissä."

"Rakas ystävä, älä kuihdu pois turhan toivon tähden", sanoin hellästi. "Älä hakkaa päätäsi kiveen. Anna tuon kiven muuttua tulevaisuudennäkymiksi joita myöten mielesi voi matkata todelliseen vapauteen."

Riikinkukko istahti häkin lattialle kuin kiukutteleva lapsi, höyhenten vain lennellessä.

"Olenko sitten päivieni loppuun saakka tässä surkeassa häkissä?" se huusi kimeästi. "Kapuri, sinä olet viisas ja puhuit kuin oraakkeli. Ole kiltti ja ennusta tulevaisuuteni. Miten minun käy? Pääsenkö ikinä takaisin kotiin ja näenkö rakkaani?"

Huomasin, että riikinkukko alkoi olla paniikissa. Pelko loisti kaikkialta hänen täriseviltä kasvoiltaan.

"Kukaan ei voi nähdä tulevaisuutta", sanoin, "sillä tulevaisuus on yhä tapahtumatta. Voit edistää vapautumistasi hankkimalla puhdasta ja tuoretta karmaa. Etsi turvaa siitä karmasta."

"Kilpikonna-herra, sinä näytät tietäjältä", riikinkukko sanoi kääntyen rukoilevasti tämän puoleen, "Varmasti sinä osaat lukea tulevaisuuteni?"

Kilpikonna tuli aivan häkin lähelle, ja sitten riikinkukkoa tuijottaen kuiskasi pehmeästi ja rauhoittavasti.

"Sinulla on toivoa - paljon toivoa omissa ponnisteluissasi. Etsi turvaa harjoituksesta. Ponnistele ankarasti. Ole rohkea! Suonet anteeksi, palaan nyt meditoimaan", kilpikonna lisäsi, "mutta tulen tapaamaan sinua uudestaan, myöhemmin."

"Kiitos herra, olen todella kiitollinen sinulle."

Kun kilpikonna oli mennyt pois minä jäin vielä riikinkukon luo. Se näytti yhä epätoivoiselta ja oli alkanut täristä. Varovaisesti tungin kärsäni kaltereiden välistä ja kosketin riikinkukkoa hellästi.

"Sinä täriset", sanoin sille. "Tiedätkö miksi täriset?"

Riikinkukko pudisti päätään.

"Koska olet peloissasi. Sinua pelottaa menettää niin kutsuttu turvallinen maailmasi - rakkaasi, tutut paikat ja ystäväsi. Koin saman kuin sinä, kun menetin pikkuiseni, ja ennen sitä, kun sen isä vietiin minulta, ja myöhemmin kun vanha hoitajani kuoli." Jäin hiljaisena muistelemaan noita synkkiä päiviä jolloin ailahtelin paniikin, ahdistuksen, pelon ja epätoivon välillä, jotka täyttivät jalkani levottomuudella. Muistin kuinka levoton olin ollut, niin etten saattanut pysyä paikallani edes minuuttia. Huojuin puolelta toisella ollessani sidottuna kookospuuhun temppelin alueella, samalla tavalla kuin riikinkukko askelsi häkkiään edestakaisin. Puolelta toiselle, eteen ja taakse, pääni ja kärsäni huojuivat myös, ja nostelin jalkojani toisensa perään jatkuvassa, kärsivässä liikkeessä. Muistin kuinka olin seissyt pelon lamaannuttamana, nahkani ja jalkani näkyvästi täristen, kontrolloimattomana.

Kerran kun näin tapahtui minun nuori hoitajani huomasi minun tärisevän, ja hieroi ruumistani joka puolelta ja peitti minut raskaalla kankaalla, luullen että olin vilustunut. Mutta kangas ei ollut tarpeen. Sillä hetkellä kun hänen kätensä kosketti ruumistani, tunsin lämmön kulkevan ruumiini läpi. Eikä hänen kosketuksessaan ollut mitään taikaa. Se oli minun välitön reaktioni huolestuneeseen fyysiseen kosketukseen.

Pohtiessani sitä välitöntä lämpöä joka kulki ruumiini läpi kun hoitaja kosketti minua, ja kuinka ystävällisen kiitollisuuden tunteet virtasivat lävitseni, syrjäyttäen surun, aloin ymmärtää kuinka nopeasti tunteet nousevat ja katoavat. Kaikki tunteet ovat vain ilmiöitä, munkki oli sanonut puheessaan. Me olemme vain jatkuvasti nousevia ja katoavia fyysisiä ja henkisiä ilmiöitä, jotka johtuvat joukosta fyysisiä ja henkisiä ilmiöitä, ja me aiheutamme lisää fyysisiä ja henkisiä ilmiöitä.

Munkki oli kuvaillut tätä elämän prosessia materiaaliseksi, muodostuen neljästä elementistä: maasta, vedestä, lämmöstä ja ilmasta, yhdessä henkisten tekijöiden kanssa: tunteet, aistit, henkiset muodostelmat ja tietoisuus. Kaikki vain katoavia ilmiöitä eikä mitään pysyvää - ei itseä. Mielemme, joka on juurtunut tietämättömyyteen, yrittää liittää hahmon näihin katoaviin ilmiöihin, jotka ovat yhtä hahmottomia kuin vaahto.

Pohtiessani ruumiini läpi virtaavan lämmön kokemusta ja kuinka ystävällisen kiitollisuuden tunne syrjäytti surun, ymmärsin kuinka hyvä oli vaalia ja kasvattaa näitä kiitollisuuden, rakastavan ystävällisyyden, myötätunnon ja ilon ajatuksia. Se oli varma keino poistaa murhe ja hukata niin sanottu "itse".

Sitten muistin kuinka noina päivinä, jolloin olin vieraantunut rakastavan ystävällisyyden ajatuksista, ja vajonneena suruuni rintaani särki kuin siihen olisi isketty tikari. Toisinaan sitä poltti kuin se olisi ollut liekeissä. Niin tuntui myös päänahkani alla, kuin jos se olisi ollut paljastettuna raa'alle ilmalle. Munkki sanoi kerran puheessaan, että olemme kaikki liekeissä koko ajan. Näön aistielin - silmä - saa aikaan roihun mielessämme, kuten se joutuu kosketukseen aistikohteensa kanssa, munkki sanoi. Niin myös kaikki muut aistit kun ne joutuvat kosketuksiin omien aistikohteidensa kanssa. Tästä seuraava fyysisten ja henkisten ilmiöiden prosessi on kuin raivoava tuli.

"Oliko sinulla painajaisia?" Riikinkukon kysymys leikkasi ajatusteni poikki, palauttaen minut nykyhetkeen.

"Totta kai. Ne olivat kammottavia, pelon nostattamia ajatuksia - pikkuiseni joka näytti eksyneeltä ja onnettomalta, itki minun perääni tai kysyi kyynelsilmin miksi annoin sen mennä pois. Ja kuolema. Niin, näin myös kuolemasta unta. En minään rauhallisena tai vapautuksena kärsimyksestä, vaan jonakin joka herätti minussa hirvittävän pelon syvää, pimeää ja tuntematonta kohtaan. Nämä painajaiset tulivat symboleina, mutta joka tapauksessa ne soittivat minussa tuomion urkuja."

"Miten sitten voitit pelon?"

"Madellessani epätoivon syvimmissä kuiluissa, kun maa tuntui luisuvan jalkojeni alta, Siunatun sanat tulvivat tietoisuuteni läpi, kun muistelin miten munkki toisti säkeitä sutrasta."

"Kerro minulle tuo sutra", riikinkukko rukoili. Hän tärisi yhä.

Niinpä aloin lausua ja riikinkukko rauhoittui kuuntelemaan.

"Kerran kun Buddha oleskeli lähellä Savatthia Jetavanassa, Anathapindikan luostarissa, hän puhui munkeille..."

Näin jatkoin lausumista, mutta riikinkukko oli alkanut torkahdella. Kun pääsin loppuun, huomasin että riikinkukko oli todella nukahtanut. Niinpä poistuin hiljaisesti.

Muutamaa päivää myöhemmin, kun hoitajani toi minut takaisin temppelin alueelle, kylvetettyään minut ensin joessa raskaan padonrakennustyöpäivän jälkeen, kilpikonna kertoi minulle että riikinkukko halusi tavata minut. Kilpikonna oli opettanut sille uudestaan sisään- ja uloshengittämistä meditaatiossa ja rakastavan ystävällisyyden meditointia, mutta riikinkukko ei vaikuttanut edistyneen sanottavammin. Menimme yhdessä tapaamaan sitä.

"Kuinka voit tänään?" kysyin riikinkukolta iloisesti.

"Vähän paremmin", se sanoi, "mutta kerro minulle, auttoiko sutran toistaminen sinua todella pääsemään pelostasi?"

"Kyllä, kun sanojen koko merkitys upposi mieleeni, suojan toistaminen auttoi minua suuresti. Katsos, sinun pitää uskoa Buddha-Dharmaan. Ei sokeaa uskoa vaan uskoa, joka seuraa siitä, että olet testannut Dharman paikkansapitävyyttä omien kokemustesi valossa. Kun pohdin sanojen merkitystä ymmärsin että pelko syntyy siitä, että pelkää menettävänsä sen mitä pitää tärkeänä, kuten oman elämänsä tai sen mitä luulee - tietämättömyydessään - arvokkaaksi, ja mitä haluaa kaiken aikaa, ja asioista saatavan turvallisuuden tunteen. Mikään asia mitä arvostaa ei kestä ikuisesti ja siksi siitä johdettu turvallisuuden tunne ei ole kestävä. Syy sen kestämättömyyteen on muutos. Elämässä ei voi jättää muutosta huomiotta. Muutos on kärsimystä. Ja mitä on tämän tai tuon haluamisen tai välttämisen pohjalla? Himo. Kun himo leikataan pois niin säästytään pelolta ja ahdistukselta. Vastalääke on niin yksinkertainen, mutta Voi kuinka vaikea toteuttaa! Mutta minun oli pakko luopua tarrautumisistani. Katsos, ei ollut mitään muuta tehtävissä."

"En voi luopua menneisyydestäni", riikinkukko pudisti päätään surullisesti. "Se on mahdotonta."

Tiesimme, että riikinkukko sanoi tämän koska se oli esteetikko ja nautiskelija. Tajusimme, että henkisen kulttuurin siveellisyys ei vedonnut riikinkukkoon. Se kertoi meille, että kun se oli ollut viidakon ruohikoilla se oli tanssinut auringossa, kuunnellut lintujen konsertteja, maistellut villejä hedelmiä ja oli viettänyt aikaansa yhdessä muiden riikinkukkojen kanssa. Vaikutti, että se oli nauttinut elämästä niin suuresti, että välistä se oli puhjennut yhtäkkiseen tanssiin, jolle yleisö antoi anteliaat suosionosoitukset. Riikinkukko tunnusti meille, että tämä oli todella sitä mistä hän nautti enemmän kuin mistään - ihailusta ja imartelusta, jota sille soivat ystävät lintujen ja metsän ystävällisimpien petojen joukosta. Jopa leopardien nähtiin astuvan varovasti viidakon reunoille katsomaan riikinkukon esityksiä, jotka tapahtuivat luonnonmuovaamassa matalassa amfiteatterissa. Lopulta kävi niin, että näistä esityksistä tuli riikinkukolle kaikki kaikessa, niin että se sai kaiken nautintonsa ympärillään olevien ihailusta ja imartelusta. Jos sillä ei ollut joka päivä uutta yleisöä jota hämmästyttää, se tylsistyi ja ärsyyntyi nopeasti. Riikinkukko ei lainkaan käsittänyt kuinka paljon oli vaalinut egoa paisuttavaa harhaluuloaan.

"En usko, että pystyn luopumaan tarrautumisistani", riikinkukko pudisti päätään uudelleen.

"Tiedän, että tarrautumisista luopumista ei voi tehdä ilman kipua", sanoin. "Voiko raajan amputoida kivuttomasti ilman nukutusta? Tarrautumisten leikkaaminen on samanlaista. Niin kävi kun pikkuiseni vietiin minulta, ja ennen sitä kun sen isä jätti minut, ja sen jälkeen kun vanha mahmoutini kuoli. Kun menettää tarrautumisensa kohteen, seurauksena on surua ja pelkoa, koska silloin tuntee itsensä epävarmaksi. Juuri tämä tarrautuminen antaa meille väärän käsityksen 'itsestä'."

"Kuules nyt", kilpikonna sanoi kärsivällisesti. "Olemme kaikki, enemmän tai vähemmän, karmamme vankeja - mutta mielemme on aina vapaa luomaan uutta karmaa. Tämän vuoksi Buddha-Dharman viesti antaa niin paljon toivoa ja lupausta kaikille samsarassa kärsiville olennoille. Se ei ole pessimistinen viesti vaan sellainen, joka paljastaa olemassaolon todellisen luonnon ja tarjoaa toivon vapautuksesta."

"Onko niin, että vain mielen harjoittamisen kautta voi saavuttaa vapauden ja onnellisuuden?" riikinkukko kysyi epäilevänä.

"Mieli on olemuksemme perusta", kilpikonna julisti tiukkana ja esitti lainauksen Dhammapadasta:

   "Kokemukset ovat tajunnasta lähtöisin, niitä johtaa tajunta ja niitä tuottaa tajunta. Jos puhuu tai toimii epäpuhtain mielin, kärsimys seuraa kuten kärrynpyörä seuraa kärryjä vetävän härän kavioita.

   Kokemukset ovat tajunnasta lähtöisin, niitä johtaa tajunta ja niitä tuottaa tajunta. Jos puhuu tai toimii puhtain mielin, onnellisuus seuraa kuin uskollinen varjo." (Dhammapada säkeet 1&2, suomennos Dharmachari Sarvamitra 2001.)

"Mutta meditaatioon ei sovi rynnätä noin vain, ilman alustavaa työtä", sanoin. "Jos harjoittaa itseään jokapäiväisessä elämässä, noudattamalla viittä tai kahdeksaa sääntöä, valmistaa itselleen perustaa henkiseen kulttuuriin. Katsos, harjoittaminen jokapäiväisessä elämässä on erittäin tärkeätä mielen puhdistamiseksi. Epäpuhtauksista on täten helpompi päästä eroon. Sääntöjen seuraaminen aiheuttaa harjoituksen soveltamista tietoisesti ja tarkkaavaisesti omiin toimiimme, niin yhteydessä ajatuksiin kuin toimiin, jotka ajatuksista seuraavat. Luja harjoittaminen on välttämätöntä meditoijalle, joka etsii vapauden polkua."

"Aivan oikein", kilpikonna sanoi. "Nyt sinulla riikinkukko on kadehdittava asema viiden tai jopa kahdeksan säännön harjoittamiseen. Mutta tiedä, että mieli on kaiken pahan luoja ja muista vartioida mieltäsi, sillä se on sinun suurin aarteesi. Kun vihainen ajatus tulee mieleesi, tarkkaile sitä, analysoi miksi olet vihainen ja tarkista vielä. Harjoita mieltäsi tällä tavalla."

"Myös usko on hyvin tärkeää", sanoin, "luottava usko ja varmuus siihen henkiseen polkuun, jolle on lähtenyt. Ponnisteleminen on myös tärkeää - lannistumaton ponnistelu, tiedostavuus, keskittyminen, kaikki tämä johtaa lopulta viisauteen tai syvälliseen näkemykseen. Nämä ovat ne asiat, jotka auttavat pakenemaan samsarasta. Mutta kaiken nöyrä perusta on harjoittaminen jokapäiväisessä elämässä, eikä sitä pystytä saavuttamaan ilman mielen harjoittamista."

Riikinkukko kuunteli nyt herkeämättömällä mielenkiinnolla. "Kertokaa minulle", se sanoi, "sanoitteko, että asettamalla vartiointi mielen porteille ja sallimalla vain terveiden ajatusten nousta, voidaan hyvää karmaa luoda?"

"Kyllä, todellakin", kilpikonna sanoi, "se on totta."

Huomasimme, että nyt riikinkukko oli tullut hiljaiseksi ja rauhalliseksi. "Kokeile meditaatiota", kilpikonna neuvoi sitä. "Ensin meditoi rakastavaa ystävällisyyttä kaikkiin olentoihin kuten olen opettanut, ja tee sitten sisään- ja uloshengityksen meditaatiota."

Riikinkukko nyökkäsi ja kilpikonna ja minä lähdimme pois.

Joitain päiviä myöhemmin kun menin katsomaan riikinkukkoa, huomasin sen olevan paremmassa mielentilassa. Vaikutti, etteivät menneisyys eikä siitä erossa olemisen kipu enää riivanneet sitä niin paljon. Riikinkukko selvästikin ponnisteli pitääkseen mielensä nykyhetkessä jatkuvasti.

"Todellakin, menneisyys on vain mielen tekosia", riikinkukko uskoutui minulle. "Alan oppia päästämään siitä irti."

"Hyvä", sanoin, "Ymmärtänet sitten, että ideoihin ja käsityksiin tarrautuminen, ja muut vastaavat henkiset rakennelmat ovat vain näennäisiä ja harhaanjohtavia. Ne kaikki syntyvät lähinnä tietämättömyydestä ja niillä on vain yksi päämäärä - 'itsen' pönkittäminen. Tulet ymmärtämään tämän kun jatkat ajatuksiesi meditointia."

"Ei kiirehditä asioiden edelle", riikinkukko sanoi, "En ole vielä luopunut 'itsen' käsitteestä. Mutta ehkä jos ponnistelen tarpeeksi lujasti, saatan kokea tuon 'ei-itsen' näkemyksen."

"Koe se, näe se", sanoin hänelle. "Näkemys 'ei-itsestä' ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi vain käsitteellisesti. Se pitää kokea, nähdä ja ymmärtää omakohtaisesti. Vasta silloin kaikki surusi ja kipusi herkeävät."


Omine lupineen suomentanut RTK 02-03

Kirjoittajasta:

Suvimalee Karunaratna syntyi Sri Lankassa 1939 ja suoritti varhaisen koulutuksensa Washington D.C.:ssä ja Colombossa. Asuessaan Rangoonissa, missä hänen isänsä oli Sri Lankan Burman suurlähettiläänä vuosina 1957-1961, hän sai meditaatio-opastusta kunnianarvoisalta Mahasi Sayadawilta ja kunnianarvoisalta Webu Sayadawilta. Hänen ensimmäinen novellikokoelmansa julkaistiin 1973 ja useita hänen novellejaan on julkaistu Sri Lankalaisissa modernin kirjallisuuden kokoelmissa, ja kirjallisuuslehdissä. Hän kirjoitti tarinan "The Walking Meditation" (Bodhi Leaves # 113), joka on myös Buddhist Publication Societyn julkaisema.

Tämä teksti on Dharman lahja. Voit tulostaa tämän omaan käyttöösi, ja voit tehdä ja jakaa muuttamattomia kopioita tästä tekstistä, sillä ehdolla, että et pyydä minkäänlaista veloitusta. Muilta osin kaikki oikeudet pidätetään.

...