kysymys kuuluu, kuinka monilla on ollut ennakkoaavistusunia tai tuntemuksia tulevista tapahtumista. Itselleni tapahtui hiljan niin että pitkään sairaana ollut äitini kuoli, sai tästä tapahtumasta tiedon tavallaan valveunena, siten että näin välähdyksenomaisen kuvan äitini syntymäkodista. Tunti tämän jälkeen minulle soitettiin sairaalasta että äitini on kuollut, olen aikaisemmkin isoisäni kuoleman yhteydessä saanut samanlaisen tiedon. Siis onko muilla ollut samantyyppisiä ei välttämättä kuolemaan liittyviä ennakkoaavistuksia ?
ennaltanäkeminen kysely
näkijä
5466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..kyllä noita ennakko aavistuksia tuppaa tulemaan milloin mihinkin liittyen..
Tietää millon tulee vieraita, pakko leipoa pullaa. Etiäisiä nähnyt aika usein eli ei mitään dramaattista.
Teepä sellainen testi, että vaikka seuraavaan mielestäsi toteutuvaan etiäiseen asti pistät paperille jokaisen etiäisen, minkä mielestäsi näet. Veikkaan, että hämmästyt.
Pari alitajunnalla selitettävissä olevaa on ollut yksi tapahtuma mikä isku kuin salama kirkkaalta taivaalta tietoisuuten ja kun tarkistin asian heti niin se oli niinkuin olin nähnytkin...
kyllä useinkin. isäni kun kuoli yllättäen niin näin edellisenä yönä selkeän enneunen ja minulla on monia muitakin "ennakkotietoja" asioista ja useinmiten saan ne intuitiivisesti tai unessa. ei voi kun hämmästella, mutta niitä on turha selittää mielikuvituksella tai muilla "normaalitieteen ilmiöillä" sillä niistä ei löydy selitystä. elämä on mielenkiintoista ja jännittävää.