Miten tulee toimia jos koiralla on 2 omistajaa? Voiko se joka ei asu vakinaisesti koiran kanssa samassa asunnossa olla myös koiran kouluttaja, jos molemmilla omistajilla on yhtenevät koulutus metodit? Voinko minä, joka en asu vakituisesti koiran kanssa samassa talossa kuitenkin viedä pentua koirakouluun ja alkaa tulevaisuudessa harrastaa agilityä/totoa (jos pennulla näyttää olevan siihen tulevaisuudessa kiinnostusta ja potentiaalia)? Hän kenen luonaan koira varsinaisesti asuu ei ole kiinnostunut muusta kuin perus koulutuksesta. Olemme kuitenkin jatkuvasti yhteydessä ja näemme jatkuvasti, asumme vaan eri taloissa. Koira tulee myös olemaan minun kotonani, mutta vain ajoittain. Pääasiallinen koti on tämän toisen osapuolen luona.
Meillä on aijemmin ollut 2 koiraa mutta silloin asuin tilanne oli eri. Tuolloinkin koirat käyttäytyivät hieman eritavoin meidän välillämme. Esim minulla koirat eivät lähes koskaan rähisseet hihnassa muille koirille, mutta toisella osapuolella kyllä. Perus tottelevaisuus käskyt molemmat koirat tottelivat meitä molempia. Mutta luulen että koiramme vaistosivat sen että minä luotin ehkä enenmän siihen että koiramme tottelevat minua kun sanon jotain, ja näin ollen myös käyttäytyivät "paremmin". En tiedä.
Mutta kaipaan siis vinkkejä miten toimia tälläisessä tilanteessa.
Kun on 2 omistajaa
2
335
Vastaukset
- onnistuu
Totta kai voit harrastaa koiran kanssa mitä haluat.
Itsellä kisaa ystävä agilityssä minun koirani kanssa kun itse en välitä lajista mutta koira rakastaa sitä ja toimii aivan mahtavasti.
Tokossa sitten kisaan minä ja olemme ystävän kanssa sopineet että esim tokon paikka-käskyä hän ei käytä agilityssä.
Eli kannattaa yrittää pitää käskyjen suhteen selvät pelisäännöt. Jos innostut tokosta niin opeta koiralle ihan omat, itse käytän englantia.Arkielämässä sitten on käytössä ihan istu, maahan, tänne.
mutta kun niitä käyttää myös puolisoni niin se totteleminen on sitten välillä mitä sattuu, siksi tokossa on omat.- Emux
Hienoa! Hyvä tietää. Ensimmäisen koirani kanssa yli 10 vuotta sitten harrastin agilityä, mutta se sitten jäi kun tuli toinen koira ja tuntui hankalalta opettaa pentua ja harrastaa isomman kanssa yhtä aikaa, olin lapsi vielä tuolloin. (Koira tuli 15 vuotta sitten, 10 vuotis synnäti lahjaksi) Nyt on kuitenkin taas uutta tarmoa itselläkin palata vanhan harrastuksen pariin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753