Niin,rakkaus..Minä ihastuin ja rakastuin ensimmäisen kerran kymmenkesäisenä.Seurusteltiin kolme vuotta,sitten panin suhteen poikki.Halusin olla tämän pojan kanssa vain ystävä,ja halusin vakavamman suhteen jonkun kanssa.Olemme yhä ystäviä..
Seuraava suhde..Olin 15 vuotias,ja tapasin tyypin netissä.Juteltiin pari päivää,sovittiin että tavataan Hesassa.Olin hermona.Tapaaminen sujui hyvin ja sovittiin että seukataan..Mutta pikkuhiljaa suhde kuihtui..Minua alkoi ahdistamaan,jos tämä poika pyysi minua vaikka jonnekin.Keksin tekosyitä luistaa tapaamisista..Julkisilla paikoilla hän puristeli minua ja koin sen kiusalliseksi..Ei tuntunut oikealta,jopa suuteleminen oli tuskaa.Emme vain sopineet yhteen.Suhde meni on/off tyylillä,erottiin pari kertaa,palattiin taas yhteen.Lopulta lopetin sen kokonaan..Olin ahdistunut ja mietin mikä minussa on vikana,kun en vain voinut nauttia..Tajusin lopulta,että olin ollut vanki..Hän oli halunnut omistaa minut 24/7 ja minä halusin olla vapaampi..Ajattelin että olenko kelvollinen seurustelemaan,kun osaan vain jättää..
Sitten tapasin eräällä roolipeli foorumilla ihanan ihmisen.Rakastuin,vaikka emme olleet tavanneet..Hän asui Irlannissa,mutta oli suomalainen.Juttelimme paljon mesessä.Sitten sain tietää että hänellä on lääkäreiden hoitovirheestä johtuva vakava sairaus ja elinennuste on lyhyt.Hän sanoi että tulee suomeen sinkkiarkussa eli kuolleena,sillä ei halua tehdä läheisiään surullisiksi..Mutta toisin kävi.Rakkauteni ei ollut yksipuolista.Lopulta hän lupasi tulla suomeen ja yrittää löytää jonkun keinon elää pidempään,minun takiani.Olin onnellinen.Tämä poika tai no,nuorimies oli epävarma,ei uskonut että voisin häntä todella rakastaa.Mutta minä olin varma.Tapasimme siis kun hän muutti takaisin suomeen.Voi,hän oli ihanampi kuin olin osannut kuvitellakaan.Maantienrusket lyhyet hiukset,siniset silmät,hymykuopat ja ihana nauru.Luonnekin oli mahtava.Olin myyty.Me tulimme toimeen loistavasti.Sain häneltä ihanan korun,joka symboloi ikuista rakkautta.Siitä alkoi ensimmäinen kunnon suhteeni joka jatkuu yhä ja tulee jatkumaan hyvin pitkään.Minulla oli myös masennus johtuen koulukiusaamisesta.Koin itseni rumaksi ja häpesin itseäni.Rakkaani jaksoi aina sanoa ja jaksaa yhä,että olen ihana ja kaunis sellaisena kuin olen.Hänen mielestään maailman kaunein tyttö.Aina kun tapaan kultani,tuntuu että pyörryn,jalat lähtevät alta ja olen aivan seitsemännessä taivaassa.Viihdyn hänen seurassaan ja oloni on turvallinen.Kaikkein mieluiten me olemme vain sylikkäin,nautimme toistemme läheisyydestä.Olemme suunnitelleet myös kihloja ihan lähiaikoina.Jos tämä ei ole rakkautta,niin mitä sitten?Tämä on minun tarinani,jota en voi itsekään uskoa vielä todeksi..Mutta totta se on.Ja siitä olen iloine.
Niin,rakkaus...
13
1023
Vastaukset
- adshdf
hetkeen en oo pinnalisempaa tekstiä nähnyt... mut joo, kyllä sullakin 5 vuoden sisällä jää lapsuus taakse ja kehityt henkisestikin murrosiän yli -.-
- tyttttttö
koskettava tarina :)
olen aidosti iloinen että on noin syvä rakkaus jotakuta kohtaan että polvet pettää :)
toivon vilpittömästi onnea teille :)- ....
aikas jännää et nii yhtäkkii sit löys parannuksen ku ei muutenkaa ollu elinaikaa kauaa .. mut joo onnee.
- .............
.... kirjoitti:
aikas jännää et nii yhtäkkii sit löys parannuksen ku ei muutenkaa ollu elinaikaa kauaa .. mut joo onnee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000032474998#22000000032474998
tuol kirjotit vähä muuta. "Kesällä tulee suomeen ja tavataan"
vitusti onnee xD - vampyyri_neito
............. kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000032474998#22000000032474998
tuol kirjotit vähä muuta. "Kesällä tulee suomeen ja tavataan"
vitusti onnee xDOle mikään läppä.Vaan ystäväni tuli aiemmin Suomeen ja kyllä,hän yrittää koko ajan löytää keinoa elää pidempään.Minä en ole mikään tarinankertoja,joten jos sellaista epäilette,olette väärässä.Mutta minä en ala mitään todistelemaan,ei ole siihen mitään tarvetta,itse tiedän mitä puhun ja mikä on oikein.
- mitävit
Kultasi parantumaton sairaus vain.. katosi? Mikähän sairaus kyseessä? Ja miten se nyt niin vain lähti? Kuulisin tästä mielelläni lisää.
Etsippä näppäimistösi alareunasta sellainen pitkulainen näppäin, jossa mahdollisesti lukee "space". Suosittelen opettelemaan sen käytön. - 1234
Ei V*TTU sä oot säälittävä, huh huh. Ja mä jo luulin että mulla menee huonosti. Onneks on olemassa joku jolla menee huonommin
Julkisilla paikoilla hän puristeli minua ja koin sen kiusalliseksi..Ei tuntunut oikealta,jopa suuteleminen oli tuskaa
- vampyyri_neito
..Vaan ehkä parantumaan päin.Jotain selvyyttä on asiaan saatu ja hoitomahdollisuuksia löydetty.Sillä tämä koko rumpa sairauden takia johtuu lääkäreiden hoitovirheestä.Luultiin umpisuolentulehdukseksi vuosi sitten,leikattiin josta syystä ystäväni vajosi koomaan.Kun heräsi parin viikon päästä,lääkärit totesi ettei sinun kuuluisi olla hengissä,sillä keuhkoista on tuhoutunut 50% ja muutenkin koko keho oli mennyt huonoon kuntoon. Siitä siis alkoi koko sotku,lääkäreissä ramppaamista,ja lopulta ulkomaille muutto.Mutta asiat alkaa menemään parempaan suuntaan,uskon niin.Minä en ala selittelemään enkä perustelemaan epäileville,tiedän itse että puhun totta.Kickoff,ei meidän jutusta olisi muutenkaan mitään tullut,olimme liian erilaisia.Ei vain tuntunut oikealta,enkä osaa sitä perustella.Toivon että sinäkin löydät jonkun,ehkä olet jo löytänytkin.Minä ainakin olen löytänyt itselleni oikean ihmisen.Ja kyseinen nuorimies on sieltä eräältä roolipelifoorumilta juuri se,jota kehotit varomaan.Olit mustis ja kehoitit varomaan,koska hän voisi vaikka ihastua minuun.Kävi toisinpäin,minä olin se joka ihastui ja rakastui ensin,ja se muuttui molemminpuoliseksi.Toivon kuitenkin onnea elämääsi,ehkä joskus voimme olla ystäviäkin taas.
vampyyri_neito kirjoitti:

luuletko että olen mustis jos varoitan sua menemästä ulos 5v vanhemman miehen kaa jota et oo koskaa tavannut ja jota et tunne, kutsuisin tuota enemmän suojeluksi kuin mustasukkaisuudeksi, mutta tällä kertaa onneksi kävi näin, kuvittele jos se olis vaikka raiskannu tai siepannu sut :)
vampyyri_neito kirjoitti:
..Vaan ehkä parantumaan päin.Jotain selvyyttä on asiaan saatu ja hoitomahdollisuuksia löydetty.Sillä tämä koko rumpa sairauden takia johtuu lääkäreiden hoitovirheestä.Luultiin umpisuolentulehdukseksi vuosi sitten,leikattiin josta syystä ystäväni vajosi koomaan.Kun heräsi parin viikon päästä,lääkärit totesi ettei sinun kuuluisi olla hengissä,sillä keuhkoista on tuhoutunut 50% ja muutenkin koko keho oli mennyt huonoon kuntoon. Siitä siis alkoi koko sotku,lääkäreissä ramppaamista,ja lopulta ulkomaille muutto.Mutta asiat alkaa menemään parempaan suuntaan,uskon niin.Minä en ala selittelemään enkä perustelemaan epäileville,tiedän itse että puhun totta.Kickoff,ei meidän jutusta olisi muutenkaan mitään tullut,olimme liian erilaisia.Ei vain tuntunut oikealta,enkä osaa sitä perustella.Toivon että sinäkin löydät jonkun,ehkä olet jo löytänytkin.Minä ainakin olen löytänyt itselleni oikean ihmisen.Ja kyseinen nuorimies on sieltä eräältä roolipelifoorumilta juuri se,jota kehotit varomaan.Olit mustis ja kehoitit varomaan,koska hän voisi vaikka ihastua minuun.Kävi toisinpäin,minä olin se joka ihastui ja rakastui ensin,ja se muuttui molemminpuoliseksi.Toivon kuitenkin onnea elämääsi,ehkä joskus voimme olla ystäviäkin taas.
vielä kaiken lisäks se tuli ulkomailta, mitä vaan olis voinu käydä... mut joo kiitä onnees ettei ollu pedofiili/raiskaaja. mut onnee teille vaan ^^
- vampyyri_neito
kickoff kirjoitti:
vielä kaiken lisäks se tuli ulkomailta, mitä vaan olis voinu käydä... mut joo kiitä onnees ettei ollu pedofiili/raiskaaja. mut onnee teille vaan ^^
Kickoff,saattaa olla että olit suojelunhaluinen,mutta miksi kummassa?Meidän juttuhan oli jo ohi..Ja mitä vain olisi voinut käydä,totta tuo,mutta miksi olla ottamatta välillä riskejäkin.Varsinkin tuon riskin ottaminen kannatti.

suojelen vaikka siksi kun olet niin hönö ettet ajattele sitä kaikkea vaaraa mitä kaikkee OLIS voinu käydä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965