Kyllä kannatti vajaat 200 km suuntaansa ajaa Tampereelle Iskelmä baariin Jannen levynjulkkareihin. Uutta levyä kuunneltiin niin mennessä kuin tullessakin.
Tilaisuus kesti vajaan tunnin, mutta oli miellyttävä ja lämmin tilaisuus. Levyäkin olisi saanut 15 euron kappale hintaan. Kumpa kaikissa levynjulkkareissa olisi "halvemmat hinnat".
Kiitos Janne!!
Jannen R:n levynjulkkarit
4
565
Vastaukset
Kyllä oli oikein miellyttävä tilaisuus tämä Janne Raappanan levynjulkaisukeikka. Vaikka IskelmäBaari oli suhkot pieni, niin siitä huolimatta mitään kauheaa tungosta paikalla ei vallinnut. Lisäksi Janne oli valinnut levyn parhaat kappaleet tuon illan aikana esitettäviksi.
En kyllä itse ole koskaan ollut noin hienossa levynjulkaisutilaisuudessa mukana. :)- Iskelmäbaarissa
oli onnistunut. Janne lauloi aivan upeasti ja säestäjät hoitivat työnsä myös moitteettomasti. Iskelmäbaari oli vähän hakusassa - opasteita voisi olla ulkonakin.
- janneen ihastunut =)
Itse olin julkkareissa myös. Tunnelma oli kyllä tosiaan todella leppoisa ja välitön. Minusta väkeä oli kyllä yhteen väliin tungokseksi asti.. Mutta liikkumaan pääsi kuitenkin =) Janne lauloi niin, että useampikin kuulija liikuttui kyyneliin asti. Minä mukaanlukien. Janne on kyllä todella upea artisti. Olen pitänyt hänestä aina ja taikakuun keikoilla käynyt monesti, mutta jotenkin nämä uudet kappaleet tuovat ehkä vielä enemmän esiin jannen todelliset taidot laulajana ja esiintyjänä. Uusi levy on todellinen helmi. Itse olin hankkinut sen jo ennen julkkareita ja virittäytynyt sitä kautta tunnelmaan.
Kiitos ihanasta illasta myös minun puolestani!Sinäpä sen juuri sanoit! Olen itsekin käynyt lukuisia kertoja Taikakuun keikoilla ja hyllystä löytyvät kaikki TQ:n levyt, mutta vasta oikeastaan tämä Jannen soololevy antoi hänen taidoilleen mahdollisuuden tulla esille. Kyllä tuo levy on sellainen tapaus, ettei sitä riitä edes sanat kuvaamaan. Kappaleista näkee, että levyn tekoon on panostettu paljon aikaa ja sitä on todellakin tehty tunteella.
Täytyy pitää peukkuja pystyssä, että Janne tekisi joskus tulevaisuudessa samankaltaisia soolo/akustisia keikkoja kuin mitä tämä Tampereen keikka oli. Varmasti sellaiselle keikalle riittäisi yleisöä! ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475325Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "571920Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381713Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella161643- 141405
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41280No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol27127581-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771038Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877